lauantai 20. kesäkuuta 2020

Juusto-tomaattimunakas

Ei mennyt tämänkään valmistus ulkonäöllisesti ihan nappiin. Näin mielessäni sellaisen kauniin 2-osaisen munakkaan, jonka välissä on tomaattiviipaleita. Todellisuus olikin sitten epämääräinen kasa munakasta ja tomaatteja. Lohduttauduin taas kerran sillä, että ei se ulkonäkö onneksi makua pilaa. Ja tosi hyväähän tämä oli.



Ainekset:
8 tomaattia
1 ruukku persiljaa
1 rkl oliiviöljyä
8 kananmunaa
25 g parmesaaniraastetta
50 g kesäsipuleita varsineen
suolaa
mustapippuria
1 rkl voita paistamiseen

Viipaloi tomaatit. Silppua persilja. Viipaloi sipulit.

Sekoita tomaattiviipaleisiin oliiviöljy ja suurin osa persiljasta. Mausta suolalla. Sekoita keskenään kananmunat, parmesaaniraaste ja sipuli. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sulata puolet voista paistinpannulla. Lisää pannulle puolet munaseoksesta. Vedä massaa välillä reunoilta kohti keskustaa, jotta munakas paistuu tasaisesti. Kun pohja on hyytynyt, käännä munakas ja anna myös toisen puolen paistua.

Siirrä kypsä munakas tarjoilualustalle. Nosta puolet tomaattiseoksesta munakkaan toiselle puolelle ja käännä toinen puoli päälle. Tee toinen munakas samoin. Ripottele pinnalle loput persiljat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti