sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Juusto-kinkkuquesadilla

Quesadillat ovat kyllä aina yhtä herkullista pikaruokaa. Näissä oli kivana lisänä kesäkurpitsa, joka toi täytteeseen mehevyyttä, ja raejuusto (jota en muista koskaan aiemmin käyttäneeni lämpimässä ruoassa) joka suli täytteeseen niin että sitä ei sieltä raejuustoksi olisi osannut tunnistaa, mutta todennäköisesti sekin mehevöitti täytettä omalta osaltaan.



Ainekset:
200 g raejuustoa
200 g kesäkurpitsaa
100 g saunapalvikinkkua
150 g pizzajuustoraastetta
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
6 vehnätortillaa

Valuta raejuusto. Kuutioi kinkku. Viipaloi kesäkurpitsa juustohöylällä. Sekoita kesäkurpitsa, kinkku ja juustoraaste raejuuston joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä täytettä tortillojen toisille puoliskoille.

Taita tortillat kaksin kerroin. Nosta pannulle 2 quesadillaa kerrallaan suorat sivut vastakkain. Paista 2-3 min kuivalla, kuumalla pannulla kummaltakin puolelta, kunnes paistopinta on kauniin ruskea. Paista loput quesadillat samoin. Leikkaa quesadillat puoliksi ennen tarjoilua.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa älyttömän hyvältä! Tänä viikonloppuna tein tavallisia wrappeja, nämä voisivat olla ensi viikonlopun listalla!

    VastaaPoista