tiistai 26. joulukuuta 2023

Karjalanpaistia parmankinkkulastuilla

En muista, milloin olisin ostanut valmiita karjalanpaistilihoja. Ehkä en koskaan. Näistä lihoista kumminkin tuli niin hyviä, että voi olla että ostan tulevaisuudessa näitä useamminkin. Lihat kylläkin olivat uunissa reilut 2 h, joten ei ihmekään. Ja kastike (puhumattakaan niistä ilmakuivatuista kinkkulastuista) olivat tosi hyviä. Tämä oli siis kaiken kaikkiaan erinomainen tapaninpäivän ateria.


Ainekset:
1400 g karjalanpaistilihoja
2 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl voita
2 punasipulia
Kastike:
360 g crème fraîchea
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl kuivattua rakuunaa
1 tl kuivattua persiljaa
1 dl valkoviiniä
suolaa
mustapippuria
Lisäksi:
90 g ilmakuivattua kinkkua

Levitä kinkkusiivut air fryerin ritilälle ja paista 200 asteessa rapeiksi (5 minuuttia). Anna jäähtyä.

Mausta liha suolalla ja pippurilla ja ruskista kuutiot nopeasti voissa. Siirrä lihat uunivuokaan ja kypsennä 150-asteisessa uunissa n. 2 tuntia.

Kuori sipulit ja leikkaa ne paksuiksi puolirenkaiksi. Paista viipaleita samalla pannulla jolla paistoit lihat, kunnes sipuli on pehmennyt ja karamellisoitunut.

Sekoita kastikkeen crème fraîche, viinietikka, mausteet ja valkoviini kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää sipuli.

Levitä kastike lihojen päälle vuokaan. Ripottele pinnalle rapeat kinkkulastut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti