maanantai 14. elokuuta 2017

Piimähyytelökakku

Taisi olla aika hyvä kakku. Neljä ja puoli henkeä vetäisi tämän kokonaan naamariin yhdellä kahvittelukerralla. Piimä ei maistunut tässä ollenkaan, joten sitä ei kannata pelätä. Lähinnä tämä muistutti ehkä panna cottaa. Hyytymisaika ei ollut ihan riittävä, olisin tykännyt jos myös mansikkapäällinen olisi ollut paremmin hyytynyt. Ei olisi varmaan tehnyt pahaa vaikka kakku olisi saanut rauhassa muhia jääkaapissa yön yli. Täytyy kokeilla joku kerta tehdä samaa kakkua vaikka raparperipäällisellä.



Pohja:
160 g kaurakeksejä
70 g voita
Täyte:
4 dl piimää
2 dl kermaa
6 liivatelehteä
1 ½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
¼ dl sitruunanmehua
Pinnalle:
2 dl mansikoita
1 rkl sokeria
½ dl vettä
2 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (20 cm) pohjan ja reunan väliin. Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele seos vuoan pohjalle. Nosta vuoka kylmään.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mittaa muut aineet kulhoon. Liuota liivatteet kuumaan sitruunanmehuun ja kaada hieman jäähtyneenä koko ajan vatkaten piimäseokseen. Kääntele sitten sekaan kermavaahto. Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä parisen tuntia.

Pilko pari desiä mansikoita kippoon. Lisää sokeri ja soseuta. Laita pari liivatetta likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen mansikkasoseeseen. Kaada seos hyytyneen kakun päälle. Nosta kakku pariksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti