perjantai 6. marraskuuta 2026

Banaani-raejuustopannukakku

Laitoin uunin lämpenemään pikalämmitykselle kun aloin soseuttaa taikinaa. Ja tietysti unohdin pikalämmityksen päälle kun lykkäsin pannarin uuniin. Sen vuoksi tästä tuli hiukan tummempi kuin olisin halunnut. Ei se ehkä kumminkaan haitannut, pinta ei onneksi ihan kerennyt palaa. Pannari oli tosi hyvää, vaikka vähän kaipaa lisää makeutta.


Ainekset:
2 ½ dl banaanin makuista soijamaitoa
3 kananmunaa
200 g raejuustoa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 banaania
Voiteluun:
1 rkl voita

Mittaa soijajuoma, munat, raejuusto, jauhot ja suola tehosekoittimen leikkuuterällä varustettuun kulhoon. Anna koneen käydä, kunnes taikina on tasaista (raejuusto saa hiukan vielä erottua). Kaada taikina leivinpaperoituun vuokaan.

Kuori ja viipaloi banaanit. Ripottele viipaleet vuokaan taikinan päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasossa 35-40 minuuttia. Voitele pinta voilla heti uunista ottamisen jälkeen. Tarjoile heti haluamiesi lisukkeiden kera.

torstai 5. marraskuuta 2026

Äidin parhaat nugetit

Liikaa korppujauhoja. Siksi kai lopputulos oli liian puiseva. Odotin näiltä paljon, joten olivat pienoinen pettymys.


Ainekset:
400 g broilerin jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kanalientä
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa
1 kananmuna
Leivitykseen:
1 dl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja

Sekoita pihvien korppujauhot, mausteet ja kanaliemi tasaiseksi. Anna turvota 10 minuuttia. Lisää jauheliha ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikina nugeteiksi.

Mittaa leivitykseen tarkoitetut vehnäjauhot lautaselle. Mausta jauhot suolalla ja mustapippurilla. Riko kananmunat toiselle lautaselle ja levitä kolmannelle korppujauhot.

Pyörittele nugetit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Käännä nugetit ympäri ja jatka paistamista vielä 5-10 minuuttia.

tiistai 3. marraskuuta 2026

Kauratto

En tiedä, oliko kerman vatkaamisesta vaahdoksi mitään hyötyä. Toisaalta, eipä siitä haittaakaan ollut. Joka tapauksessa lopputulos oli täysin minun makuuni. Jos jotain vielä lisäisin, niin ehkä parmesaania tai muuta juustoa.


Ainekset:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 ½ dl kaurasuurimoita
½ l kasvislientä
200 g herneitä
1 dl kuohukermaa
persiljaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Silppua persilja. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi.

Kuullota sipulit pehmeiksi kattilassa voi-öljyseoksessa. Lisää kaurasuurimot ja sekoittele muutama minuutti. Lisää kasvisliemi kauhallinen kerrallaan.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita kaurattoon ensin herneet ja lopuksi kermavaahto. Koristele persiljasilpulla.

sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Panna cotta ja luumukastike

Harvemmin lisäilen reseptien sokerimäärää, mutta nyt tuplasin kastikkeen sokerin. Ja sitä olis saanut olla vieläkin enemmän. Siitä huolimatta tykkäsin kokonaisuudesta tosi paljon.


Panna cotta:
2 tl liivatejauhetta
4 rkl kylmää vettä
5 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl sitruuna-aromia
Luumukastike:
300 g tuoreita luumuja
1 dl sokeria
1 dl punaviiniä

Laita panna cottan liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa kiehuvaksi. Keitä 10 minuuttia. Siirrä kattila sivuun. Lisää vaniljasokeri, sitruuna-aromi ja liivateseos. Sekoittele, kunnes liivate on liuennut. Jaa seos neljään annoskippoon ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 6 tuntia.

Puolita luumut ja poista kivet. Kuutioi malto. Kuumenna luumut, viini ja sokeri kattilassa kiehuvaksi. Keitä 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. Jaa luumukastike neljälle lautaselle. Kumoa jokaiselle lautaselle yksi panna cotta.

lauantai 31. lokakuuta 2026

Lämmin broileri-misosalaatti

Koska tykkään täysin kypsistä kasviksista, keitin kukkakaalipaloja hiukan ennen kuin laitoin ne uuniin. Tällä lailla valmistettuna kukkakaalista tuli mielestäni täydellistä. Jos tykkää al dentestä, niin sittenhän kukkikset kannattaa lykätä suoraan uuniin. Muuta huomautettavaa tästä ei ole, kuin että broileria olis voinut olla hiukkasen enemmän. Muutoin oli kyllä tosi hyvää.


Ainekset:
500 g maustamatonta broileria
1 kukkakaali
1 punasipuli
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
Misovinegretti:
1 rkl misotahnaa
2 rkl sitruunamehua
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl vettä
1 rkl hunajaa
Lisäksi:
1 l rapeaa salaattia
2 rkl seesaminsiemeniä
190/115 g garia eli sushi-inkivääriä

Irrottele kukkakaali kukinnoiksi ja puolita suurimmat kukinnot. Kuori ja viipaloi sipuli. Sekoita joukkoon öljy, suola ja mustapippuri. Revi salaatti paloiksi.

Levitä broilerit leivinpaperoidulle uunipellille. Nosta pellille myös kukkakaalit ja sipulit. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes broileri on läpikypsää.

Sekoita kaikki misovinegretin ainekset yhteen. Viipaloi kypsät broilerit. Sekoita yhteen vinegretti, broileri, kukkakaali ja sipuli. Lisää joukkoon salaatti, seesaminsiemenet ja inkiväärilastut. Tarjoile heti.

perjantai 30. lokakuuta 2026

Hasselpähkinä-suklaaleivät

Nämä menee vasta huomiseen kahvipöytään. Mutta taikinahan oli tosi hyvää ja meinas mennä jo ennen paistamista parempiin suihin.


Ainekset:
100 g voita huoneenlämpöisenä
1 ½ dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 tl sitruuna-aromia
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
100 g hasselpähkinärouhetta
100 g maitosuklaata

Rouhi suklaa.

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sitruuna-aromi. Kääntele taikinaan pähkinä- ja suklaarouheet.

Nostele taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille nokareita kahden lusikan avulla. Jätä leviämisvaraa. Paista 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua.

torstai 29. lokakuuta 2026

Mokkamestarin kakku

Tämä oli oikeasti ihan nätti kakku, vaikka kuva ei sille oikeutta teekään. Voikreemissä oli ehkä pikkuisen liikaa kaakaojauhetta, sen kitkeryys puski ajoittain läpi vähän liikaa. Muutoin kakku oli kyllä tosi hyvä.


Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria
125 g voita
75 g taloussuklaata
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 ½ dl kuumaa vettä
Kahvitäyte:
3 dl Flora Vispiä
2 rkl tomusokeria
2 tl pikakahvijauhetta
Voikreemi:
200 g voita huoneenlämpöisenä
5 rkl kaakaojauhetta
1 dl tomusokeria
4 tl pikakahvijauhetta
4 rkl haaleaa vettä
Koristeluun:
suklaarouhetta

Sulata pohjan voi ja suklaa yhdessä. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää suklaasula ja kuuma vesi. Kumoa taikina silikonireunaiseen irtopohjavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä täysin.

Vatkaa kahvitäytteen ainekset kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa voikreemin voi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Vatkaa sekaan kaakaojauhe, tomusokeri ja pikakahvijauhe vähitellen. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa kakku kahteen osaan. Nosta toinen kakkulevy tarjoilualustalle ja levitä päälle ¾ kahvitäytteestä. Nosta päälle toinen kakkulevy. Kuorruta kakku voikreemillä. Pursota loput kahvitäytteestä ruusukkeiksi kakun päälle. Koristele ruusukkeet suklaarouheella. Anna tekeytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.