lauantai 29. elokuuta 2020

Sitruunajuustokakku

 Illan päätteeksi vielä juustokakkua. Ja todella makeaa sellaista. Reseptin mukaan pohjaan kuului vielä sokeria, mutta unohdin sen. Eikä haitannut yhtään. Vähän mietin sokerin vähentämistä täytteestäkin, mutta en sitten kuitenkaan vähentänyt kun sitruunaakin tuli täytteeseen aika lailla. Hiukkasen kirpeät mustaherukat tasapainottivat kivasti yltiömakeaa täytettä.




Pohja:
100 g voita
150 g digestivekeksejä
Täyte:
2 ½ dl sokeria
2 tl liivatejauhetta
2 rkl vettä
300 g maustamatonta tuorejuustoa
4 tl sitruunankuoriraastetta
1 dl sitruunamehua
397 g kondensoitua maitoa
Koristeeksi:
2 dl mustaherukoita

Sulata pohjan voi ja murskaa keksit. Sekoita pohjan ainekset yhteen. Painele seos leivinpaperoidun uunivuoan (20 * 20 cm) pohjalle. Paista 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Laita liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kuumenna turvonnutta liivateseosta mikrossa vähän kerrallaan, kunnes seos on juoksevaa.

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. Lisää sokeri, sitruunankuoriraaste, sitruunamehu ja kondensoitu maito. Sekoita tasaiseksi. Valuta sekaan liivateseos ja sekoita hyvin.

Levitä täyte piiraspohjalle. Peitä vuoka kelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi. Ripottele pinnalle mustaherukat ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti