keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Bakewell tart

Piirakan pinta näyttää kuvassa palaneelta, vaikka ei oikeasti sitä olekaan. Tähän kuului ohjeen mukaan keittää tuoreista vadelmista ja sokerista hillomainen täytekerros, mutta totesin sen tarpeettomaksi kun jääkaapissa oli viimevuotista karviaishilloa ja luumuhilloa vielä jäljellä. Niinpä levitin piiraan keskiosaan karviaishilloa ja reunoille luumuhilloa. Hillot sopivat tosi hyvin tähän piirakkaan. Frangipane on itsessään kovin makeaa, joten hiukan kirpakat hillot olivat tähän ihan omiaan. Kokonaisuus oli aivan ihana; pehmeä, kirpeä ja makea samanaikaisesti. Aivan huippujälkkäri kahvin kanssa. Lämpimänä sopisi hyvin tarjoiltavaksi vaikka jätskin tai mascarpone-vaahdon kera.



Pohja:
140 g vehnäjauhoja
85 g voita
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
180 g hilloa
Frangipane:
110 g voita
110 g sokeria
2 kananmunaa
110 g mantelijauhetta
25 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl sitruunankuoriraastetta
Pinnalle:
25 g mantelilastuja

Nypi pohjan kylmä voi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmää vettä vähän kerrallaan, kunnes taikina on tasaista. Puristele taikina nopeasti kiinteäksi taikinaksi ja kauli se sitten jauhotetulla alustalla piirakkavuokaa (26 cm) hieman suuremmaksi levyksi. Nosta taikina kaulimen avulla varovaisesti piirakkavuoan päälle ja painele vuoan pohjalle ja reunoille, älä venytä. Nosta jääkaappiin uunin lämpenemisen ajaksi.

Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Vaahdota frangipanen huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan, edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja vatkaa ne voi-sokerivaahtoon.

Levitä hillo esipaistetun pohjan päälle ohueksi kerrokseksi, mahdollisimman tasaisesti. Pudottele päälle nokareita frangipane-täytteestä ja levitä frangipane varovaisesti hillon päälle.

Jatka paistamista 25 minuuttia. Ripottele pinnalle mantelilastut, kun paistoaikaa on jäljellä 5 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Tulinen suolapähkinäbroileri

Tämä olikin sitten viimeinen resepti tällä erää tässä grillattujen broilerinfileiden sarjassa. Yhteenvetona voisin todeta, että broilerit paistuvat mukavasti uunin grillivastusten alla (tai sitten tietty ihan oikeassa grillissä, mutta kun sitä ei aina viitsi lämmittää) ja suola-hunajasively on mahtava pohjamauste kanoille, joiden pinnalle voidaan sitten vielä ripotella jotain herkkua. Näihin piti laittaa pinnalle suolapähkinöitä, mutta nappasin Lidlistä vahingossa mukaani pussillisen ”spicy peanuts”eja. Veikkaanpa, etteivät ne ainakaan suolapähkinöitä huonompi vaihtoehto olleet.



Ainekset:
4 broilerin rintafilettä
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
1 dl suolapähkinöitä
1 punainen chili

Grillaa broilerinfileitä 225-asteisen uunin grillivastusten alla n. 10 minuuttia molemmin puolin, kunnes fileet ovat läpikypsiä. Hiero lämpimiin fileisiin suola ja hunaja.

Rouhi pähkinät ja silppua chili. Yhdistä ainekset keskenään. Ripottele mausteseos kypsille broilerinfileille.

Värikäs paprikakastike

Tilli maistuu mielestäni jostain kumman syystä joka kerta aina paremmalta. Muistan, että lapsena en tykännyt yhtään kun uusien perunoiden kanssa kattilaan laitettiin tilliä. Nykyään kuitenkin tilli maistuu oikeastaan missä tahansa, ja tässä kastikkeessakin se oli ihan omiaan.



½ oranssi paprika
½ punainen paprika
2 banaanisalottisipulia
nippu tilliä
375 g maustamatonta jogurttia
1 tl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Huuhdo paprikat. Poista siemenet ja silppua malto. Kuori ja silppua sipuli. Silppua tilli. Sekoita yhteen kaikki ainekset.

Teriyaki-nuudeliwokki

Tässä hyvä lisuke oikeastaan ihan mille tahansa. Teriyaki-kastiketta joukkoon voisi lorauttaa vaikka enemmänkin.



Ainekset:
380 g punakaalia
1 iso sipuli
3 porkkanaa
1 rkl seesamiöljyä
200 g teriyaki-kastiketta
130 g vehnänuudeleita

Suikaloi punakaali. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi.

Kuumenna öljy suurella pannulla. Kuullota kasviksia, kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Lisää teriyaki-kastike ja anna hautua parikymmentä minuuttia.

Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita kypsät nuudelit kasvisseoksen joukkoon.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Hedelmäriisipuuro

Ihanaa iltapalapuuroa jonkun makean (tänään mulla ainakin odottaa kaapissa suklaavanukasta) kanssa nautittavaksi. Luumut olivat tässä kivan kirpeitä, mutta kirpeyden ansiosta tarvitaan myös vähän lisää makeutta. En halunnut kuitenkaan laittaa puuroon kovin paljon sokeria, niin jokainen syöjä voi sitten itse päättää paljonko laittaa lisää (ja mitä).



Ainekset:
500 g luumuja (tai muita hedelmiä tai marjoja)
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
5 dl maitoa
½ tl suolaa
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Kiehauta luumut ja vesi. Lisää riisi ja keitä hetken aikaa. Lisää maito ja jatka keittämistä sekoitellen n. 15 minuuttia.

Peitä kattila kannella ja sammuta hella. Käännä hetken päästä hella ykköselle ja anna hautua n. 45 minuuttia. Sekoita lopuksi joukkoon suola, sokeri ja vaniljasokeri.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Inkivääri-seesamibroieri

Teriyaki-kastike on vaan niin hyvää. Tein sitä kokonaisen purkillisen, ja tähän onnettomaan broileriin kului yksi ruokalusikallinen. Pitänee siis keksiä jotain käyttöä lopullekin (eipä sillä, sitähän melkein lusikoi vaikka suoraan purkista). Nämä broilerit olivat ihania, kaiken hunajan ja kastikkeensa kera.



Ainekset:
4 broilerin rintafilettä
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
1 rkl teriyaki-kastiketta
1 rkl inkivääritahnaa
2 rkl seesaminsiemeniä

Grillaa broilerinfileitä 225-asteisessa uunissa grillivastusten alla n. 10 minuuttia / puoli, kunnes fileet ovat läpikypsiä. Hiero lämpimiin fileisiin suola ja hunaja.

Sekoita teriyaki ja inkivääritahna. Sivele seos kypsien, lämpimien broilereiden pintaan. Ripottele lopuksi pinnalle seesaminsiemenet.

Avokadokastike

En ihan täysin osaa päättää, tykkäsinkö tämän kastikkeen voimakkaasta sitruunaisuudesta vai en. Avokado-jogurttiyhdistelmä joka tapauksessa oli maukas, mutta ehkä sitruunaa olisi saanut olla hiukkasen vähemmän.



Ainekset:
1 avokado
½ dl sitruunamehua
2 tl sitruunankuoriraastetta
3 dl maustamatonta jogurttia
1 nippu ruohosipulia
suolaa
mustapippuria

Halkaise avokado. Poista siemen ja koverra hedelmäliha. Soseuta avokado ja sekoita joukkoon sitruunamehu, sitruunankuoriraaste ja jogurtti.

Silppua ruohosipuli ja lisää se avokadoseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Irlantilainen soodaleipä

Tämä oli oikeasti tosi hyvää leipää, ihan toisenlaista kuin ilman hiivaa leivotut yleensä. Lähinnä tuli mieleeni joku kauravarras. Ja leipominen oli niin simppeliä, ettei paljon simppelimmäksi voisi mennä. Joskus voisi kokeilla tehdä tätä reikäleivän muotoon.



Ainekset:
5 dl sämpyläjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
3 ½ dl piimää

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää piimä ja sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa. Painele taikina kostutetuin käsin leivinpaperoituun irtopohjavuokaan (28 cm).

Paista 200-asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia, tai kunnes leipä on kohonnut ja ruskistunut kauniisti.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Jauhelihapiirakka

Tällä ohjeella perinteinen lihapiirakka oli sen verran hauskasti tuunattu, että oli pakko kokeilla. Ensin tuntui oudolta ajatukselta keittää riisi puuroksi. Lopputulos oli kuitenkin tosi herkullinen. Ja runsas perunan määrä taikinassa teki taikinasta mukavan pehmeää ja maistuvaa. Kuva meni jotenkin tosi oudon väriseksi, oikeasti tämä oli ihan normaalin lihapiirakan väristä. Itse tein sekä taikinan että täytteen aamulla ja paistoin piirakan vasta juuri äsken. Paistoaika venyi näin ollen 40 minuuttiin.



Pohja:
500 g voita
7 ½ dl vehnäjauhoja
500 g keitettyä perunaa
Täyte:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
4 dl Kiehu-maitoa
½ tl suolaa
5 kananmunaa
400 g jauhelihaa
2 isoa sipulia
2 tl suolaa
mustapippuria
valkopippuria
paprikajauhetta
Voiteluun:
1 kananmuna

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi. Soseuta. Nypi voi, jauhot ja perunasose sekaisin. Lisää tarvittaessa vesi. Sekoita tasaiseksi. Muotoile piirakkataikina suorakaiteeksi ja kääri kelmuun. Anna kovettua jääkaapissa pari tuntia.

Laita riisit kiehuvaan veteen. Sekoita. Keitä n. 3 minuuttia. Lisää maito. Anna kiehua hiljalleen kypsäksi. Mausta suolalla ja anna jäähtyä.

Keitä munat koviksi. Anna jäähtyä, kuori ja hienonna.

Ruskista pannulla jauheliha omassa rasvassaan. Lisää hienonnetut sipulit. Mausta. Jäähdytä. Yhdistä täytteen aineet. Sekoita hyvin.

Puolita piirakkataikina. Kauli toisesta palasta uunipannun kokoinen, ½ cm:n paksuinen levy. Nosta levy leivinpaperoidulle uunipannulle. Levitä päälle täyte. Nosta päälle kansilevy. Taita reunat piirakan alle. Voitele munalla ja viillä kanteen muutama höyryaukko terävällä veitsellä.

Paista 200-asteisen uunin alemmalla keskitasolla n. 30 minuuttia.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Oregano-vuohenjuustobroileri

Eilinen päivä hurahti pitkälle iltapäivään saakka agilitykisoissa. Sieltä ajettiin suoraan maalle, ja laitettiin heti perille päästyä grilli tulille. En olis paljon parempaa sapuskaa päivän urheilusuoritusten jälkeen toivoa kuin näitä oregano-vuohenjuustobroilereita suoraan grillistä ja niiden kanssa niin ikään grillattua peruna-kirsikkatomaatti-kevätsipulisekoitusta, balsamiviinietikalla maustettuna.



Ainekset:
4 broilerin rintafilettä
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
4 rkl tuoretta oreganoa
1 paprika
4 rkl vuohenjuustoa

Grillaa broilerinfileitä molemmin puolin, kunnes fileet ovat läpikypsiä. Hiero lämpimiin fileisiin suola ja hunaja.

Silppua oregano ja paprika. Murustele joukkoon vuohenjuusto. Levitä seos kypsille broilerinfileille.

Yrttikastike

Ihan hyvä kastike, mutta jotenkin ehkä jopa kaikkine yrtteineen ja sipuleineen hiukan turhan väkevä ja kuiva. Sipulia voisi siis laittaa vähän vähemmän, tai sitten vaikka lorauttaa joukkoon vähän jotain makeutusta.



Ainekset:
1 kovaksikeitetty kananmuna
1 sipuli
nippu persiljaa
nippu basilikaa
1 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl ranskankermaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja silppua kananmuna ja sipuli. Silppua yrtit. Sekoita kananmuna, sipuli ja yrtit yhteen jogurtin ja ranskankerman kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Caesar-salaattia pastan ja pekonin kera

Caesar-salaattia olen tehnyt edellisen (ja ainoan) kerran joskus vuosia sitten. Ihmettelen, miksen tee sitä useammin, kun kuitenkin aina välillä ravintolassa sitä tilaan ja pidän siitä kovasti. Tähän ohjeeseen kuului alun perin grillatut broilerin koipinuijat, mutta korvasin ne pekonilla sillä huomista varten jääkaapissa seisoo paketillinen broileria. Pekoni ei ollut ollenkaan hassumpi vaihtoehto.



Ainekset:
100 g pastaa
150 g englanninpekonia
1 hunajainen pannuleipä
1 rkl voita
1 Cosmopolitan-salaatti
2 tomaattia
1 punasipuli
Caesar-kastike:
2 kananmunan keltuaista
½ rkl sinappia
2 anjovisfilettä
¼ dl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
25 g parmesaanilastuja
1 rkl vadelma-persikka omenaviinietikkaa
¾ dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta hyvin. Levitä pekoniviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin grillivastusten alla, kunnes pekoni on rapeaa. Anna jäähtyä. Kuutioi leipä. Sulata voi pannulla ja paista leipäkuutiot rapeiksi.

Silppua kastikkeen anjovikset. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Sekoita sauvasekoittimella yhteen keltuaiset, anjovikset ja sinappi. Lisää öljy hiljalleen sekoittamisen aikana. Sekoita mukaan parmesaani ja valkosipulinkynsi. Lisää sitruunamehu ja viinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lohko tomaatit. Kuori ja silppua punasipuli. Pilko salaatinlehdet pienemmiksi. Silppua pekoni. Lisää pastan joukkoon salaatti, tomaatit, sipuli ja kastike. Ripottele pinnalle pekoni ja leipäkuutiot.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Paahdettu kukkakaali ja papupesto

Kyllä tämäkin oli hyvää, vaikka kuvasta katsottuna ei ehkä siltä näytäkään. Mun olis ihan pakko käydä jostain ostamassa jotain nättejä tarjoilulautasia, ettei tartte laitella ruokia tarjolle uunivuokiin. Papupesto oli ihanan suolaista ja papuista, ja kukkakaali sopivan mausteista. Kukkakaalia tosin olisi voinut paahtaa vähän kauemminkin, mutta en millään malttanut kun oli pakko päästä jo syömään.



Ainekset:
1 iso kukkakaali
Mausteseos:
2 rkl oliiviöljyä
1 tl chiliä
1 tl garam masalaa
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
Papupesto:
50 g cashewpähkinöitä
230 g isoja valkoisia papuja (tölkistä)
1 ruukku persiljaa
2 timjaminoksaa
1 rkl sitruunamehua
½ dl öljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Poista kukkakaalista lehdet. Keitä kokonaista kukkakaalia suolalla maustetussa vedessä n. 5-10 minuuttia, kaali saa jäädä napakaksi. Valuta hyvin.

Sekoita mausteseoksen ainekset tahnaksi. Lohko kukkakaali kahdeksaan osaan. Nosta lohkot uunipellille ja sivele maustetahna lohkoille. Paahda lohkoja 250-asteisessa uunissa grillivastuksen alla n. 3-5 minuuttia, tai kunnes ne ovat paahtuneet kunnolla.

Paahda peston pähkinöitä kuivalla, kuumalla pannulla n. 2 minuuttia, tai kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Valuta ja huuhtele pavut. Käytä persiljasta puolet pestoon ja säästä puolet koristeluun. Mittaa kaikki peston ainekset tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.

Jaa papupesto lautasille ja asettele päälle kukkakaalilohkot. Viimeistele persiljalla.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kalkkunastroganoff

Kai tätäkin voi stroganoffiksi kutsua. Kastikkeesta tuli mangochutneyn ansiosta juuri sopivasti hiukan makea. Maustekurkkupalat ovat joukossa kivoja sattumia ja sipuli-sienikastike toimii aina. Oikein oivallista perusmättöä.



Ainekset:
1 rkl voita
4 salottisipulia
230 g sieniä
550 g kalkkunan rintafilettä
2 ½ dl ruokakermaa
suolaa
80 g mangochutneytä
70 g maustekurkkua

Kuori ja silppua sipuli. Pilko sienet tarvittaessa. Pilko kalkkuna suupaloiksi. Kuutioi maustekurkut.

Sulata voi pannulla. Kuullota sipulia, kunnes se pehmenee. Lisää pannulle sienet ja kalkkuna ja ruskista, kunnes kalkkuna on kypsää.

Lisää ruokakerma ja mangochutney. Sekoita hyvin ja kiehauta. Mausta suolalla. Lisää lopuksi maustekurkkukuutiot ja lämmitä.

Hunajaiset ruisnapit

Olisin kaivannut näihin vähän enemmän makua. Koostumus oli erinomainen, päältä rapea ja sisältä pehmeä. Mutta se maku jäi jollain lailla puuttumaan. Ihan kuin olisi syönyt jotain höttöistä muovipussileipää. Hyvillä täytteillä nämäkin saa kuitenkin tuunattua ihan maistuviksi.



Ainekset:
3 dl lämmintä vettä
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl pellavarouhetta
4 dl ruisjauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
2 rkl voita sulatettuna

Mittaa kulhoon lämmin vesi. Liuota hunaja veteen. Lisää joukkoon puolet ruisjauhoista ja muut ainekset voita lukuunottamatta. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Alusta joukkoon loputkin jauhot ja lisää voisula alustamisen loppupuolella. Pyöräytä taikina palloksi ja anna kohota peitettynä n. puoli tuntia.

Muotoile kohonneesta taikinasta pötkö. Leikkaa pötkö 12 osaan ja pyörittele osista palloja. Litistä palloja hieman. Anna kohota peitettynä puolisen tuntia.

Paista 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Vanilja-rahkavaahto

Ostin vaniljakastikkeen jo pari viikkoa sitten jonkun jälkkärin kaveriksi, mutta unohdin sen silloin totaalisesti. Nyt törmäsin siihen jääkaapissa ja huomasin kyljessä reseptin vanilja-rahkaherkulle. Ajattelin, että tämä sopisi loistavasti raparperipaistoksen kaveriksi. Ja niin sopikin. Tätä voisi oikeastaan ihan hyvin käyttää kermavaahdon sijaan ihan missä tahansa.



Ainekset:
200 g maitorahkaa
½ dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
2 ½ dl vaniljakastiketta

Sekoita rahkaan fariinisokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi ja sekoita se rahkan joukkoon.

Tarjoile esim. tuoreiden hedelmien tai marjojen kera.

Kookos-raparperipaistos

Hyvä paistos ei todellakaan tarvitse pohjaa alleen. Oikeastaan piirakat kannattaisi leipoa aina näin päin, että täyte on alla ja ”pohja” päällä. Näin ei täyte pääse kuivamaan ollenkaan. Inkiväärin määrä reseptissä tuntui ensin vähäiseltä, mutta sen makua raparpereissa oli kuitenkin ihan riittämiin. Ja kookoshiutaleet olivat ihana lisä muruseoksessa.



Ainekset:
500 g raparperia
1 tl sitruunankuoriraastetta
1 tl inkivääritahnaa
80 g vaahterasiirappia
Muruseos:
1 ½ dl kookoshiutaleita
1 dl kaurahiutaleita
5 rkl ruokosokeria
75 g voita

Kuori ja paloittele raparperit. Sekoita raparperipalat ja mausteet keskenään.

Mittaa muruseoksen hiutaleet ja sokeri kulhoon. Lisää voi pieninä paloina. Nypi ainekset murumaiseksi seokseksi.

Levitä raparperiseos piirakkavuoan pohjalle. Ripottele muruseos vuoan pinnalle. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes raparperit pehmenevät ja muruseos saa väriä.

Kaleslaw

Kerta kerralta petyn aina uudelleen kypsentämättömään lehtikaaliin. Se on kuin sanomalehtipaperia söisi. Uunissa valkosipulin ja oliiviöljyn kera paahdettuna se on herkullista, mutta raakana kerta kaikkiaan tarttuu kurkkuun. Kyllähän tätä salaattia söi, mutta ei se nyt erityisen herkullista ollut.



Ainekset:
200 g lehtikaalia
200 g porkkanaa
200 g punakaalia
200 g fetaa
Marinadi:
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl sinappia
1 tl hunajaa
½ tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl sitruunankuoriraastetta
ripaus mustapippuria

Leikkaa lehtikaalista paksut lehtiruodit pois ja hienonna lehdet. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi.

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita marinadi kasvisraasteeseen. Anna salaatin marinoitua hetki kylmässä. Lisää joukkoon murennettu feta ennen tarjoilua.

Grillatut juustoleivät

Näistä tykkäsin myös tosi paljon. Aika pienillä täytteillä leivistä saa todella täyttäviä. Ja vähän vaihtelua niihin iänikuisiin kinkku-ananasleipiin. En oikein osaa päättää, kumpi täytteistä oli parempaa. Kannattaa kokeilla kumpaakin.



Vuohenjuustoleivät:
8 viipaletta paahtoleipää
3 rkl pehmeää voita
4 viipaletta vuohenjuustoa
4 tl hunajaa
2 rkl pinjansiemeniä
Kinkku-mozzarellaleivät:
8 viipaletta paahtoleipää
3 rkl pehmeää voita
125 g mozzarellaa
40 g ilmakuivattua kinkkua
8 aurinkokuivattua tomaattia
4 tl pestoa
2 tl kuivattua basilikaa

Voitele kaikki leivät kevyesti. Pinoa leivät, niin että voita tarttuu hiukan myös leipien toiselle puolelle.

Nosta vuohenjuustopalat neljälle leivälle. Levitä kullekin 1 tl hunajaa ja ½ rkl pinjansiemeniä. Nosta toiset leipäviipaleet päälle ja paina kevyesti. Paista kauniin kullanruskeiksi molemmin puolin. Leikkaa kulmasta kulmaan kolmioiksi.

Leikkaa mozzarella ohuiksi viipaleiksi. Laita kinkkuviipaleet neljälle leivälle ja nosta kullekin mozzarellaviipaleita ja 2 aurinkokuivattua tomaattia. Lisää päälle pestoa ja ripaus basilikaa. Nosta toiset leipäviipaleet päälle ja paina kevyesti. Paista kauniin kullanruskeiksi molemmin puolin. Leikkaa kulmasta kulmaan kolmioiksi.

Raikas vadelmajuoma

Tämä oli todella hyvä ja raikas juoma. Ainoa minkä olisin jättänyt pois, oli se vesi pistaasikermavaahdosta. Veden kanssa vaahdosta tuli niin juoksevaa, että se upposi maito-jogurttiseokseen. Eihän se huonoa ollut, mutta olisin tykännyt enemmän jos vaahto olisi jäänyt pintakerrokseksi. Seuraavaksi siis ei enää vettä vaahdon sekaan. Sopivan kokoisia laseja ei valitettavasti millään löytynyt – osa oli liian pieniä ja seuraava koko sitten taas nämä jättikokoiset tuopit.



Ainekset:
250 g tuoreita vadelmia
70 g vaahterasiirappia
½ dl maitorahkaa
4 rkl vettä
½ dl kuohukermaa
20 g pistaasipähkinärouhetta
4 dl maustamatonta jogurttia
3 dl maitoa

Soseuta vadelmat. Sekoita soseeseen 40 g siirappia.

Sekoita maitorahka, vesi ja loppu siirappi tasaiseksi. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto ja pistaasirouhe rahkaseokseen. Sekoita jogurtti ja maito keskenään.

Kaada vadelmaseos laseihin. Kaada maitoseos varovasti, lusikkaa apuna käyttäen, vadelmaseoksen päälle niin, että ainekset eivät sekoitu toisiinsa. Lisää lopuksi pistaasikermavaahto.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Vanhanajan rapeat suklaavohvelit

Rapeat. Jep jep. Yritin ensin paistaa vohveleista ohuita ja kietoa niitä sitten askartelemieni tötteröiden ympärille, mutta rapeudesta ei ollut tietoakaan vaikka annoin ohuiden vohveleiden jäähtyä ihan kunnolla. Niinpä sitten lopputaikinan paistoin ihan normaaleiksi paksuiksi vohveleiksi. Ei siinä mitään, hyvältähän nämä maistuivat. Mutta meni huomisen jälkkäri uusiksi, kun en sitten saanutkaan aikaiseksi jätskitötteröitä. Pitäis muuten useammin ulkoiluttaa vohvelirautaa. Se on mukava ja helppo tapa paistaa plättyjä.



Ainekset:
125 g vehnäjauhoja
125 g sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 kananmuna
1 ¾ dl vettä
1 rkl öljyä vohvelirautaan

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi ja anna turvota n. 1 tunti.

Sivele vohvelirautaan ohuelti öljyä. Kaada n. 1 rkl taikinaa rautaan ja paista vohveliksi. Kietaise vohveli esim. puukepin tai rullalle kiedotun kertakäyttölautasen ympärille heti, kun se on kypsä. Anna vohveleiden jäähtyä ja säilytä ne kuivassa.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Riisiä ja linssejä rapean sipulin kera

Sipuleista tuli aivan ihania, kun ne karamellisoituivat mukavan makeiksi runsaassa öljyssä. Ne makeuttivat kivasti mausteisen riisi-linssiseoksen. Tämä oli taas sellaista, joka olisi kelvannut ateriaksi ihan sellaisenaankin. Mutta otin kuitenkin pakastimesta lisäksi vähän lihapullia.



Ainekset:
4 dl rypsiöljyä
4 isoa sipulia
275 g vihreitä linssejä
½ dl rusinoita
1 rkl juustokuminan siemeniä
300 g basmatiriisiä
1 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl jauhettua kanelia
1 ½ tl kurkumaa
suolaa
5 ¼ dl vettä

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna öljy kattilassa. Friteeraa sipuleita, kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita. Nosta sipulit kattilasta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Kaada öljy pois.

Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi. Lisää linssit ja keitä n. 15 minuuttia. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä, jotta kypsyminen lakkaa.

Kuumenna sipulien paistamiseen käyttämäsi kattila. Paista juustokuminansiemeniä n. minuutin ajan. Lisää basmatiriisi ja muut mausteet ja reilusti suolaa. Sekoita joukkoon linssit ja rusinat. Kaada joukkoon vesi ja sekoita vielä kerran. Alenna levyn lämpötila mahdollisimman matalaksi ja keitä kannen alla 20 minuuttia. Sammuta liesi ja anna seistä 10 minuuttia kannen alla.

Kuohkeuta riisi haarukalla ja sekoita joukkoon sipuli.