torstai 29. helmikuuta 2024

Pihlajanmarja-päärynäleipä

Tämä oli kätevä jämienupotusleipä. Sain tähän taas osan pihlajanmarjoistani ja lisäksi gluteenittoman jauhoseoksen, joka on pyörinyt hyllyssäni jo pitkään. Googlettelin vähän psylliumin toimintaa ja päädyin ostamaan purkillisen ihan siksi, että sen sanotaan parantavan taikinan ominaisuuksia. Saas nähdä ny, voi olla että lisäilen sitä tuleviinkin leipiini vaikken gluteenitonta leivontaa harrastakaan. Tästä taikinasta tuli kyllä niin löysää että meinasin jo kumota sen leipävuokiin paistettavaksi. Halusin kuitenkin paljon rapeaa kuorta, joten en sitten kumminkaan päätynyt käyttämään vuokia. Hyvä etten päätynyt, koska näistä tuli juuri sellaisia kuin toivoin: päältä rapeita ja sisältä vähän sitkeitä. Ja ihanan makuisia. Hasselpähkinänpuolikkaat olivat kuin piste i:n päällä harvinaisina sattumina taikinan joukossa.


Ainekset:
2 dl pihlajanmarjoja
4 dl vettä
10 g kuivahiivaa
½ rkl psylliumia
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
7 dl vehnäjauhoja
3 päärynää
1 rkl suolaa
1 dl siirappia
2 dl kaurajauhoja
1 dl hasselpähkinöitä
2 rkl oliiviöljyä

Mittaa kattilaan pihlajanmarjat ja niin paljon vettä, että marjat peittyvät kokonaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 10 minuuttia. Valuta hyvin.

Sekoita yhteen hiukan kättä lämpimämpi vesi, hiiva, psyllium ja gluteeniton jauhoseos. Anna seistä 15 minuuttia (tai kunnes raski alkaa kuplia).

Kuori päärynät. Raasta niistä kaksi hienoksi raasteeksi ja kuutioi kolmas. Puolita pähkinät veitsellä.

Sekoita taikinaan päärynäraaste, päärynäkuutiot, suola, siirappi, öljy, ja loput jauhot. Alusta tasaiseksi. Lisää pähkinät ja pihlajanmarjat. Anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa 1,5 tuntia.

Muotoile taikinasta kaksi leipää leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle jauhoja.

Laita uunin pohjalle 2 dl kuumaa vettä uuninkestävässä astiassa. Paista leipiä ensin 250-asteisessa uunissa 5 minuuttia ja laske sitten uunin lämpötila 200 asteeseen. Jatka paistamista vielä n. 25 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti