sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Seesamivuokaleipä

Alkuperäisen ohjeen mukaan tämän leivän nesteeksi kuului maito. Mutta koska viime viikonlopulta oli vielä kefiiriäkin jemmassa reippaanlaisesti, laitoin sitä maidon sijaan. En tiedä, olisiko maitoon leivottu leipä ollut yhtä pehmeää ja maukasta kuin tämä. Tällaisena leipä ainakin oli juuri sitä mitä vaalean leivän kuuluu ollakin: päältä rapeaa, sisältä pehmeää ja mukavan maukasta.



Ainekset:
11 dl vehnäjauhoja
7 g kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
50 g voita
5 dl kefiiriä
1 kananmunan keltuainen
2 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita taikinakulhossa 10 dl jauhoja, hiiva, suola ja sokeri. Sulata voi. Lämmitä kefiiri n. 45-asteiseksi ja sekoita joukkoon voisula ja keltuainen. Lisää kefiiriseos jauhoihin ja sekoita tasaiseksi.

Alusta taikinaan vielä n. 1 dl jauhoja. Vaivaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä n. 60 minuuttia.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Jaa taikina leivinpaperoituihin leipävuokiin ja anna kohota peitettynä vielä n. 40 minuuttia.

Voitele leivät vedellä ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä vuoissaan 10 minuuttia ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti