Ekat joululaatikot tehty. Ei toi imellyttäminen taaskaan mennyt ihan niin kuin olis pitänyt. Laitoin bataatit ja perunat kymmenen aikaan 50-asteiseen uuniin ja lähdin itse lenkille ja kauppaan. Kun tulin takaisin, oli sose 40-asteista eikä luonnollisestikaan mitään ollut tapahtunut. Loppuillan (kahdeksaan saakka!) vuoroin lisäsin ja vähensin lämpöä niin että soseiden lämpötila pysyi 50-60 asteen tienoilla. Lopulta sain laatikot uuniin ja luulen että ne onnistuivat oikeinkin hyvin. Vähän kyllä ehkä itsekseni hymähtelin ajatukselle imelletystä bataattilaatikosta. Bataatti kun on muutenkin melko makeaa.
Ainekset:
1 ½ kg bataattia
½ dl vehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa
1 rkl siirappia
1 ½ tl suolaa
40 g voita
Kuori ja viipaloi bataatit. Keitä viipaleet pehmeiksi. Valuta ja soseuta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Ripottele sekaan vehnäjauhot. Anna imeltyä peitettynä 4-5 tuntia 50-60 asteen lämpötilassa. Sekoita joitakin kertoja imeltymisen aikana.
Sekoita mukaan ruokakerma, siirappi ja suola. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja levitä pinnalle voilastuja. Paista 150-asteisessa uunissa n. 2 tuntia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti