sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Mansikka-kanelimuffinssit

Kyllähän mä huomasin jo aineksia katsellessani että taikina on pieni, mutta en kuitenkaan ihan täysin sisäistänyt kuinka pieni se oikein on. Tästä tuli hädin tuskin neljä muffinssia (alkuperäisen ohjeen mukaan kuusi). Olihan meitä vain neljä syöjääkin, mutta olisi näitä mieluusti syönyt vaikka kaksikin. Olivat siis hyviä, mutta ehkä vähän turhan pliisuja.



Ainekset:
100 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
¾ tl kanelia
3 rkl fariinisokeria
60 g voita sulatettuna
1 kananmuna
4 rkl maitoa
100 g mansikoita
Pinnalle:
½ rkl tomusokeria

Silppua mansikat. Sekoita keskenään kuivat aineet (myös sokeri). Vispaa yhteen kananmuna, voisula ja maito. Yhdistä seos kuiviin aineisiin ja sekoita juuri ja juuri sekaisin. Älä vaivaa. Lisää lopuksi joukkoon mansikat.

Jaa seos neljään muffinssivuokaan ja tasoita muffinssien pinnat. Paista 180-asteisessa uunissa 18-20 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä hetki pellin koloissa ja nosta sitten ritilälle jäähtymään. Ripottele pinnalle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti