torstai 30. kesäkuuta 2022

Haudutettu punakaali

Ihanan väristä tästä tuli. Maun puolesta olisin tykännyt, jos kaali olisi ollut hiukan makeampaa. En jaksanut nousta hakemaan kaapista hunajapurkkia ja sormisuola sattui olemaan käden ulottuvilla, ripautin sitä ihan pikkuisen päälle kaalin päälle. Sen jälkeen makeuskin tuli jotenkin paremmin esille.





Ainekset:
1 kg punakaalia
2 hapahkoa omenaa
1 punasipuli
2 rkl voita
1 ½ dl kasvislientä
½ dl punaviiniä
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
suolaa
valkopippuria

Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja viipaloi sipuli ja omenat.

Sulata voi suuressa padassa. Lisää kaali ja kuullota pari minuuttia, koko ajan sekoittaen. Lisää loput ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoita hyvin. Anna hautua kannen alla n. 1 ½ tuntia.

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Teriyakilohi

Tämä oli juuri sellaista kuin oletinkin. Herkullista, hiukan makeaa ja sopivan kalaisaa.




Ainekset:
300 g lohiviipaleita
1 paprika
2 sipulia
1 dl pitkäjyväistä riisiä
2 dl vettä
suolaa
Teriyakikastike:
1 dl kanalientä
1 purjon valkoinen osa
½ tl chilirouhetta
1/3 dl riisiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl inkivääritahnaa
1 tl sokeria
Paistamiseen:
½ rkl rypsiöljyä

Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Poista paprikasta siemenet ja valkoiset osat ja viipaloi malto. Kuori ja viipaloi sipuli.

Halkaise, huuhtele ja viipaloi kastikkeen purjo. Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi. Sekoita liemeen purjo, etikka, soija, inkivääritahna, sokeri ja chili.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää lohi ja ½ dl teriyakikastiketta. Paista lohipaloja molemmin puolin, kunnes ne ovat läpikypsiä (n. 5 minuuttia). Nosta lohet tarjoiluvadille ja peitä foliolla.

Lisää pannulle paprika ja sipuli ja loput kastikkeesta. Kuumenna sekoitellen, kunnes kasvikset ovat kypsyneet.

Levitä riisi tarjoiluvadille. Asettele riisin päälle lohi ja paprika-sipuliseos. Tarjoile heti.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Feta-raakamakkarapiiras

Munamaidon ainekset ovat ehkä hiukan omituiset. Mutta siihen on hyvä syy: eilisestä mansikkapaahtovanukkaasta jäi kuusi valkuaista (+ yksi kokonainen kananmuna, jonka erottelun sössin ihan kokonaan). Valkuaiset toimivat oikein hyvin munamaidon hyydyttäjinä. Mutta aivan yhtä hyvin niiden sijaan voi laittaa kolme kokonaista kananmunaa. Piirakka oli ihana, tuhti aamupala ennen useamman tunnin kotimatkaa.




Pohja:
2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
100 g voita huoneenlämpöisenä
2 rkl vettä
Täyte:
140 g kesäsipuleita varsineen
280 g raakamakkaraa (HK Maakarit Palermon Mario)
1 ruukku tuoretta minttua
50 g aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita
100 g fetaa
Munamaito:
6 kananmunan valkuaista
1 kananmuna
1 ½ dl maitoa
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria

Sekoita keskenään pohjan jauhot, suola ja voi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin 15 minuutiksi.
 
Viipaloi sipulit varsineen. Silppua minttu. Leikkaa feta pieniksi kuutioiksi. Sekoita yhteen munamaidon ainekset.

Purista makkarat kuoristaan pannulle. Riko makkaramassa lastalla muruiksi. Lisää sipuli ja anna hautua muutama minuutti kannen alla. Siirrä pannu sivuun. Lisää minttu ja aurinkokuivatut tomaatit.

Painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle makkaraseos ja feta. Kaada päälle munamaito.

Paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilua.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Mansikkapaahtovanukas

Pienenä miinuksena mainittakoon, että koostumus ei ollut ihan optimaalinen vaan hiukan rakeinen. Maku oli  kuitenkin erinomainen ja sokerikin rapeutui kivasti.




Ainekset:
100 g mansikoita
6 kananmunan keltuaista
2 rkl sokeria
2 ½ dl mansikkakermaa
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
2 rkl sokeria
2 rkl fariinisokeria

Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaaleaksi ja kuohkeaksi. Kuumenna kerma höyryäväksi. Kaada puolet mansikkakermasta keltuaisvaahtoon ohuena nauhana, koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Nosta kasari takaisin liedelle ja sekoita keltuais-kermaseos lopun mansikkakerman joukkoon. Kuumenna keskilämmöllä, kunnes seos hiukan paksuuntuu.

Levitä mansikat uuninkestävän vuoan pohjalle. Lusikoi päälle mansikkakreemi. Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään tunniksi.

Sekoita yhteen pinnalle tarkoitettu sokeri ja fariinisokeri. Ripottele sokeriseos tasaisesti vanukkaan päälle. Paahda 250-asteisen uunin grillivastusten alla, kunnes sokeri karamellisoituu. Anna jäähtyä n. 5 minuuttia ennen tarjoilua.

Havaijilainen broileri

Tänään meni ehkä hiukan nurinkurisesti lihat uuniin ja lisukekasvikset grilliin. Kummistakin tuli hyviä, tai oikeastaan erinomaisia. Broileri todellakin hajosi ihan tyystin jo siinä vaiheessa kun lusikalla sekoittelin pataa uunista ottamisen jälkeen.




Ainekset:
600 g broilerin paistileikkeitä
150 g pekonia
1 paprika
2 dl BBQ-kastiketta
2 tl soijakastiketta
2 tl worcestershirenkastiketta
¼ tl valkosipulijauhetta
¼ tl mustapippuria
454/280 g ananasmurskaa

Pilko pekoni. Poista paprikasta siemenet ja valkoiset osat. Kuutioi malto.

Ruskista pekonit uuninkestävässä padassa. Siirrä lautaselle odottamaan. Lado broilerit saman padan pohjalle. Ripottele päälle paprika ja pekoni. Sekoita loput ainekset keskenään ja kaada seos pataan.

Kuumenna seos hellalla kiehuvaksi. Nosta pata kannella peitettynä 150-asteiseen uuniin ja anna hautua n. 4 tuntia. Nosta pata uunista ja revi broilerit kahdella haarukalla säikeiksi. Tarjoile esim. uusien perunoiden kera.

Pähkinäiset pekonisarvet

Ensin pelkäsin, että täytteet eivät mahdu sarvien sisään. Sitten hirvitti sarvien kääriminen, koska tämä oli ihka ensimmäinen kerta kun tein minkäänlaisia sarvia. Kaikki pelkoni osoittautuivat turhiksi. Täytteet pysyivät hyvin sarvien sisällä ja näistähän tuli jopa varsin kauniita. Ja aivan ihanan makuisia. Täytteen lisäksi myös taikina oli maukas ja koostumukseltaan juuri tällaisiin leivonnaisiin sopiva.




Taikina:
3 ½ dl hiivaleipävehnäjauhoja
½ dl perunasosehiutaleita
2 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
1 tl paprikajauhetta
ripaus cayennenpippuria
½ dl parmesaaniraastetta
¾ dl öljyä
1 ½ dl maitoa
Täyte:
1 sipuli
150 g pekonia
50 g cashewpähkinöitä
½ dl juustoraastetta
Voiteluun:
½ kananmuna
Pinnalle:
1 rkl unikonsiemeniä

Mittaa taikinan kuivat aineet kulhoon. Lisää öljy ja hieman kädenlämpöä kuumemmaksi lämmitetty maito. Sekoita tasaiseksi ja anna kohota noin 10 minuuttia.

Kuori ja silppua täytteen sipuli. Silppua pekoni. Ruskista pekoni omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja jatka ruskistamista, kunnes sipuli on pehmennyt. Paahda pähkinät kuivalla, kuumalla pannulla. Anna jäähtyä ja rouhi pienemmiksi. Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Kauli taikinasta pyöreä levy ja leikkaa levy kolmioiksi. Lusikoi täyte kolmioille ja kierrä sarviksi leveästä päästä alkaen. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 15 minuuttia.

Voitele sarvet kananmunalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia.

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Melkein-hirvi melkein-tartar

Resepti oli varsinaisesti hirvitartarpihveille tarkoitettu. Mutta koska tähän aikaan vuodesta ei oikein ole hirvenlihaa saatavilla, ostinkin tavallista naudanlihaa. Ja näin juhannuksena oli kiva laittaa pihvit grilliin, ja niistä tulikin oikein hyviä. Niinpä hirvitartarpihveistä on jäljellä enää mausteet. Näistä tuli oivallisia grillipihvejä, jotka saivat kaverikseen uusia perunoita ja grillattuja kesäkurpitsoita, tomaatteja ja herkkusieniä.




Ainekset:
400 g naudan jauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 salottisipuli
2 rkl lehtipersiljaa
2 rkl kapriksia

Kuori ja silppua salottisipuli. Silppua persilja. Lisää sipuli, persilja ja kaprikset lihan joukkoon. Mausta sinapilla ja sekoita hyvin. Muotoile taikinasta neljä pihviä.

Grillaa pihvit haluamallesi kypsyysasteelle. Tarjoile esim. uusien perunoiden kera.

torstai 23. kesäkuuta 2022

Mehevä suklaa-mustaherukkakakku

Onkohan olemassa joku, joka ei tykkää mutakakusta? Ehkä niitäkin löytyy. Jos satut kuulumaan siihen joukkoon, et varmaan tykkää tästäkään. Mutta mutakakun ystävälle ihan nappiosuma.




Hillo:
100 g mustaherukoita
50 g hillo-marmeladisokeria
1 ½ rkl vettä
Taikina:
150 g voita huoneenlämpöisenä
250 g tomusokeria
50 g kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
50 g taloussuklaata
Pinnalle:
½ rkl tomusokeria

Mittaa kattilaan hillon ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 5 minuuttia. Anna jäähtyä.

Rouhi taikinan suklaa. Vatkaa voi, tomusokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele lopuksi sekaan taloussuklaa.

Levitä taikina silikonireunaiseen irtopohjavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Leikkaa kakku kahteen osaan. Levitä mustaherukkahillo pohjalle ja nosta toinen kakkulevy kanneksi. Siirrä kakku tarjoiluvadille. Siivilöi pinnalle tomusokeri.

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Pizzakierteet

Jos näistä olis halunnut enemmän pizzamaisia, niin näihin olisi voinut laittaa täytteeksi vielä esim. kinkkua ja parmesaania. Mutta minä halusin tällä kertaa enemmänkin leivän tapaan syötäviä palleroita, niin jätin täytteet niukemmiksi. Hyviä nämä olivat, ja olisivat menneet sellaisenaankin. Mutta laitoin päälle vielä vähän valkosipulilevitettä, maksamakkaraa ja juustoa.




Taikina:
1 ½ dl vettä
5 g kuivahiivaa
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
½ tl suolaa
240 g durumjauhoja
Täyte:
100 g aurinkokuivattuja tomaattikuutioita öljyssä
1 valkosipulinkynsi
1 tl kuivattua rosmariinia
Voiteluun:
1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Sekoita yleiskoneen kulhossa jauhot, suola ja kuivahiiva. Tee seoksen keskelle kuoppa ja kaada siihen hiukan kättä lämpimämpi vesi ja öljy. Vaivaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 30 minuuttia.

Kuori täytteen valkosipulinkynsi. Sekoita yhteen tomaatit ja rosmariini. Purista sekaan valkosipulinkynsi.

Kauli taikina suorakulmaiseksi levyksi. Levitä päälle tomaattiseos. Kääri levy rullaksi ja leikkaa rulla paloiksi. Nosta palat leivinpaperoidulle uunipellille. Voitele kierteet öljyllä ja paista 220-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Nuudeli-kalakeitto

Tämä oli hyvää soppaa. Sopivan mausteista. Ja taas täytyy sanoa, että oli oikeastaan ihan yhdentekevää oliko siellä seassa ahventa tai jotain toista kalaa tai vaikka kanaakin. Liemi itsessään oli jo niin maukas, että se tuntui peittävän alleen kaiken muun.




Liemi:
1 ½ l kasvislientä
4 kokonaista neilikkaa
2 kokonaista tähtianista
1 kanelitanko
1 rkl inkivääritahnaa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl sokeria
2 rkl kalakastiketta
¼ dl limettimehua
Keittoon:
300 g ahvenfileitä
½ tl suolaa
150 g riisinuudeleita
2 porkkanaa
2 kevätsipulia
1 punainen chili
1 ruukku korianteria
1 ruukku minttua

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää neilikat, tähtianikset, kanelitanko, inkivääri ja valkosipuli. Anna kiehua 10 minuuttia. Mausta sokerilla, kalakastikkeella ja limettimehulla. Nosta kattila liedeltä, peitä kannella ja anna liemen makujen tekeytyä jonkun aikaa. Nosta neilikat, tähtianikset ja kanelitanko liemestä.

Leikkaa ahvenet parin sentin viipaleiksi. Mausta palat suolalla.

Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi. Viipaloi kevätsipulit. Poista chilistä siemenet ja silppua malto. Silppua yrtit.
 
Kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää liemeen loput ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua, kunnes nuudelit ja kala ovat kypsyneet.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Herkkusienisalaatti ja sinappikastike

Olishan nuo sienet ja retiisit tosiaan voinut asetella tuohon pinnalle jotenkin nätistikin, mutta en viitsinyt. Samalta ne maistuvat kumminkin. Ja oikein hyvältä, muuten. Herkkusienistä olisivat tähän tarkoitukseen ollut sopivampia ne pienet, mutta ero kilohinnassa oli valtaisa: suuret sienet alle kolme euroa ja pikkuiset n. 18 €.




Ainekset:
300 g salaattisekoitusta
1 nippu retiisejä
300 g herkkusieniä
1 ruukku ruohosipulia
Kastike:
3 rkl sinappia
1 rkl punaviinietikkaa
1 kananmunan keltuainen
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

Viipaloi sienet ja retiisit. Revi salaatti paloiksi. Silppua ruohosipuli.

Asettele salaatti, sienet ja retiisit kauniisti tarjoiluvadille. Ripottele päälle ruohosipuli.

Vispaa yhteen kastikkeen sinappi, keltuainen ja viinietikka. Lisää öljy ja kerma ja jatka vispaamista vielä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Valuta kastike salaatin päälle.

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Meskouta-kakku

Ennen kuin sain kakun kumottua vuoasta, luulin että se on kauttaaltaan kova kuin kivi. Onneksi ei ollut, ainoastaan paistopinta oli uunissa kovettunut. Kakku oli hyvää ja erityisesti tykkäsin siirapista. Appelsiineiksi ostin luomuappelsiineja, mutta en ole ihan varma olisiko kakku ollut jopa parempaa ilman niitä appelsiineja pinnalla. Mutta eihän niitä ole pakko syödä; ainakin ne olivat kivan näköisiä.




Kakku:
140 g mantelijauhetta
200 g vehnäjauhoja
230 g sokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
½ g sahramia
4 rkl appelsiininkuoriraastetta
120 g rypsiöljyä
4 kananmunaa
Siirappi:
1 dl appelsiinimehua
1 tl vaniljatahnaa
1 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
Karamellisoidut appelsiinit:
1 appelsiini
2 dl sokeria
2 dl vettä

Sekoita kakun kuivat aineet keskenään. Vatkaa sekaan öljy, kananmunat ja appelsiininkuoriraaste. Kaada taikina silikoniseen kakkuvuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa tunnin ajan.

Poista karamellisoitavan appelsiinin kannat. Viipaloi appelsiini noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Kuumenna pannulla sokeri ja vesi kiehuvaksi ja lisää pannulle appelsiinisiivut vierekkäin. Anna hautua keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä käännellen.

Aseta ritilä leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä karamellisoituneet appelsiiniviipaleet ritilälle. Kuivaa siivuja 100-asteisessa uunissa vähintään puoli tuntia.

Yhdistä kaikki siirapin ainekset kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä muutama minuutti, kunnes sokeri on liuennut ja seos on tiivistynyt hiukan.

Kumoa kakku tarjoiluvadille ja pistele siihen reikiä haarukalla. Lusikoi kuuma siirappi kakun päälle. Koristele karamellisoiduilla appelsiinisiivuilla.

torstai 16. kesäkuuta 2022

Keväinen possurulla

En tiedä, miksi tämä rulla on nimetty ”keväiseksi” possurullaksi. Mielestäni pinaatissa ja pekonissa ei ole mitään erityisen keväistä. Mutta olipa rulla nimeltään mitä tahansa, niin maultaan se oli herkullinen. Kaveriksi sopivat hyvin toissapäiväiset tortellinit ja keitetyt porkkanat.




Ainekset:
500 g porsaan ulkofilettä
Täyte:
70 g pinaattia
75 g pistaasipähkinöitä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
120 g broileripekonia
muutama tuore salvianlehti
Paistamiseen:
1 rkl oliiviöljyä

Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta. Kuori ja rouhi pistaasit. Paista pinaattia pannulla, kunnes lehdet ovat menneet kasaan.

Leikkaa filee levyksi. Levitä filee auki ja nuiji kevyesti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Täytä filee pekoniviipaleilla, pistaaseilla ja pinaatilla. Ripottele päälle salvianlehdet. Kääri filee napakaksi rullaksi. Sido rulla paistinarulla.

Kuumenna öljy uuninkestävällä pannulla. Ruskista rulla kauttaaltaan kauniin väriseksi. Nosta pannu 175-asteiseen uuniin ja paista, kunnes lihan lämpötila on 77 astetta. Anna rullan vetäytyä hetki, poista naru ja leikkaa rulla viipaleiksi.

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Tortellinit homejuustokastikkeessa

Kyllähän tässä olis homejuuston ystävälle voinut olla vaikka enemmänkin homejuustoa. Mutta ihanaa oli tälläkin määrällä.




Ainekset:
250 g tuoreita tortellineja (parsakaali-pinaatti, De Angelis)
50 g sinihomejuustoa
1 rkl tuoretta ruohosipulia
suolaa
Béchamel-kastike:
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 ½ dl Kiehu-maitoa
suolaa
valkopippuria

Kuumenna kastikkeen maito höyryäväksi. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Sammuta levy ja anna jauhojen vetäytyä voissa muutaman minuutin ajan. Sekoita välillä. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Anna kastikkeen hautua 10-15 minuuttia.

Keitä tortellinit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin. Silppua ruohosipuli.

Murenna homejuusto kastikkeen sekaan. Sekoita joukkoon ruohosipuli ja tortellinit.

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Ananas-kalkkunapata

Tuoksu on ihana ja ainekset juuri niistä mistä tykkään. Joten rohkenen odottaa, että tämä on kovastikin mieluista sitten kun pääsen kunnolla tätä syömään.




Ainekset:
500 g kalkkunafileetä
1 rkl inkivääritahnaa
1 rkl maissitärkkelystä
2 rkl sherryä
2 rkl soijakastiketta
½ tl sokeria
½ tl suolaa
Lisäksi:
purjon valkoinen osa
227/140 g ananaspaloja
1 rkl rypsiöljyä
1 ¼ dl kasvislientä
1 rkl balsamiviinietikkaa
mustapippuria

Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Valuta ananas. Kuutioi kalkkuna. Sekoita yhteen maissitärkkelys, sherry, soija, inkivääritahna, sokeri ja suola. Sekoita marinadi kalkkunapaloihin ja nosta jääkaappiin tunniksi.

Kuullota purjo ja ananas öljyssä. Siirrä seos lautaselle odottamaan. Lisää pannulle kalkkuna marinadeineen ja paista, kunnes kalkkuna on hiukan ruskistunut. Lisää pannulle purjo-ananasseos, kanaliemi ja balsamiviinietikka. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua 15 minuuttia.

Mausta mustapippurilla ja tarjoile heti.

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Jogurtti-kurkkusalaatti

Näitä jogurttipohjaisia kurkkusalaatteja on tullut vuosien varrella tehtyä jos jonkinlaisia. Tämä oli varsin kelvollinen lajinsa edustaja, ainakin pikaisen maistamisen perusteella.




Ainekset:
170 g maustamatonta jogurttia
1 kurkku
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 ruukku minttua
ripaus suolaa

Raasta kurkku. Kuori ja silppua salottisipuli ja valkosipulinkynnet. Silppua minttu.

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Anna maustua peitettynä jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua.

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Banaani-kookospannari

Minä tykkään pannarista, eikä tämä tehnyt poikkeusta joukkoon. Tästä pannarista tuli ihanan paksu. Ainut mihin olin vähän pettynyt oli se, että en maistanut seasta sitä kookosta ollenkaan. Olis siis ollut melko lailla sama vaikka olis tehnyt koko pannarin tavallisesta maidosta.




Aineet:
4 kananmunaa
5 dl kookosmaitoa
6 ½ dl maitoa
5 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl suolaa
1 ½ rkl sokeria
2 banaania
Tarjoiluun:

Sekoita kulhossa munat, kookosmaito ja puolet maidosta. Vatkaa joukkoon vehnäjauhot, suola ja sokeri. Lisää loput maidosta ja anna taikinan turvota n. 15 minuuttia.

Kuori ja viipaloi banaanit. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle ja ripottele päälle banaaninpalat. Paista 225-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Tarjoile esim. vaniljavanukkaan kera.

torstai 9. kesäkuuta 2022

Turkkilaiset kasvispihvit

En jaksanut ruveta paistelemaan pihvejä pannulla niin kuin oli tarkoitus. Meinasin lusikoida ne pihveiksi uunipellille, mutta koska taikina oli kovin vetistä niin päätinkin levittää sen levyksi. Se oli hyvä ratkaisu muuten, mutta ei näitä oikein enää pihveiksi voi kutsua. Mutta menköön nyt tällä nimellä. Hyviä ovat joka tapauksessa.




Ainekset:
500 g kesäkurpitsaa
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua rosmariinia
½ tl juustokuminaa
suolaa
mustapippuria
2 kananmunaa
4 rkl perunajauhoja
1 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja

Raasta kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Kuori ja silppua salottisipulit ja valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää kesäkurpitsa ja rosmariini ja jatka paistamista hetken aikaa. Mausta juustokuminalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä hetki.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Sekoita perunajauhot ja vesi tasaiseksi. Sekoita kasvisten joukkoon keltuaiset, vehnäjauhot ja perunajauhoseos. Mausta suolalla. Kääntele lopuksi sekaan valkuaisvaahto.

Levitä taikina levyksi leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Vedä levy leivinpapereineen ritilälle jäähtymään ja leikkaa annospaloiksi ennen tarjoilua.

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Gratinoidut lihapullat

Tämähän oli käytännössä uunissa paistettua lihapullakastiketta hienommalla nimellä. Nimestä viis, lopputulos oli herkullinen.




Lihapullat:
1 kananmuna
2 dl ruokakermaa
1 dl korppujauhoja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
Gratinointikastike:
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa
85 g juustoraastetta
25 g kuivattuja suppilovahveroita

Laita kuivatut suppilovahverot kuumuutta kestävään kulhoon. Kaada päälle kiehuvaa vettä ja anna sienien turvota puolisen tuntia.

Kuori ja silppua lihapullien sipuli ja valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki lihapullien ainekset tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa n. 15 minuuttia. Pyörittele taikina uunivuokaan suuriksi lihapulliksi.

Lämmitä kastikkeen maito. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot. Paista pari minuuttia. Lisää maito vähitellen, koko ajan vispaten. Kuumenna kiehuvaksi ja mausta muskottipähkinällä ja suolalla. Nosta kattila liedeltä. Sekoita joukkoon juustoraaste ja suppilovahverot.

Kaada kastike lihapullien päälle uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Suklaa-puolukkajuustokakku

Vähän olin huolissani, että riittääköhän muutaman tunnin hyytymisaika tälle kakulle. Laitoinkin sen sitten ensin suklaakerroksen kanssa 1,5 pakastimeen ja kun pohja oli sopivasti jäähtynyt, hyytyi puolukkakerroskin pikaisesti. Ja oli muuten hyvä kakku. Suklaakerros oli tosi suklainen ja puolukkatäyte just sopivan kirpeä siinä päällä. Minä en koristellut tätä mitenkään, mutta voishan siihen keksiä päälle vaikka mitä.




Pohja:
200 g suklaacookieita
50 g voita sulatettuna
Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl Flora Vispiä
Lisäksi suklaatäytteeseen:
200 g taloussuklaata
½ dl sokeria
2 tl liivatejauhetta
2 rkl kylmää vettä
¼ dl appelsiinimehua
Lisäksi puolukkatäytteeseen:
200 g puolukoita
½ dl sokeria
3 tl liivatejauhetta
3 rkl kylmää vettä
¼ dl appelsiinimehua

Murskaa pohjan keksit. Sekoita voisula keksimurskaan ja painele seos silikonireunaisen irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Sulata taloussuklaa ja anna sen jäähtyä. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto kermavaahtoon. Jaa seos kahteen kulhoon tasan.

Laita suklaatäytteen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kääntele suklaasula toiseen kermavaahto-tuorejuustoseokseen. Mausta sokerilla. Lisää appelsiinimehu liivateseokseen ja kuumenna seos mikrossa juoksevaksi. Valuta liivateseos ohuena nauhana suklaatäytteeseen, koko ajan vatkaten. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta vuoka pakastimeen 1,5 tunniksi.

Survo puolukkatäytteen marjat. Mausta sose sokerilla ja sekoita se toisessa kulhossa odottavaan kerma-tuorejuustoseokseen. Nosta puolukkatäyte jääkaappiin odottamaan.

Laita puolukkatäytteen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Lisää appelsiinimehu liivateseokseen ja kuumenna seos mikrossa juoksevaksi. Valuta liivateseos ohuena nauhana puolukkatäytteeseen, koko ajan vatkaten. Kaada täyte suklaatäytteen päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Keltainen inkiväärihillo

En löytänyt mausta inkivääriä enkä kiiviäkään. Lähinnä tämä muistutti mielestäni appelsiinimarmeladia. Tykkäsin.




peukalon pään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2 dl vettä
1 dl ruokosokeria
2 tl jauhettua pomeranssinkuorta
3 tähtianista 
1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
1 luomuappelsiinin raastettu kuori ja mehu
200 g pehmeitä kuivattuja aprikooseja
500 g keltaisia kiivejä
400 g hillosokeria

Kuori ja raasta inkivääri. Silppua aprikoosit. Kuori ja kuutioi kiivit.

Mittaa inkivääri, vesi, ruokosokeri ja mausteet kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia.

Poista tähtianikset. Lisää joukkoon sitrusten kuoriraasteet ja sitrusmehut, aprikoosit ja kiivit. Keitä 20 minuuttia.

Lisää hillosokeri ja soseuta aineksia hiukan perunanuijalla. Jatka keittämistä vielä 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin.

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Olivieh-salaatti

Pitkästä aikaa ostin broilerin koipireisiä. Ne olisivat voineet ehkä olla uunissa hiukkasen pienemmällä lämpötilalla. Eivät ne tälläkään ihan kuivahtaneet, mutta eivät olleet ihan niin meheviäkään kuin olisivat voineet. Ovathan ne paljon maukkaampia kuin rintafileet, mutta en vaan millään yleensä viitsi ruveta perkaushommiin. Tähän ne sopivat loistavasti, ja salaatti oli todella hyvä. Uudet perunat eivät ihan vielä olleet kotimaisia, mutta melkein kumminkin: ruotsalaisia. Salaatin kanssa syötiin linssi-fetasämpylöitä.




Ainekset:
750 g kiinteitä (uusia) perunoita
3 broilerin koipireittä
300 g maustekurkkuviipaleita
2 nippua kevätsipuleita
8 kananmunaa
1 ruukku korianteria
200 g herneitä
Kastike:
4 rkl majoneesia
½ dl sitruunamehua
170 g maustamatonta jogurttia
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Keitä kananmunat koviksi (n. 8 minuuttia). Nosta broilerin koipi-reidet uunivuokaan, mausta suolalla ja paista 175-asteisessa uunissa 2 tuntia. Tähän saakka voit valmistella ainekset jo edellisenä päivänä ja nostaa ne jääkaappiin odottamaan yön yli.

Kuutioi perunat. Poista broilerista nahka. Irrottele lihat luista ja revi liha säikeiksi kahdella haarukalla. Valuta ja kuutioi maustekurkut. Viipaloi kevätsipulit. Kuori ja lohko kananmunat. Silppua korianteri. Ryöppää herneet kiehuvassa vedessä.

Sekoita perunat, broileri, suolakurkku, kevätsipuli, kananmunat, korianteri ja herneet varovasti käsin suuressa kulhossa. Sekoita toisessa astiassa majoneesi, sitruunamehu, jogurtti, oliiviöljy, suola ja pippuri tasaiseksi kastikkeeksi. Valuta kastike salaattiin ja sekoita varovasti. Nosta salaatti jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi ennen tarjoilua.

perjantai 3. kesäkuuta 2022

Kuningatarjäätelö

Olin napannut tämän ohjeen jostain ”kuningatartuutteina”, jotka oli tarkoitus jäädyttää shottilaseissa. En viitsinyt ruveta näpertelemään (ja sitä paitsi mielestäni on kivaa jos jokainen syöjä saa valita itselleen sopivan annoksen). Tuplasin hillomäärän ja sekoitin jätskin isoon rasiaan. Ja kylläpä siitä tuli herkkua!




Kuningatarhillo:
120 g mustikoita
200 g vadelmia
1 dl hillo-marmeladisokeria
3 rkl vettä
Jäätelö:
1 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1 tl vaniljasokeria
400 g ranskankermaa
2 ½ dl Flora Vispiä

Mittaa laakealle pannulle hillon ainekset. Keitä, kunnes marjat ovat soseutuneet ja sokeri sulanut. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.
 
Vatkaa sokerit ja keltuaiset vaaleaksi ja kuohkeaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi erillisessä astiassa. Vatkaa sekaan ranskankerma. Kääntele vaahto keltuaisseokseen. Siirrä seos jäätelökoneen kulhoon ja anna koneen käydä, kunnes jäätelö on koostumukseltaan sopivaa.

Siirrä jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan. Lusikoi päälle hillo. Vedä lusikalla muutaman kerran jäätelömassan läpi niin että hillo sekoittuu osittain jäätelöön. Nosta astia pakastimeen vähintään pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

torstai 2. kesäkuuta 2022

Perunamuhennosta makkaran ja sipulin kera

Olipa ihanaa makkarakastiketta ja perunamuusia. Herneet sopivat muuten tosi hyvin kastikkeeseen, vaikka ensin vähän epäilinkin.




Perunamuhennos:
1200 g perunoita
1 rkl voita
3 dl maitoa
suolaa
sokeria
Makkarakastike:
400 g lenkkimakkaraa
2 sipulia
40 g kuivattuja suppilovahveroita
1 punainen paprika
200 g herneitä
1 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
1 rkl voita

Kuori ja kuutioi perunat. Keitä palat pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Soseuta kypsät perunat. Lisää voi ja maito. Mausta suolalla ja sokerilla.

Mittaa suppilovahverot kuumuutta kestävään astiaan. Kaada päälle kiehuvaa vettä ja anna seistä puolisen tuntia.

Suikaloi makkara. Kuori ja viipaloi sipulit. Poista paprikasta siemenet ja valkoiset osat ja suikaloi malto.

Sulata voi pannulla. Ruskista makkara, sipuli, paprika ja herneet yhdessä. Lisää kerma. Keitä kokoon pari minuuttia. Lisää sienet ja mausta suolalla ja pippurilla.

Levitä perunamuhennos tarjoiluastiaan ja lusikoi päälle makkaraseos.