sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Sieni-jauhelihapiiras

Ihan perus jauheliha-sienipiirasta. Mutta niin hyvää. Tykkään tästä pohjasta tosi paljon, tuo pienikin määrä fariinisokeria tekee taikinasta tosi maukkaan.



Pohja:
100 g voita
½ tl suolaa
1 rkl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
4 rkl vettä
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
225 g sieniä (käytin rouskuja)
3 kananmunaa
1 dl maitoa
125 g juustoraastetta (goudaa)
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Laita hieman pehmennyt voi kulhoon ja lisää joukkoon suola, fariinisokeri ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina n. 24 cm piirasvuokaan. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.

Kuori ja silppua sipuli. Puhdista ja pilko sienet tarvittaessa. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja sienet ja paista, kunnes kasvikset hiukan pehmenevät.

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja 1 dl juustoraastetta. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon jauheliha-sieniseos.

Levitä täyte piiraspohjalle ja ripottele pinnalle loput juustoraasteet. Paista 175-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Tarjoile lämpimänä.

1 kommentti: