sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Dajm-piiras

Piiras oli kyllä vähän vähättelevä nimitys. Kyllä tämä oli ihan täysverinen ja herkullinen kakku. Vaniljakreemitäyte oli aika kiva, ja kevensi mukavasti kokonaisuutta.




Pohja:
2 kananmunaa
2 dl ruokokidesokeria
½ dl voita sulatettuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
50 g mantelijauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
¾ dl maitoa
Täyte:
1 ½ dl vaniljakreemijauhetta
3 dl maitoa
112 g Dajmia
Kuorrutus:
112 g Dajmia
½ dl kermaa
Koristeluun:
56 g Dajmia

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää voisula, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Kaada taikina silikonireunaiseen irtopohjavuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä täysin.

Sekoita täytteen vaniljakreemijauhe ja maito yhteen. Anna vetäytyä hetki. Rouhi Dajmit.

Kumoa piiras vuoasta ja leikkaa se kahteen osaan. Nosta pohjalevy tarjoilualustalle. Levitä vaniljakreemi tasaisesti pohjalle. Ripottele kreemin päälle Dajm-rouhe. Nosta päälle toinen kakkulevy.

Keitä kuorrutuksen aineksia paksupohjaisessa kattilassa, kunnes suklaa on kokonaan sulanut ja kuorrutus on sopivan paksuista. Levitä kuorrutus piiraan päälle. Rouhi koristeluun tarkoitettu Daim ja ripottele rouhe piiraan pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti