sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Lakritsilla maustettu valkosuklaagelato

Tästä tuli oikein monen päivän projekti. Tein eilen jädemassan ja kastikkeen, ja tänään sitten jäähdytin jäätelön koneessa. Laitoin sen pakastimeen ja huomenna vasta on kunnollisen maistelun aika. Pitihän noi valmistusvälineet tietysti puhdistaa, ja sen perusteella voin sanoa että melkoisen ihanaa gelatoa.


Gelato:
5 dl Kiehu-maitoa
1 dl kuohukermaa
1 kananmunan keltuainen
80 g sokeria
10 g maitojauhetta
80 g valkosuklaata
20 g glukoosisiirappia
Kastike:
2 dl vettä
2 dl ruokosokeria
½ dl muscovadosokeria
½ dl lakritsijauhetta
mustaa elintarvikeväriä

Mittaa kastikkeen ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes seos on siirappimaista. Lisää halutessasi hieman mustaa elintarvikeväriä. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Sekoita gelaton sokeri ja maitojauhe keskenään. Sekoita kerma ja keltuainen tasaiseksi. Kuumenna maito kattilassa 40-asteiseksi ja vatkaa sekaan kuivat aineet. Lisää keltuais-kermaseos ja jatka kuumentamista sekoittaen. Lisää valkosuklaa ja glukoosisiirappi. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Jatka lämmittämistä, kunnes seos on 85-asteista. Siirrä seos kulhoon ja anna jäähtyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Sekoita välillä.

Siirrä seos jäätelökoneen kulhoon ja anna koneen käydä, kunnes jäätelö on koostumukseltaan sopivaa.

Levitä kerros jäätelömassaa pakastuksen kestävän astian pohjalle ja valuta päälle lakritsikastiketta. Levitä pinnalle loput jäätelömassasta. Vedä lusikalla muutaman kerran jäätelön läpi niin, että kerrokset sekoittuvat osittain toisiinsa. Nosta astia pakastimeen pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

lauantai 8. marraskuuta 2025

Juustokuminalla maustettua uunikalaa

Toi kastike oli tosi hyvänmakuinen, nopea ja helppo. Sopi lohen kanssa, mutta yhtä hyvin menisi vaikka kanan tai possun kastikkeena. Tämä oli oikein kelvollinen pikaruoka. Kaveriksi keitin ohraa ja punajuurikuutioita.


Ainekset:
500 g kalafileetä (laitoin kirjolohta)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl vettä
2 tomaattia
suolaa
2 rkl persiljaa

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Viipaloi tomaatit. Silppua persilja.

Kuullota valkosipulia öljyssä pannulla minuutin verran. Lisää juustokumina, tomaattipyree ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi.

Nosta kalafilee uunivuokaan. Valuta kastike kalan päälle. Asettele pinnalle tomaattiviipaleet. Mausta suolalla. Peitä vuoka foliolla ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Poista folio ja jatka paistamista 15 minuuttia. Ripottele pinnalle persiljasilppu ja tarjoile heti.

perjantai 7. marraskuuta 2025

Mansikkaleivokset

Uskomatonta, mutta totta. Kirjoitin ensimmäisen kerran tähän muistikirjaani tasan kymmenen vuotta sitten. Silloin olin ihan varma, että tämä innostus lopahtaa melkoisen pian. Eipä käynytkään niin. Sopivasti tänään laitoin juhlapäiväksi nättejä mansikkaleivoksia. Siitä ei sitten puhutakaan, että eivät nämä ihan niin makoisia olleet kuin miltä näyttivät. Hiukkasen mauttomia. Kunnon kotimaiset kesämansikat olisivat tehneet ihmeitä. Nyt ei ollut tarjolla kuin kirpeitä hollantilaisia (joita oli ihan liikaa tähän taikinamäärään nähden, puolet olisi riittänyt). Lehtitaikinastakaan en saanut ihan sellaista kuin olisin halunnut. Ei se huonoa ollut, mutta ei niin lehtevää kuin olisi pitänyt.


Taikina:
120 g voita huoneenlämpöisenä
150 g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 ½ rkl sitruunamehua
4 ½ rkl vettä
Voiteluun:
1 kananmunan keltuainen
Vaniljavaahto:
1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
150 g vaniljavanukasta
1 tl sitruuna-aromia
1 ½ rkl vaniljakreemijauhetta
Lisäksi:
500 g mansikoita
1 rkl tomusokeria

Älä anna taikinan voin sulaa täysin vaan sen verran, että voihin jää peukalolla painettaessa pieni kuoppa. Kuutioi voi ja jaa palat neljään yhtä suureen osaan. Nypi jauhot, suola ja neljäsosa voikuutioista murumaiseksi seokseksi. Sekoita sitruunamehu veteen ja lisää nestettä vähitellen voi-jauhoseokseen, kunnes muodostuu tasainen taikina.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Lisää neljäsosa voista kahdelle kolmasosalle taikinan pituudesta ja käännä kolmasosa voin päälle. Käännä vielä viimeinen kolmasosa niin, että voikuutiot peittyvät kokonaan. Painele taikinan reunat yhteen, kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin 20 minuutiksi.

Toista voin lisäys, kauliminen ja taittelu vielä kahdesti. Lisää jauhoja kauliessasi, jos voi pursuilee taikinasta ulos. Jäähdytä sen jälkeen 20 minuuttia. Ota taikina jääkaapista, kauli ja taittele muutamaan kertaan niin että voikuutiot eivät enää erotu taikinasta. Nosta taikina sitten jääkaappiin puoleksi tunniksi. Tai jos on aikaa, anna sen jähmettyä jääkaapissa yön yli ja ota huoneenlämpöön n. tuntia ennen leivontaa. Tällä tavalla taikinan käsittely on helpointa.

Kauli taikina levyksi ja leikkaa levy sopivan kokoisiksi, neliön muotoisiksi leivoksiksi. Leikkaa terävällä veitsellä ohut viilto kiertämään sentin verran taikinalevyn sisäpuolella. Älä leikkaa taikinan läpi. 

Painele taikinaneliöiden reunoihin hammaskuviointi haarukalla. Voitele keskiosa keltuaisella. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa vaniljavaahdon kerma vaahdoksi. Mausta vaahto vaniljasokerilla. Vatkaa sekaan vaniljavanukas, sitruunankuoriraaste ja vaniljakreemijauhe. Leikkaa lisäksi tarkoitetut mansikat ohuiksi viipaleiksi.

Leikkaa voitaikinalevyistä kannet irti. Jaa leivosten sisään vaniljavaahto ja mansikkaviipaleet. Aseta taikinakansi paikoilleen ja siivilöi pinnalle tomusokeria.

torstai 6. marraskuuta 2025

Sumakkibroilerilla täytetyt bataatit ja perunat

Laitoin broilerit marinoitumaan jo eilen. Herra 14 v:lle laitoin bataattien sijaan perunaa. Bataatit ainakin olivat tosi hyviä, enkä usko että perunat niille hävisivät juurikaan. Bataattien makeus sopi kyllä tosi hyvin sitruunaisen kirpeään broileriin.


Ainekset:
450 g maustamattomia broilerin sisäfileitä
Marinadi:
1 rkl ketsuppia
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 dl sitruunamehua
2 rkl rypsiöljyä
1 tl valkopippuria
2 rkl sumakkia
Lisäksi:
2 pientä bataattia
2 suurta perunaa
suihkutettavaa oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
50 g fetaa
8 miniluumutomaattia

Sekoita kaikki marinadin ainekset tasaiseksi. Kääntele broilerit marinadiin ja anna maustua jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Kypsennä broilereita 200-asteisessa air fryerissä n. 20 minuuttia. Sekoita kypsentämisen puolivälissä.

Pese bataatti ja perunat huolellisesti ja halkaise ne pituussuunnassa. Nosta puolikkaat leivinpaperoidulle uunipellille leikkuupinta ylöspäin. Voitele leikkuupinnat öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

Koverra osa bataattien ja perunoiden sisuksesta pois ja soseuta sisus haarukalla. Viipaloi kirsikkatomaatit.

Sekoita sumakkibroileri, feta, kirsikkatomaatit ja bataattien ja perunoiden sisus keskenään. Täytä bataatit ja perunat seoksella. Jatka paistamista n. 10 minuuttia.

tiistai 4. marraskuuta 2025

Doodh Peda (intialainen maitokaramelli)

Näiden muotoileminen oli kerta kaikkiaan viheliäistä. Taikina jäi tosi tahmaiseksi. Kietaisin sen ensin kelmuun ja siitä sitten yritin leikata paloja. Ei onnistunut. Lopulta homma hoitui parhaiten niin, että muotoilin kostutetuilla käsillä ensin lituskoita paloja joiden päälle laitoin nokareen Biscoffia (alkuperäisessä reseptissä oli Nutellaa, mutta koska mulla oli jääkaapissa purkinpohjat Biscoff-tahnaa niin päätin käyttää sitä) ja sitten pyörittelin palat palleroiksi. Onnistuihan se lopulta, mutta ei ollut mieluisaa puuhaa. Onneksi lopputulos palkitsee maullaan.


Ainekset:
55 g voita
½ tl kardemummaa
150 g maitojauhetta
397 g kondensoitua maitoa
Täyte:
80 g Biscoff-tahnaa

Sulata voi pinnoitetussa kattilassa. Lisää voisulaan kardemumma, maitojauhe ja kondensoitu maito. Keitä jatkuvasti sekoittaen, kunnes taikina irtoaa vaivatta kattilan reunoilta. Siirrä kulhoon jäähtymään.

Vaivaa taikina ilmavaksi ja pehmeäksi heti kun se on jäähtynyt niin paljon että sitä pystyy käsittelemään. Pyöritä taikina tangoksi ja jaa tanko saman kokoisiksi paloiksi. Pyöritä palat kämmenten välissä palloiksi.

Paina jokaiseen karamelliin kolo. Lisää koloon täytteeksi Biscoff-tahnaa.

maanantai 3. marraskuuta 2025

Kurpitsapihvit ja tattari-parmesaanipuuro

Tein pihvit jo eilen ja puuron vasta tänään. Luulisin etten ole koskaan ennen tehnyt tällaista suolaista puuroa. Mutta olipas hyvää, sekä puuro että pihvit. Lisäksi paistoin vielä valmiiksi marinoituja ohuita possulastuja. Ihan herra 14-v:n iloksi.


Pihvit:
800 g kurpitsaa
2 kananmunaa
2 dl tattarihiutaleita
175 g juustoraastetta
1 rkl currya
1 tl muskottipähkinää
1 tl suolaa
1 ruukku oreganoa
Tattari-parmesaanipuuro:
2 dl tattarihiutaleita
5 dl kasvislientä
1 dl ruokakermaa
1 dl parmesaaniraastetta
30 g voita
½ dl sitruunamehua
2 tl sitruunankuoriraastetta
½ dl kurpitsansiemeniä

Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Silppua oregano. Raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Sekoita raasteeseen loput pihvien ainekset. Muotoile taikinasta pihvejä leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista pihvit kypsiksi 200-asteisessa uunissa (n. 20 minuuttia).

Kuumenna puuron kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää tattarihiutaleet ja sekoittele viitisen minuuttia. Lisää kerma ja jatka keittämistä muutama minuutti. Lisää lopuksi parmesaaniraaste, voi, sitruunamehu, sitruunankuoriraaste ja siemenet. Mausta suolalla. Tarjoile kurpitsapihvien kera.

sunnuntai 2. marraskuuta 2025

Mokkatorttu

Tämä vaati ehkä hiukkasen totuttelua. Vähän omituinen resepti raejuustoineen päivineen. Hyvää se sitten lopulta kuitenkin oli. Mutta olisi ehdottomasti halunnut rinnalleen jotain makeaa ja raikasta (esim. mansikoita tai säilykepersikoita). Oli ehkä pikkuisen tunkkainen tällaisenaan.


Pohja:
150 g Oreoita tai vastaavia (laitoin Pirkka vaniljatäytekeksejä)
1 rkl vettä
2 rkl voita sulatettuna
Täyte:
400 g raejuustoa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
½ dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
2 kananmunan valkuaista
½ dl vahvaa kahvia

Murskaa pohjan keksit. Sekoita murskaan vesi ja voisula. Painele seos silikonireunaisen irtopohjavuoan pohjalle ja paista 150-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa täytteen raejuusto ja tuorejuusto kuohkeaksi. Vatkaa sekaan sokeri, kaakaojauhe ja jauhot. Vatkaa lopuksi täytteeseen kananmunat ja valkuaiset yksitellen. Lisää kahvi ja valuta täyte vuokaan pohjan päälle.

Paista 175-asteisessa uunissa n. tunnin ajan. Käännä uuni pois päältä, avaa luukkua hiukan ja anna tortun jäähtyä uunissa huoneenlämpöiseksi. Anna tortun jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua.