perjantai 19. kesäkuuta 2020

Hunajaiset grillipihvit

Jaahas, enpä taas vaihteeksi onnistunut sytyttämään grilliä niin että sinne olisi oikeasti muodostunut toimiva hiillos. Onneksi oli uuni, johon sitten lopulta pihvit pääsivät. Uunissakin niistä tuli tosi hyviä. Marinadi oli tosi hyvä, vähän kuin Kariniemen hunajamarinadi mutta paljon parempi.



Ainekset:
800 g kalvotonta porsaan ulkofilettä
Marinadi:
454 / 280 g ananasrenkaita
1 dl hunajaa
1 rkl sinappia
1 tl currya
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
ripaus chilipippuria
Koristeluun:
ruohosipulia

Leikkaa porsaan ulkofilee kahdeksaksi pihviksi ja nuiji pihvit kevyesti.

Sekoita kannellisessa astiassa 2 rkl ananasten mehua, hunaja, sinappi, curry, suola, pippuri ja chilipippuri. Nosta ananasrenkaat pihvien päälle. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin ajan, mieluiten yön yli.

Grillaa pihvit läpikypsiksi. Grillaa myös ananasrenkaat kevyesti molemmin puolin. Valele mahdollisesti jäljelle jäänyt marinadi grillaamisen aikana pihvien ja ananasrenkaiden päälle. Koristele annokset ruohosipulilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti