lauantai 1. elokuuta 2020

Paahdettu raparperimurupaistos

Tämä oli se terveellinen versio murupaistoksesta. Ehkä tykkään enemmän perinteisestä versiosta, jossa ei ole säästelty voita ja sokeria. Oli tämäkin ihan hyvää, mutta vaati ehdottomasti kaverikseen makean vaniljakastikkeen (tai jäätelö olisi ollut ehkä parempaa, mutta ajattelin tämän kerran tarjoilla ihan sitä vaniljakastiketta, kun jädeä on tullut kesän aikana syötyä muutenkin ihan luokattoman paljon).



Muruseos:
100 g kaurahiutaleita
60 g pähkinä-hedelmäsekoitusta
2 rkl vaahterasiirappia
1 rkl rypsiöljyä
Hedelmäseos:
400 g raparperia
2 appelsiinia
2 rkl vaahterasiirappia
1 tl vaniljauutetta
Tarjoiluun:
vaahdotettua vaniljakastiketta

Yhdistä muruseoksen ainekset keskenään. Levitä seos leivinpaperoidulle uunipellille.

Viipaloi raparperi. Kuori ja lohko appelsiinit. Sekoita keskenään hedelmäseoksen ainekset. Levitä seos laakeaan uunivuokaan ja nosta vuoka toiselle uunipellille.

Nosta kummatkin pellit 180-asteiseen kiertoilmauuniin ja paista n. 15 minuuttia, kunnes raparperi on pehmennyt ja muruseos on karamellisoitunut kauniin väriseksi. Siirrä hedelmäseos tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle muruseos. Tarjoile vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti