lauantai 30. syyskuuta 2023

Amerikan bataattipiirakka

Joskus kauan sitten olen tehnyt kurpitsapiirakkaa. Näköjään kahtakin eri versiota. Muistan että piirakat olivat mielestäni hyviä ja niin olin näköjään kirjoittanutkin. Tämä erosi niistä (paitsi tietysti siltä olennaiselta osaltaan eli kurpitsa oli korvattu bataatilla) siinä, että tämän täytteessä oli kermaviilin ja tuorejuuston sijaan ihan silkkaa voisulaa. Olikohan sitten sen voisulan vai bataatin ansiota, että tämä piirakka oli vieläkin parempaa kuin muistikuvani kurpitsapiirakoista.




Taikina:
200 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
25 g sokeria
100 g voita
1 rkl vettä
2 tl leivinjauhetta
Täyte:
450 g bataattia
100 g voita sulatettuna
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl maitoa
2 kananmunaa
½ tl muskottipähkinää
½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna, edelleen vatkaten. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vesi. Painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Painele taikina kuumana takaisin muotoonsa esim. juomalasin pohjalla.

Kuori ja kuutioi bataatti. Keitä kuutiot kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin. Soseuta kuutiot voin kanssa sähkövatkaimella. Lisää sokeri, maito, kananmunat ja mausteet. Vatkaa, kunnes seos on tasaista. Kaada seos piirakkapohjalle.

Jatka paistamista 175-asteisessa uunissa 55-60 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti