tiistai 22. toukokuuta 2018

Jauhelihapiirakka

Tällä ohjeella perinteinen lihapiirakka oli sen verran hauskasti tuunattu, että oli pakko kokeilla. Ensin tuntui oudolta ajatukselta keittää riisi puuroksi. Lopputulos oli kuitenkin tosi herkullinen. Ja runsas perunan määrä taikinassa teki taikinasta mukavan pehmeää ja maistuvaa. Kuva meni jotenkin tosi oudon väriseksi, oikeasti tämä oli ihan normaalin lihapiirakan väristä. Itse tein sekä taikinan että täytteen aamulla ja paistoin piirakan vasta juuri äsken. Paistoaika venyi näin ollen 40 minuuttiin.



Pohja:
500 g voita
7 ½ dl vehnäjauhoja
500 g keitettyä perunaa
Täyte:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
4 dl Kiehu-maitoa
½ tl suolaa
5 kananmunaa
400 g jauhelihaa
2 isoa sipulia
2 tl suolaa
mustapippuria
valkopippuria
paprikajauhetta
Voiteluun:
1 kananmuna

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi. Soseuta. Nypi voi, jauhot ja perunasose sekaisin. Lisää tarvittaessa vesi. Sekoita tasaiseksi. Muotoile piirakkataikina suorakaiteeksi ja kääri kelmuun. Anna kovettua jääkaapissa pari tuntia.

Laita riisit kiehuvaan veteen. Sekoita. Keitä n. 3 minuuttia. Lisää maito. Anna kiehua hiljalleen kypsäksi. Mausta suolalla ja anna jäähtyä.

Keitä munat koviksi. Anna jäähtyä, kuori ja hienonna.

Ruskista pannulla jauheliha omassa rasvassaan. Lisää hienonnetut sipulit. Mausta. Jäähdytä. Yhdistä täytteen aineet. Sekoita hyvin.

Puolita piirakkataikina. Kauli toisesta palasta uunipannun kokoinen, ½ cm:n paksuinen levy. Nosta levy leivinpaperoidulle uunipannulle. Levitä päälle täyte. Nosta päälle kansilevy. Taita reunat piirakan alle. Voitele munalla ja viillä kanteen muutama höyryaukko terävällä veitsellä.

Paista 200-asteisen uunin alemmalla keskitasolla n. 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti