sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Hedelmäinen kalkkunakastike

Tämä oli vasta toinen kerta, kun ostin kaupasta papaijaa. Meinasi jäädä ostamatta, sillä viime kerralla mieleeni jäi tympeänmakuinen hedelmä. Ihmettelin sitä silloin, sillä säilykepapaijat ja kuivatut papaijat ovat mielestäni olleet hyviä. Nyt kuitenkin annoin papaijalle vielä toisen mahdollisuuden, ja hyvä niin. Tällä kertaa hedelmä olikin tosi hyvänmakuinen. Ilmeisesti viime kerralla papaija oli jollain lailla pilaantunut, vaikka näyttikin ihan freesiltä. No mutta, papaija ja ananas ja herkullinen hapanimeläkastike tekivät tästä kalkkunasoosista aivan mahdottoman hyvää. Ja plussana, kastike oli ihanan pirteän näköistä kaikkine väreineen. Lisukkeeksi laitoin ohra-sienilisäkettä, joka sopikin tämän kanssa oikein hyvin.



Ainekset:
1 papaija
600 g kalkkunan rintafileetä
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
200 g vihreitä papuja
2 pientä tölkkiä ananasta mehussa (à 227/140 g)
Hapanimeläkastike:
ananasmehu tölkeistä
½ dl sokeria
2 rkl soijakastiketta
1 ½ rkl ketsuppia
1 rkl maissitärkkelystä

Halkaise papaija. Poista siemenet, kuori ja paloittele hedelmä. Kuori ja viipaloi sipulit. Paloittele kalkkunan rintafilee. Nosta ananasrenkaat mehusta ja pilko ne. Säästä mehu.

Ruskista kalkkunanpalat pannulla öljyssä. Lisää loppuvaiheessa sipulit. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastikkeen ainekset. Lisää pannulle neste, pavut, papaija ja ananas. Keitä 5 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti