sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Appelsiinicoolerit

Tässähän meni parikin asiaa pieleen. Valkuainen vaahdottui kyllä, mutta kun lisäsin tomusokerin, vaahto ei enää pysynyt kasassa vaan siitä tuli kastiketta. En myöskään onnistunut kaatamaan appelsiinimehua laseihin niin, ettei se olisi sekoittunut granaattiomenamehuun. Vaan eipä haitannut, juomista tuli silti todella hyviä. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun maistoin kumkvattia. Ja sehän oli oikein hyvä pikku sitrushedelmä.



Ainekset:
½ kananmunan valkuainen
½ dl tomusokeria
1 limetti
6 kumkvattia
2 granaattiomenaa
2 appelsiinia
2 dl kivennäisvettä

Vatkaa valkuainen ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi. Pese sitrushedelmät. Leikkaa limetti ohuiksi viipaleiksi.

Pyörittele kumkvatit ja limettiviipaleet valkuaisvaahdossa.  Jaa hedelmät grillivartaisiin ja laita viileään.

Halkaise granaattiomenat ja appelsiinit ja purista hedelmistä mehu. Siivilöi granaattiomenamehu.

Laita kahden korkean lasin pohjalle muutama jääpala. Jaa granaattiomenamehu laseihin ja valuta päälle appelsiinimehua varovasti lasin reunaa pitkin niin, että kerrokset eivät sekoitu.

Täytä lasit kivennäisvedellä ja koristele hedelmätikuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti