sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Uunissa paahdettu palsternakka

Hiukan ehkä jouluisia makuja keskelle kesää. Palsternakasta tulee ihanaa uunissa. Laitoin palsternakat ja sipulit lähes suoraan jääkaapista uuniin, ja 25 minuutin paistoaika ei riittänyt mihinkään. Nostin vielä lopuksi uunin lämpötilan 225 asteeseen ja jatkoin paistamista kovemmassa lämpötilassa vartin verran. Edelleenkään en saanut aikaan ruskistumista, mutta oli pakko jo päästä syömään. Ilmankin ruskistunutta pintaa nämä olivat todella herkullisia.



Ainekset:
3 palsternakkaa
2 punasipulia
Mausteliemi:
½ dl appelsiinimehua
2 tl appelsiininkuoriraastetta
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
1 rkl hunajaa
2 tähtianista
1 kanelitanko
Pinnalle:
1 tl sormisuolaa

Kuori palsternakat ja sipulit. Lohko sipulit ja leikkaa palsternakat ranskisten mallisiksi tikuiksi.

Kuumenna öljy ja voi kattilassa. Lisää loput ainekset ja hauduta hetki, jotta mausteista irtoaa liemeen makua.

Nosta palsternakat uunivuokaan sipulilohkojen kanssa. Kaada päälle liemi ja kääntele kasviksia niin, että ne maustuvat kauttaaltaan. Ripottele pinnalle suola.

Paahda palsternakkoja 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia, kunnes niiden pinta on kauniisti ruskistunut. Kääntele kerran kypsennyksen aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti