perjantai 29. toukokuuta 2020

Suomalaiset sienipullat

Vielä löytyy pakastimesta viime syksyisiä sieniä. Puhumattakaan niistä kaikista kuivatuista. Siksipä olikin hyvä saada niitä taas vähän käytettyä. Pyörykät olivat tosi maukkaita ja kastike samoin. Tuota samaa kastiketta voisi käyttää ihan minkä kanssa tahansa. Itse asiassa, nämä olisivat voineet ihan hyvin olla lihapullia ruskeassa kastikkeessa, eikä eroa olisi juurikaan huomannut.



Ainekset:
½ dl puuroriisiä
1 dl kasvislientä
150 g pakastettuja rouskuja
½ tl kuivattua rosmariinia
380 / 230 g valkoisia papuja suolaliemessä (säilyke)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
½ dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 ½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
Kastike:
1 sipuli
1 tl voita
1 rkl sinappia
1 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
1 rkl soijakastiketta
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
1 rkl Maizenaa

Keitä riisi kypsäksi kasvisliemessä. Silppua sienet. Huuhtele ja valuta pavut ja soseuta ne sauvasekoittimella. Kuori valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää sienet ja rosmariini. Purista joukkoon valkosipulinkynnet. Paista seosta, kunnes siitä irtoava neste on haihtunut. Anna jäähtyä. Sekoita korppujauhot ja kananmuna keskenään ja anna turvota hetki. Yhdistä kaikki pullien ainekset keskenään ja anna taikinan tekeytyä hetki jääkaapissa.

Ota taikinasta kahdella kostutetulla lusikalla palleroita ja paista pallerot 180-asteisessa ilmafriteerauslaitteessa kauniin värisiksi.

Silppua kastikkeen sipuli ja paista se voissa vaaleanruskeaksi. Lisää sinappi, kasvisliemi ja kerma. Anna kiehua 5 minuuttia. Mausta ja suurusta ja keitä vielä hetki. Siirrä valmiit pyörykät kastikkeen sekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti