lauantai 20. kesäkuuta 2020

Banana split –uunijäätelö

Ja iltateelle taas herkkua. Tähän olisi alkuperäisen reseptin mukaan kuulunut kirsikoiden sijaan mansikoita, mutta kun mulle vähän niin kuin ”vahingossa” tarttui kaupasta mukaan rasiallinen kirsikoita ja eilen just syötiin niitä mansikoita, niin päätin sitten käyttää kirsikoita. Ja ne olivatkin oikein hyviä. Jäätelöksi laitoin sen ainoan kaupasta löytämäni puolen litran purkin vaniljajäätelöä, eli Valio Fabriikin vaniljakipollisen. Ja olihan tämäkin suussasulavan herkullista.



Ainekset:
100 g suklaahippucookieita
3 dl kirsikoita
2 banaania
½ vaniljajäätelöä
2 rkl suklaakastiketta
Marenki:
2 kananmunan valkuaista
¾ dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
Koristeluun:
40 g rouhittuja suolapähkinöitä
2 dl kirsikoita

Murenna keksit piirakkavuoan pohjalle. Puolita kirsikat ja poista kivet. Levitä kirsikat keksimurskan päälle. Kuori ja halkaise banaanit pituussuunnassa. Asettele puolikkaat kirsikoiden päälle.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri lusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten. Kun vaahto on kiiltävää ja kovaa, lisää sitruunamehu.

Paloittele jäätelö vuokaan banaanien päälle. Valuta suklaakastike jäätelölle ja levitä marenki ainesten peitoksi.

Nosta vuoka 225-asteiseen uuniin 2 minuutiksi, tai kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin. Koristele rouhituilla suolapähkinöillä ja kirsikoilla. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti