sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Mustikkatorttu

Tämä oli taas tosi hyvännäköinen, kunnes rupesin valuttamaan päälle hyytelöä. Sen hyytelön kanssa kävi sillä lailla ohraisesti, että se ei ensin meinannut ruveta hyytymään millään. Sitten se hyytyi vähän liikaakin, ja lämmitin sitä uudelleen mikrossa. Siitä tuli vähän liian juoksevaa, ja niin mentiin pyrstö laski – nokka nousi -meiningillä. Lopulta kumminkin sain hyytelön lusikoitua kakun päälle, mutta vähän epämääräisen näköinen siitä tuli. Mutta tärkeintä oli, että maku oli ihana. Kakkupohja maistui todella hasselpähkinäiselle (pähkinän ystävälle erinomainen asia), tuli vähän mieleen geisha. Siihen sitten kun yhdistää mustikat ja todella runsaan vaniljakastikkeen, niin olihan tämä nyt melkoisen hyvää.


Pohja:
125 g voita huoneenlämpöisenä
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 ½ dl hasselpähkinärouhetta
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
Vaniljakastike:
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
2 kananmunan keltuaista
1 ½ rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Lisäksi täytteeseen:
2 dl kuohukermaa
Koristeluun:
2 tl liivatejauhetta
2 rkl kylmää vettä
2 dl Galliano-sokerilientä ja vettä (tai (appelsiini)mehua)
3 dl mustikoita

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina silikoniseen rengaskakkuvuokaan ja paista 175-asteisen uunin alatasossa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä täysin.

Mittaa kattilaan vaniljakastikkeen kerma, maito, sokeri ja vaniljasokeri. Vispaa sekaan keltuaiset ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kastike alkaa saostua. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi. Vatkaa lisäksi täytteeseen tarkoitettu kerma vaahdoksi. Kääntele vaahto vaniljakastikkeeseen.

Laita koristeluun tarkoitettu liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Lisää mehu ja kuumenna seos mikrossa juoksevaksi. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä, kunnes seos alkaa hyytyä.

Kumoa torttupohja tarjoilualustalle. Täytä reikä vaniljakastikkeella. Muotoile kastikkeesta pieni kumpu. Ripottele pinnalle mustikat. Lusikoi päälle mehuhyytelö. Anna tortun hyytyä jääkaapissa vähintään tunnin ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti