lauantai 30. maaliskuuta 2024

Munakoisogratiini

Tämä oli aivan järjettömän herkullista. Munakoisoista tuli jotenkin erityishyviä. En muista, että niitä olisi aiemmissa vastaavissa resepteissä kuorittu, joten ehkä se oli tässä ”se juttu”. Oli miten oli, leivitettyjen munakoisoviipaleiden, kastikkeen ja juustojen yhdistelmä oli ihan vastustamaton.


Tomaattikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
400 g tomaattimurskaa
½ dl vettä
suolaa
mustapippuria
1 tl sokeria
Munakoisot:
600 g munakoisoa
1 kananmuna
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 ¼ dl korppujauhoja
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua persiljaa
suihkutettavaa oliiviöljyä
Lisäksi:
125 g mozzarellaa
1 ½ dl parmesaaniraastetta
2 rkl tuoretta basilikaa

Kuori ja silppua kastikkeen sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää tomaattimurska. Huuhtele tölkki vedellä ja lisää vesi kastikkeeseen. Kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla, mustapippurilla, balsamiviinietikalla ja sokerilla. Anna hautua kannen alla 15 minuuttia.

Kuori munakoisot ja leikkaa ne n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Mausta kananmuna suolalla ja mustapippurilla. Sekoita toisessa astiassa korppujauhot ja kuivatut yrtit. Pyörittele munakoisot kananmunassa. Levitä viipaleet leivinpaperoidulle uunipellille ja ripottele päälle puolet korppujauhoseoksesta. Suihkuta viipaleet kevyesti oliiviöljyllä ja paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Käännä viipaleet, ripottele päälle loput korppujauhoseoksesta ja suihkuta oliiviöljyllä. Jatka paistamista 10 minuuttia.

Leikkaa mozzarella pieniksi kuutioiksi. Silppua basilika. Sekoita yhteen mozzarella, parmesaaniraaste ja basilika. Levitä 1/3 tomaattikastiketta lasagnevuoan pohjalle. Asettele päälle puolet munakoisoviipaleista ja puolet lopusta tomaattikastikkeesta. Ripottele päälle puolet juustoseoksesta. Tee toinen kerros samoin.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Tarjoile heti.

2 kommenttia:

  1. mitä luulet,onnistuisko jos munakoisot vaihtaa kesäkurpitsaan?

    VastaaPoista
  2. En tiä. Maun puolesta ihan varmasti, mutta jotenkin kun ajattelen kesäkurpitsaa niin mieleeni tulee sellainen liukas pinta jossa ei pysy kananmuna eikä leivitys. Mutta kokeile, sillähän se selviää. :) Eikä se loppujen lopuksi makuun vaikuta vaikka leivitys putoaisikin pois viipaleiden päältä, lapioit sen vaan vuokaan kesäkurpitsoiden päälle.

    Jos koklaat, niin kerro tuliko hyvää.

    VastaaPoista