sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Porkkana-pinaattinauhapasta

Pastataikina ei jostain syystä tykännyt kauliutua kovin ohueksi vaan repeili helposti. Jouduin jättämään sen mielestäni vähän turhan paksuksi. Mutta hyväähän siitä silti tuli, niin kuin koko systeemistä. Kastike oli aivan ihanaa, sitä voisi käyttää joskus muuallakin.



Pasta:
2 dl durumvehnäjauhoja
1 kananmuna
40 g pakastepinaattia
1 tl oliiviöljyä
½ tl suolaa
Lisäksi:
150 g pakastesieniä (käytin kantarelleja ja orakkaita)
1 pieni kesäkurpitsa
1 rkl oliiviöljyä
4 isoa porkkanaa
100 g tuoretta pinaattia
Kookos-mantelikastike:
1 dl mantelijauhetta
1 rkl vettä
1 dl kookoskermaa
4 pehmeää, kuivattua kivetöntä taatelia
1 salottisipuli
1 rkl vadelma & persikka omenaviinietikkaa
1 tl mietoa curry¬tahnaa
1 tl inkivääritahnaa
¾ tl cayennenpippuria
½ tl suolaa

Sulata pastataikinan pinaatti. Mittaa jauhot yleiskoneen kulhoon. Tee jauhokeon keskelle kuoppa. Lisää kuoppaan pinaatti, kananmuna, öljy ja suola. Alusta kimmoisaksi taikinaksi, n. 10 minuuttia. Aja taikina pastakoneella ensin levyiksi ja sitten nauhapastaksi.

Paahda mantelijauhetta uunissa hetken aikaa. Sekoita mantelijauhe veden kanssa tasaiseksi tahnaksi.

Kuori porkkanat ja vetele juustohöylällä kuorituista porkkanoista pituussuunnassa pitkiä nauhoja. Leikkaa siistityt sienet ja kesäkurpitsat ohuiksi viipaleiksi. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta. Siisti ja huuhtele pinaatti.

Mittaa kastikkeen ainekset monitoimikoneen kulhoon ja aja seos tasaiseksi. Paista sieni- ja kesäkurpitsaviipaleita pinnoitetussa pannussa öljytilkassa, kunnes niiden neste on haihtunut ja pinta on saanut kauniin värin.

Lisää pannulle porkkananauhat. Kuumenna koko ajan käännellen noin minuutin ajan. Lisää sitten pinaatti sekä keitetty, valutettu pasta ja kääntele seosta, kunnes se on lämmennyt tasaisesti. Lisää kastike porkkana-sieni-pinaattiseoksen sekaan juuri ennen tarjoilua ja kääntele, kunnes se on tasaisen kuumaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti