torstai 30. huhtikuuta 2026

Friteeratut raviolit

Kun nyt kerran tuli munkinpaistoöljyt kuumennettua vappumunkkeja varten, niin samalla vaivalla sai friteerata myöskin ravioleja. Kylläpä näistä tulikin todella maukkaita, ja vielä pinnalta ihanan rapeita. Kastikekin oli ihan erityisen hyvää. Ja koska on vappu, piti kylkeen keittää vielä muutama nakkikin.


Ainekset:
250 g tuoreravioleja
2 dl pankojauhoja
75 g parmesaaniraastetta
1 tl kuivattua basilikaa
mustapippuria
suolaa
1 kananmuna
½ dl maitoa
Paistamiseen:
munkkirasvaa
Tomaattikastike:
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
400 g kirsikkatomaatteja mehussa
1 dl valkoviiniä
suolaa
2 rkl sokeria
1 ruukku basilikaa

Kuori ja silppua tomaattikastikkeen sipulit ja valkosipulinkynnet. Silppua basilika. Kuullota sipulit pehmeiksi pannulla öljyssä. Lisää tomaatit mehuineen ja valkoviini. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 15 minuuttia. Lisää suola, sokeri ja basilika. Soseuta sauvasekoittimella. Anna hautua vielä n. 10 minuuttia.

Keitä raviolit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin.

Sekoita korppujauhot, parmesaaniraaste, basilika, suola ja mustapippuri muovipussissa. Vatkaa kananmuna ja maito tasaiseksi.

Kääntele raviolit ensin muna-maitoseoksessa ja laita ne sitten pussiin korppujauhoseoksen kanssa. Ravistele niin että raviolit peittyvät kauttaaltaan seokseen.

Paista raviolit kauniin värisiksi 180-asteisessa rypsiöljyssä. Nosta raviolit talouspaperille valumaan. Tarjoile tomaattikastikkeen kera.

Oreo-munkit

Pikkuisen normaalista poikkeavia munkkeja. Olivat tosi hyviä, kuten nyt tuoreet munkit yleensäkin. Mutta ehkä kumminkin tykkään enemmän perinteisestä hillomunkista.


Taikina:
100 g voita sulatettuna
2 ½ dl maitoa
8 ½ g kuivahiivaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
½ tl suolaa
1 kananmuna
580 g vehnäjauhoja
Täyte:
15 kpl Oreo-keksejä (1 paketti + 1 keksi)
Paistamiseen:
500 g munkkirasvaa
Oreo-sokeri:
6 Oreo-keksiä
¾ dl Siro-sokeria

Liuota hiiva hiukan kättä lämpimämpään maitoon. Lisää sokeri, mausteet ja kananmuna. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Lisää voisula alustamisen loppuvaiheessa. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 45 minuuttia (tai kylmässä pidempään).

Muotoile taikinasta 15 saman kokoista litteää palaa. Aseta jokaiselle palalle Oreo-keksi ja käännä taikinan reunat keksin ympärille. Painele saumakohdat tiiviisti kiinni. Anna kohota peitettynä n. 30 minuuttia.

Murskaa pinnalle tarkoitetut Oreo-keksit. Sekoita joukkoon sokeri. Paista munkit 180-asteisessa öljyssä kauniin värisiksi. Nosta munkit hetkeksi talouspaperille valumaan ja kääntele ne Oreo-sokeriseoksessa.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Sinihomejuusto-viikunasalaatti ja piparipähkinät

Jouluinen salaatti sopii tähän melkein vappuiseen päivämäärään vallan mainiosti. Oli tosi maukasta ja juuri sopivan makeaa.


Ainekset:
1 jäävuorisalaatti
200 g salaattisekoitusta
8 viikunaa
100 g sinihomejuustoa
Kastike:
3 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
¼ tl suolaa
½ tl mustapippuria
Piparipähkinät:
50 g pekaanipähkinöitä
½ dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
½ tl neilikkaa
½ tl pomeranssinkuorta
½ tl suolaa
½ tl chilirouhetta
½ rkl rypsiöljyä

Rouhi pähkinöitä hieman. Mittaa kaikki pähkinöiden ainekset pannulle. Kuumenna sekoitellen, kunnes sokeri karamellisoituu. Levitä seos leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Revi salaatit. Lohko viikunat. Murenna juusto. Sekoita yhteen kastikkeen ainekset.

Levitä salaatit tarjoilualustalle. Asettele viikunat salaatin päälle. Valuta päälle kastike. Ripottele pinnalle piparipähkinät ja juusto juuri ennen tarjoilua.

tiistai 28. huhtikuuta 2026

Broileripastaa ja marinoituja valkosipulinkynsiä

Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty koipireisien sijaan kokonainen grillattu broileri. Mutta kun kattelin kaupassa broilereita, niin en millään raaskinut ostaa sellaista 9,90 € hintaan. Sen sijaan ostin koipireisiä, laitoin ne eilen illalla uuniin hautumaan ja ne kerkesivät yöllä partsilla jäähtyä just sopivasti. Koipireisien paistamisen jälkeen tämä olikin sitten ihan pikaruokaa. Ja todella herkullista sellaista.


Ainekset:
300 g pastaa
3 broilerin koipireittä
50 g yrttimarinoituja valkosipulinkynsi
150 g pekonia
70 g rucolaa
2 dl ruokakermaa
2 dl kanalientä
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria

Kypsennä koipireisiä tunnin ajan 200-asteisessa uunissa. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen ja jatka kypsentämistä tunnin ajan. Anna jäähtyä. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin.

Irrottele broilerista luut ja nahka. Pilko liha. Kuutioi pekoni. Pilko rucolanlehdet.

Ruskista broileri, pekoni ja valkosipulinkynnet pekonirasvassa. Lisää kerma ja kanaliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 5 minuuttia. Mausta paprikajauheella ja mustapippurilla. Lisää pasta ja rucola ja sekoita tasaiseksi. Tarjoile heti.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Hasselpähkinäleipä

Nyt on taas hetkeksi leipää. Näistä tuli ihanan rapeakuorisia ja tuoksuvia herkkupaloja. Hasselpähkinät ovat kivoja sattumia.


Ainekset:
5 dl vettä
17 g kuivahiivaa
2 tl suolaa
100 g hasselpähkinöitä
280 g ruisjauhoja
420 g vehnäjauhoja

Paahda hasselpähkinöitä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niiden kuoret alkavat irrota. Hiero kuoret irti puhtaalla talouspaperilla. Rouhi pähkinät karkeasti veitsellä.

Liuota hiiva hiukan kättä lämpimämpään veteen. Lisää suola, hasselpähkinärouhe ja ruisjauhot. Alusta taikinaan vehnäjauhot vähitellen. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä 40 minuuttia.

Jaa taikina kahteen osaan. Leivo kumpikin osa pyöreäksi limpuksi. Anna kohota 40 minuuttia.

Voitele leivät kylmällä vedellä. Paista 200-asteisen uunin keskitasossa 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä peitettynä.

lauantai 25. huhtikuuta 2026

Tomaattitartaletit

Pikkuisia piirakoita huomisiin nyyttäriperiaatteella toteutettaviin juhliin. Tuoksu on niin mehevä, että tekis mieleni vähän verottaa jo etukäteen. Alkuperäisessä reseptissä oli pohjassa mustaleimaemmentalin sijaan parmesaania ja täytteessä 400 g tuorejuustoa. Mutta kun mulla oli kaapissa valmiiksi 100 g tuorejuustoa ja 100 g jogurttia, päätin upottaa nekin tähän täytteeseen.


Pohja:
280 g mantelijauhetta
110 g maissijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
200 g mustaleimaemmentalraastetta
2 kananmunaa
4 rkl kylmää vettä
Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
2 dl yrttejä (basilikaa ja persiljaa)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
Paahdetut tomaatit:
1000 g kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
2 tl ruokokidesokeria
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Sekoita yhteen tomaattien oliiviöljy, sokeri, suola ja mustapippuri. Puolita tomaatit. Kääntele tomaatit mausteöljyssä ja levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Paahda 175-asteisen uunin keskitasolla 30 minuuttia.

Yhdistä pohjan kuivat aineet. Lisää emmentalraaste, kananmunat ja kylmä vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina tartalettivuokien pohjalle ja reunoille.

Silppua täytteen yrtit. Sekoita tuorejuusto, kananmunat, yrtit, suola ja pippuri tasaiseksi. Jaa vuokiin ensin täyte ja sen päälle tomaatit. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 25-30 minuuttia.

perjantai 24. huhtikuuta 2026

Vadelmamousse

Meillä on useimmiten vain kaksi syöjää, joten tykkään pakastaa jälkkäreitä pienissä paloissa. Siksi laitoin moussen alle leivinpaperin. Kun mousse on pakastunut, se on helppo nostaa kiposta leivinpaperin avulla, leikata veitsellä sopiviksi paloiksi ja laittaa palat takaisin pakastimeen. Kun sitten nostaa yhden palasen kerrallaan lautaselle, se sulaa jääkaapissa sopivaksi muutamassa tunnissa. Ja yleensä mousset eivät mielestäni ole pakastamisesta kärsineet. Tässä saattaa ongelmana olla tuo marenki, mutta se sulaisi joka tapauksessa jos moussea säilyttäisi jääkaapissa muutaman päivän. Tämä olis ehkä pitänyt levittää vähän suurempaan astiaan, marenkikasa näyttää ihan älyttömän isolta tuossa päällä. Mutta voi että olikin taas herkullista. Voi kun voisi syödä jälkkäriä ihan ruoaksikin.


Mousse:
5 g liivatejauhetta
20 g kylmää vettä
225 g vadelmia
1 dl sokeria
2 ½ dl Flora Vispiä
Mutakakkumuruset:
¾ dl vehnäjauhoja
¼ dl ruokosokeria
¼ tl suolaa
¼ dl kaakaojauhetta
50 g kylmää voita
Vadelmamarenki:
2 kananmunan valkuaista
2 tl sitruunamehua
1 dl Siro-sokeria
1 rkl pakastekuivattua vadelmajauhetta
1 ¼ dl tomusokeria

Laita vadelmamoussen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kuumenna vadelmat ja sokeri kattilassa kiehuvaksi. Kuumenna liivateseos mikrossa juoksevaksi ja sekoita se vadelmahilloon. Vatkaa tasaiseksi. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahto vähitellen vadelmasoseeseen. Levitä mousse tarjoiluastian pohjalle. Anna jähmettyä jääkaapissa 2-3 tuntia.

Nypi yhteen mutakakkumurusten ainekset. Levitä murut leivinpaperoidulle uunipellille ja paahda 200-asteisen uunin keskitasolla 5-8 minuuttia. Ota pelti uunista ja sekoita muruja lusikalla. Anna jäähtyä.

Vatkaa marengin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja sitruunamehu vähitellen vatkaamisen aikana. Siivilöi sekaan vadelmajauhe ja tomusokeri. Kääntele varovasti sekaisin. Levitä marenki leivinpaperoidulle uunipellille ohueksi kerrokseksi. Kuivata 90-asteisessa uunissa n. tunnin ajan. Anna jäähtyä. Taittele marenki paloiksi.

Ripottele mutakakkumuruset moussen päälle. Koristele marenkipaloilla.

torstai 23. huhtikuuta 2026

Mustikkabanoffee

Iltapäiväkahvien kuningatar on tässä. Ihanan näköinen, toivottavasti maku on niin hyvä kuin ulkonäkö lupailee. Ainakin tuo kinuski-jogurtti-kermavaahto oli ihan superhyvää.


Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
125 g kylmää voita
1 kananmunan keltuainen
2 rkl vettä
Kinuski:
½ dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
Täyte:
300 g pensasmustikoita
250 g mustaherukkahyytelöä
4 banaania
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta jogurttia

Nypi pohjan voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 30 minuutiksi.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Painele taikinalevy takaisin vuoan muotoihin heti uunista ottamisen jälkeen ja anna jäähtyä.

Mittaa kinuskin ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes kinuski on koostumukseltaan sopivaa. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Sekoita viinimarjahyytelö ja mustikat keskenään.  Viipaloi banaanit. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan kinuski ja jogurtti.

Levitä puolet marjaseoksesta piirakkapohjalle. Lisää marjojen päälle banaaniviipaleet. Levitä kermavaahto banaanien päälle. Lusikoi pinnalle loput marjaseoksesta.

Chilinen SoMeat-porkkana-linssipata

Erinomainen kasvisateria. Raastoin jo eilen porkkanat valmiiksi, joten tänään varsinainen valmistus oli nopeaa. Haudutuksessa tosin kesti, mutta sehän hoituu itsestään uunissa. Alun perin resepti oli kaurajauhikselle, mutta sitä ei taida ihan sellaisenaan enää olla olemassa. Otin tuota SoMeat -jauhista, joka on soijasta tehty. Se oli oikein hyvää.


Ainekset:
800 g porkkanoita
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
½ tl cayennenpippuria
1 ½ dl punaisia linssejä
500 g tomaattimurskaa
390 g chili-tomaattimurskaa
5 dl kasvislientä
1 rkl soijakastiketta
2 dl ruokakermaa
1 dl kookoshiutaleita
suolaa
Lisäksi:
1 rkl voita
1 tl ras el hanoutia
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl suolaa
275 g SoMeat Jauhista

Kuori ja raasta porkkanat. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy ja cayennenpippuri suurella pannulla. Lisää porkkanaraaste ja sipulit. Paista muutama minuutti. Lisää linssit, tomaattimurskat, kasvisliemi ja soijakastike. Kuumenna kiehuvaksi. Anna hautua 175-asteisessa uunissa kannen alla n. 50 minuuttia. Lisää lopuksi ruokakerma ja kookoshiutaleet.

Kuumenna toisella pannulla voi ja mausteet. Lisää SoMeat Jauhis ja paista se rapeaksi. Kääntele jauhis linssipataan ennen tarjoilua. Tarjoile esim. keitettyjen ohrasuurimoiden kera.

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Hunajavoissa paistetut ruusukaalit ja paahdettua parmankinkkua

Olipa taas hyvää pikaruokaa. Just sopiva yhdistelmä hiukkasen makeita ruusukaaleja ja tosi suolaista parmankinkkua. Ja ruskajuusto oli tähän ihan omiaan (alkuperäisessä reseptissä oli kotijuustoa). Ruusukaalien kaveriksi keitin nuudeleita, ja ne sopivat tähän tosi hyvin.


Ainekset:
550 g ruusukaalia
80 g ilmakuivattua kinkkua
3 rkl voita
1 rkl hunajaa
Lisäksi:
200 g ruskajuustoa
1 dl granaattiomenan siemeniä

Poista tuoreista ruusukaaleista kannat ja mahdolliset huonot uloimmat lehdet. Jos käytät pakasteruusukaaleja niin kuin minä tein, sulata ne. Keitä ruusukaaleja suolalla maustetussa vedessä viitisen minuuttia.

Paahda kinkkusiivut rapeiksi 200-asteisessa air fryerissä (n. 5 minuuttia). Nosta siivut valumaan talouspaperille.

Puolita ruusukaalit. Paista kaaleja voissa pannulla, kunnes ne alkavat ruskistua. Lisää hunajaja jatka paistamista pari minuuttia.

Kaada ruusukaalit paistoliemineen tarjoiluastiaan. Murustele päälle ruskajuusto ja ilmakuivattu kinkku. Ripottele pinnalle granaattiomenan siemenet. Tarjoile heti.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Pinaatti-fetabörek

Laitoin vahingossa täyte 1 mausteet väliin tarkoitettuun kastikkeeseen. Ehkä ihan hyvä, koska kastiketta ei alun alkaen ollut tarkoitus maustaa millään. Lisäsin mausteet sitten tähän reseptiinkin, mutta alun perin niitä ei siinä ollut. Lisämausteet eivät haitanneet ollenkaan. Sen lisäksi että piirakka oli hyvää, se oli myös koostumukseltaan ihan tiivistä. Ihan kuin perinteinen munariisipasteija.


Ainekset:
450 g filotaikinaa
1 rkl oliiviöljyä
Täyte 1:
3 sipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
Täyte 2:
300 g pinaattia
150 g fetaa
Kastike väliin:
3 kananmunaa
70 g maustamatonta jogurttia
1 rkl sokeria
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
1 ½ dl vettä
2 rkl oliiviöljyä (ihan pieni osa öljystä chilillä maustettua auringonkukkaöljyä)
Kastike päälle:
1 kananmuna
20 g maustamatonta jogurttia
1 rkl oliiviöljyä
Pinnalle:
1 rkl seesaminsiemeniä

Sulata filotaikina.

Kuori ja kuutioi täyte 1:n sipulit. Paista sipulia öljyssä pannulla, kunnes se alkaa ruskistua. Lisää sokeri, suola ja mustapippuri.

Sulata täyte 2:n pinaatti. Murenna feta. 

Vatkaa kaikki väliin tulevan kastikkeen ainekset tasaiseksi seokseksi. Vatkaa erikseen pinnalle tulevan kastikkeen ainekset tasaiseksi seokseksi.

Voitele lasagnevuoka kauttaaltaan oliiviöljyllä. Levitä vuokaan kerroksittain filotaikinalevyjä, kastike ja täytteet. Voitele kansi pinnalle tulevalla kastikkeella. Ripottele pinnalle seesaminsiemenet.

Paista 175-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Savuliha-perunapaistos

Just sopivaa sunnuntain mättöruokaa. Joku voisi ehkä kutsua lohturuoaksi, mutta inhoan sitä sanaa.


Ainekset:
300 g jauhoisia perunoita
2 sipulia
80 g ohuen ohutta uunikinkkua
4 kananmunaa
4 rkl vettä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl kuivattua timjamia
3 rkl parmesaaniraastetta
2 tl voita
200 g pakasteherneitä

Kuori perunat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Kuori ja silppua sipulit. Suikaloi leikkeleet. Vatkaa yhteen kananmunat, vesi, mausteet ja parmesaaniraaste.

Kuullota sipuli voissa pannulla läpikuultavaksi. Sekoita joukkoon lihasuikaleet, perunaraaste ja herneet. Jatka kuullottamista n. 3 minuuttia.

Kaada kananmunaseos pannulle. Paista, kunnes munakasmassa alkaa hyytyä. Vedä munakasmassaa lastalla varovasti reunoilta keskustaa kohden. Peitä pannu kannella ja anna kypsyä 10 minuuttia.

Käännä paistos neljäsosina. Jatka paistamista 5 minuuttia. Tarjoile heti.

lauantai 18. huhtikuuta 2026

Suklaa-keksiruudut

Just sain nämä ihanuudet jääkaappiin jähmettymään. Odotan innolla, että pääsen kunnolla näiden kimppuun.


Pohja:
50 g valkosuklaata
100 g voita
100 g maapähkinävoita
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g raparperi-valkosuklaacookieita (tai muita keksejä)
Kuorrutus:
200 g taloussuklaata
50 g valkosuklaata

Rouhi pohjan valkosuklaa ja keksit. Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon maapähkinävoi, fariinisokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna sekoitellen, kunnes sokeri on sulanut. Sekoita joukkoon valkosuklaa ja keksimurut.

Levitä seos leivinpaperoituun vuokaan tasaiseksi levyksi. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Sulata kuorrutuksen suklaat omissa astioissaan. Valuta taloussuklaa keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Sulata valkosuklaa ja valuta se raidoiksi taloussuklaan päälle. Marmoroi pinta esim. veitsenkärjellä.

Anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa levy ruuduiksi ennen tarjoilua.

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Halva-punaherukka-marenkikäärö

Arvasin jo etukäteen, että tämän käärimisen kanssa käy just näin. Ei onnistu, siis. Aivan liikaa täytettä ja aivan liian rapea kuori. Olis pitänyt vaan tehdä niin kuin ajattelinkin, eli leikata marenkilevy puoliksi ja kasata täytteet kahden pohjan väliin. Vaan eipä haitannut, kun oli tulossa vain oman porukan maisteltavaksi. Maku siis tärkein, ja sehän oli aivan erinomainen. Kirpeät punaherukat olivat just kivoja räjähdellessään överimakean marengin sisällä.


Marenkipohja:
4 kananmunan valkuaista
2 dl Siro-sokeria
1/3 rkl maissitärkkelystä
1 tl väkiviinaetikkaa
Voiteluun:
4 g voita
Täyte:
100 g pistaasihalvaa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
500 g punaherukoita
½ rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vatkaamisen aikana. Lisää maissitärkkelys ja viinietikka ja jatka vatkaamista hetken aikaa.

Levitä marenkiseos voidellulle leivinpaperille. Paista 130-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä.

Murustele halva. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Vatkaa sekaan tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe.

Kumoa marenkilevy puhtaalle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi varovasti. Levitä täyte marenkipohjalle. Ripottele päälle halvamurut ja punaherukat. Kääri marenkilevy varovasti rullalle. Tarjoile heti.

torstai 16. huhtikuuta 2026

Hirssi-suklaavanukas

Iltapalalle aivan luksusversio puurosta. Näyttää ihan suklaakakulta ja melkein maistuukin siltä.


Ainekset:
5 dl punaista maitoa
1 dl hirssisuurimoita
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl agar agaria
1 dl suklaakastiketta
ripaus suolaa
Pinnalle:
1 dl suklaakastiketta
50 g taloussuklaata

Kuumenna maito, hirssi ja kaakaojauhe kiehuvaksi kattilassa. Anna hautua sekoitellen n. 20 minuuttia. Lisää agar agar ja kuumenna vielä kiehuvaksi. Anna jäähtyä silloin tällöin vispaten. Lisää suklaakastike ja suola.

Rouhi pinnalle tarkoitettu suklaa. Lusikoi vanukas tasaisesti laakeaan astiaan. Levitä päälle suklaakastike. Ripottele pinnalle suklaarouhe. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2026

Sahramintuoksuinen kalapata

Oli varsin maukasta kalapataa. Erityismaininnan haluan antaa persilja-mantelijauhesuurusteelle, joka oli taas sellaista jota olisin voinut lusikoida purkista sellaisenaan. Se sopisi toimittamaan vaikka levitteen virkaa.


Ainekset:
500 g tomaatteja
1 vihreä jalapeño
1 sipuli
500 g kiinteitä perunoita
2 rkl oliiviöljyä
5 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
½ g sahramia
300 g lohifileetä
200 g kampelafileetä
200 g surimipuikkoja
Maustetahna:
1 persiljaruukun varret
2 valkosipulinkynttä
1 dl mantelijauhetta
suolaa
mustapippuria
Pinnalle:
1 persiljaruukun lehdet

Kuutioi tomaatit. Poista jalapeñosta siemenet ja valkoiset osat ja silppua malto. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja kuutioi perunat. Kuutioi kalat. Puolita surimipuikot. Silppua persilja. Kuori valkosipulinkynnet.

Kuullota sipuli pehmeäksi öljyssä kattilassa. Lisää tomaatit, jalapeño ja perunat. Jatka paistamista muutama minuutti. Lisää kasvisliemi ja viini. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua 10 minuuttia. Lisää sahrami ja sekoita tasaiseksi. Lisää kalat ja surimipuikot ja keitä viitisen minuuttia. 

Soseuta yhteen valkosipuli, persilja, mantelijauhe, 3 rkl keittolientä, suolaa ja mustapippuria. Lisää tahna kattilaan. Sekoittele, kunnes ainekset ovat lämmenneet uudelleen. Ripottele pinnalle persiljanlehdet ja tarjoile heti.

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Luumupiirakka kardemumma-frangipanilla

Ensin mietin, että tuliko tästä nyt tarpeeksi makeaa meikäläisen sokerihiiren makuun. Tuli siitä, etenkin kastikkeensa kera oli aivan erinomaista kahvikupillisen kaveriksi.


Ainekset:
290 g filotaikinaa
50 g voita sulatettuna
2 rkl ruokosokeria
Frangipani:
100 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljauutetta
100 g mantelijauhetta
50 g mantelilastuja
Pinnalle:
350 g luumuja
20 g mantelilastuja
Tarjoiluun:
150 g vaniljarahkaa
50 g kuohukermaa
50 g vaahtoutuvaa vaniljarahkaa

Sulata filotaikinalevyt. Puolita luumut ja poista kivet.

Vatkaa frangipanin voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Kääntele sekaan mausteet, vehnäjauhot, mantelijauhe ja mantelilastut.

Aseta filotaikinalevyt leivinpaperoidulle uunipellille muutama kerrallaan. Voitele jokainen levy kevyesti sieltä täältä voisulalla ja ripottele väleihin hiukan sokeria. Jatka, kunnes ainekset on käytetty.

Levitä frangipani filotaikinalle tasaiseksi kerrokseksi niin, että reunoista noin kaksi senttiä jää tyhjäksi. Asettele luumut frangipanin päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut ja käännä reunat täytteen päälle jokaiselta sivulta. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan ennen tarjoilua. Tarjoile esim. vaniljkaisen kermarahkan kera.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Gnocchilasagne

Ei mitään uutta ja ihmeellistä, vaan ei aina tarvitse ollakaan. Ihanan tomaattista pastavuokaa. Tykkäsin tosi paljon, mutta herra 14-v oli jälleen sitä mieltä että perunagnocchien sijaan olisi voinut mieluummin olla ihan tavallista pastaa.


Ainekset:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
70 g tomaattipyreetä
2 rkl valkoviinietikkaa
1000 g tomaattimurskaa
250 g kirsikkatomaatteja
200 g Arla Lempi crème fraîchea, mango-chili
1 ruukku basilikaa
1 rkl hunajaa
¾ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1000 g perunagnoccheja
150 g emmental-mozzarellaraastetta

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Puolita kirsikkatomaatit. Silppua basilika.

Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja valkosipuli ja paista, kunnes sipuli hiukan pehmenee. Lisää tomaattipyree, valkoviinietikka ja tomaattimurska. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää kirsikkatomaatit, crème fraîche ja basilika. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Lisää gnocchit ja sekoita hyvin. Siirrä seos laakeaan uunivuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

lauantai 11. huhtikuuta 2026

Linssisalaatti vesimelonilla ja vadelmilla

Tämä oli tosi hyvää ja raikasta ja melkoisen kesäistä. Laitoin lisäksi salaatinlehtiä, niin toimitti mielestäni paremmin salaatin virkaa.


Ainekset:
200 g belugalinssejä
5 dl vettä
½ tl suolaa
2 sellerinvartta
1 porkkana
1 sipuli
600 g vesimelonia
200 g vadelmia
1 ruukku lehtipersiljaa
Kastike:
3 rkl ranskankermaa
2 rkl valkosipulimajoneesia
1 rkl sinappia
3 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Viipaloi sellerinvarret. Kuori porkkana ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja kuutioi vesimeloni. Silppua lehtipersilja.

Keitä linssejä suolalla maustetussa vedessä kymmenen minuuttia. Lisää selleri, porkkana ja sipuli. Jatka keittämistä kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset yhteen. Kääntele kastike linssien joukkoon. Lisää vadelmat ja vesimeloni. Ripottele pinnalle lehtipersilja.

perjantai 10. huhtikuuta 2026

Lohipaistos 2

Tämä olikin melkein samanlaista kuin lohipaistos jota olin tehnyt viitisen vuotta sitten. Eipä haittaa, hyvää oli nytkin. Hiukan hämmästyttävästi herra 14-v oli sitä mieltä että tämä ei ollut kovin hyvää. Uskoin tämän uppoavan erityisen hyvin nimenomaan siihen suuntaan.


Ainekset:
500 g perunoita
300 g kylmäsavulohta
1 sipuli
½ rkl voita
1 ruukku tilliä
4 dl maitoa
2 kananmunaa
valkopippuria
suolaa

Keitä perunat kuorineen lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Kuori ja viipaloi sipuli. Kuullota sipuli voissa pehmeäksi. Kuori perunat ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli. Sekoita yhteen maito ja kananmunat. Mausta seos valkopippurilla ja suolalla. Kuumenna seos höyryäväksi.

Asettele lohi, perunat, sipuli ja tilli kerroksittain kevyesti voideltuun uunivuokaan. Jätä päällimmäiseksi perunoita. Kaada munamaito vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

torstai 9. huhtikuuta 2026

Suklainen vadelmahillo

Tästä tuli ehkä jopa liian hyvää. Olisin voinut taas kerran lusikoida koko satsin suoraan kattilasta.


Ainekset:
250 g vadelmia
125 g hillosokeria
50 g taloussuklaata
½ dl rommia tai konjakkia

Pilko suklaa.

Mittaa kattilaan hillosokeri ja vadelmat. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 10 minuuttia.

Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Suklaa-mascarponekakku

Kakku ei näytä miltään, mutta oli aivan huippuluokkaa. Ihanan suklainen ja kuitenkin todella pehmeä ja ilmava, ei ollenkaan sellainen raskas niin kuin suklaakakut yleensä. En muista, että olisin koskaan ennen vatkannut kermaa vaahdoksi paistettavaa kakkua varten. Tässä reseptissä niin tehtiin, ja luulenpa että juuri kaikki se vatkaus oli se juttu jonka vuoksi kakku oli suussasulavan pehmeää.


Pohja:
200 g raparperi-valkosuklaacookieita (tai Digestive-keksejä)
50 g voita
50 g taloussuklaata
Täyte:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 ½ dl kuohukermaa
250 g mascarponea
50 g taloussuklaata
4 rkl kaakaojauhetta
25 g mantelirouhetta
2 rkl Bailey´siä
Pinnalle:
1 rkl tomusokeria
Tarjoiluun:
1 mango

Murenna pohjan keksit. Sulata voi ja suklaa yhdessä. Sekoita keksimuru ja voi-suklaaseos tasaiseksi. Painele muruseos silikonireunaisen irtopohjavuoan pohjalle ja hiukan reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa astiassa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Vatkaa kolmannessa astiassa kerma vaahdoksi. Vatkaa mascarpone kermavaahtoon.

Sekoita mascarponeseos keltuaisvaahtoon. Lisää suklaa- ja mantelirouheet, kaakaojauhe ja likööri. Kääntele lopuksi sekaan valkuaisvaahto.

Kaada täyte vuokaan ja paista 170-asteisen uunin alatasolla n. tunti. Anna kakun jäähtyä n. 20 minuuttia ennen vuoasta irrottamista. Siivilöi pinnalle tomusokeri.

Kuori ja kuutioi mango. Tarjoile kakku huoneenlämpöisenä mangokuutioiden kera.

tiistai 7. huhtikuuta 2026

Paahdettu paprikasalaatti

Yksinkertaista ja hyvää. Ja nopeatekoista. Erinomainen salaatti siis.


Ainekset:
2 paprikaa
1 keräsalaatti
50 g leccino-oliiveja
100 g fetaa
1 ruukku basilikaa
Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Puolita paprikat, poista siemenet ja valkoiset osat. Leikkaa malto lohkoiksi. Nosta lohkot kuoripuoli ylöspäin leivinpaperoidulle uunipellille ja paahda 225-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. Kuori paprikat halutessasi. Leikkaa lohkot muutamaan osaan.

Puolita oliivit ja poista kivet. Revi salaatti paloiksi. Murenna juusto. Silppua basilika. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset yhteen. Sekoita kaikki salaatin ainekset yhteen. Valuta päälle kastike ja kääntele varovasti sekaisin.

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Maissi-popcornjäätelö

Tämä oli taas sen verran erikoinen, että oli pakko kokeilla. Nyt vasta laitoin jäden pakkaseen, joten kunnollinen maistelu siirtyy huomiselle. Mutta jäätelömassa itsessään oli niin överimakeaa, että uskoisin suolaisten popcornien sopivan sen kanssa erinomaisesti.


Ainekset:
100 g pakastemaissia
5 dl Flora Vispiä
397 g kondensoitua maitoa
1 dl glukoosisiirappia
3 kananmunan keltuaista
Lisäksi:
4 dl popcorneja

Mittaa kattilaan maissi ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua puolisen tuntia. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää kermaan kondensoitu maito, glukoosisiirappi ja keltuaiset. Sekoita hyvin. Nosta kulho pakastimeen puoleksi tunniksi. Sekoita pari kertaa jäähtymisen aikana.

Siirrä seos tarjoiluastiaan. Paina pinnalle popcorneja. Anna jähmettyä pakastimessa vähintään kuusi tuntia, mielellään yön yli.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Lampaankääpäragú

Kylläpä tuli taas herkkua. Hautui sopivasti meheväksi muiden sunnuntaiaamun askareiden ohessa. Ja tuli kuivatuille lampaankäävillekin käyttöä. En ole oikein tiennyt mihin niitä laittaisi. Täällä olivat just hyviä.


Ainekset:
5 siivua pekonia
kourallinen kuivattuja lampaankääpiä
1 sipuli
1 tl sokeria
1 valkosipulinkynsi
1 porkkana
1 varsiselleri
400 g jauhelihaa
2 rkl tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
6 anjovisfilettä
2 ½ dl Kiehu-maitoa
2 ½ dl kuivaa valkoviiniä
1 rkl kuivattua oreganoa
3 dl lihalientä
ripaus muskottipähkinää
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 dl parmesaaniraastetta

Laita sienet kuumuutta kestävään astiaan ja kaada päälle kiehuva vesi. Anna seistä 30 minuuttia.

Viipaloi pekonisiivut. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuori porkkana ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Silppua sellerinvarsi. Pilko anjovikset.

Ruskista pekoni omassa rasvassaan. Lisää sienet. Lisää sipuli ja sokeri. Paista, kunnes sipuli on hiukan karamellisoitunut. Lisää valkosipuli, porkkana ja varsiselleri ja jatka paistamista muutama minuutti.

Lisää pannulle jauheliha. Paista, kunnes liha on ruskistunut. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Lisää tomaattipyree ja kääntele tasaiseksi. Lisää 1 dl maitoa ja anna kiehua, kunnes lähes kaikki neste on haihtunut. Lisää valkoviini, tomaattimurska ja anjovis. Mausta oreganolla. Lisää lihaliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua vähintään puolitoista tuntia.

Lisää loput maidosta ja parmesaaniraaste ja sekoita hyvin.

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Pähkinä-basilikapasta

Ei kovin kummoisen näköistä, mutta ihanaa. Maistui ihan juustoiselta, vaikkei yhtään juustoa sisältänytkään. Rakastan basilikaa, ja tässä sitä oli tarpeeksi.


Ainekset:
200 g tagliatellea
1 kesäkurpitsa
1 porkkana
1 rkl seesamiöljyä
1 avokado
1 rkl limettimehua
250 g kirsikkatomaatteja
Kastike:
100 g cashewpähkinöitä
25 g pinjansiemeniä
1 ruukku basilikaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
½ dl limettimehua
suolaa

Laita pähkinät ja siemenet likoamaan kylmään veteen muutamaksi tunniksi.

Huuhtele kesäkurpitsa ja kuori porkkana. Leikkaa kasvikset kahteen osaan. Höylää kasviksista pituussuunnassa juustohöylällä tai fileerausveitsellä hyvin ohuita viipaleita. Leikkaa viipaleet veitsellä ohuiksi suikaleiksi. Siirrä kasvissuikaleet kulhoon ja mausta seesamiöljyllä.

Valuta pähkinät ja siemenet. Sekoita pähkinöihin basilika, suola, valkosipuli, öljy, vesi ja limettimehu. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella.

Halkaise avokado ja poista kivi. Kuutioi hedelmäliha. Valuta kuutioiden päälle limettimehua. Puolita tomaatit. 

Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää pastan joukkoon ensin kasvissuikaleet ja sitten kastike.  Kuumenna, kunnes kasvikset pehmenevät. Ripottele pinnalle avokadokuutiot ja kirsikkatomaatit.

perjantai 3. huhtikuuta 2026

Valkosuklaa-herukkahyytelö

Itse en olisi tätä ehkä hyytelöksi ruvennut kutsumaan, ennemminkin jonkun sortin mousseksi. Nimestä viis, tämä oli ihanaa. Kaverikseen se sai tuoretta ananasta, joka sopikin tähän hyvin.


Mustaherukkahyytelö:
5 g liivatejauhetta
20 g kylmää vettä
1 dl sokeroimatonta mustaherukkamehua
1 ½ dl vettä
1 dl sokeria
Valkosuklaahyytelö:
1 ½ tl liivatejauhetta
3 rkl kylmää vettä
200 g valkosuklaata
5 dl Flora Vispiä
2 kananmunaa
2 rkl Gallianoa

Laita mustaherukkahyytelön liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kuumenna mehu, vesi ja sokeri kiehuvaksi kattilassa. Kuumenna liivateseos mikrossa juoksevaksi ja sekoita se mehuun. Kaada seos kelmulla vuorattuun vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

Laita valkosuklaahyytelön liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Sulata valkosulaa ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat vaaleaksi ja kuohkeaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi erillisessä kulhossa. Lisää liivateseokseen Galliano ja kuumenna seos mikrossa juoksevaksi.

Sekoita suklaasula kananmunavaahtoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi sekaan kermavaahto.

Kaada kermaseos vuokaan herukkahyytelön päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Kumoa hyytelö tarjoilualustalle ja poista kelmu varovasti.

Omenaleipä

Kylläpä näistä tuli kauniita pikku limppuja. Ja todella hyvän makuisia. Ikävä kyllä kerkesivät jäähtyä ennen tarjoilua, just uunilämpimänä voita päällään olisivat varmasti olleet parhaimmillaan. Ihana, rapea kuori ja pehmeä sisusta.


Ainekset:
2 ½ dl piimää
17 g kuivahiivaa
300 g makeaa omenasosetta
2 tl suolaa
120 g kauraleseitä
140 g grahamjauhoja
420 g hiivaleipävehnäjauhoja
50 g voita huoneenlämpöisenä
Voiteluun:
3 rkl maitoa
½ dl kauraleseitä

Liuota hiiva hiukan kättä lämpimämpään piimään. Lisää omenasose, suola, kauraleseet ja grahamjauhot. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Lisää voi alustamisen loppuvaiheessa. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan ja leivo osat pyöreiksi limpuiksi. Anna kohota leivinpaperoidulla uunipellillä 15 minuuttia. Voitele leivät maidolla ja ripottele pinnalle kauraleseitä. Paista 225-asteisen uunin alatasossa noin 30 minuuttia.

Ankka-kirsikkatomaattisalaatti

Tässä salaatissa oli alun perin käytetty naudan paahtopaistia. Mutta koska pakastimessani sattui olemaan ankkaa, jonka viimeinen käyttöpäivä lähestyi uhkaavasti, päätin laittaa tähän sitä. Ja hyvin toimi. Ankan paistaminen on mielestäni aina tuntunut vaivalloiselta, mutta nyt kun tajusin laittaa fileet air fryeriin, ei paistamisongelmaakaan enää ollut. Paistamisen jälkeen vain nyhdin nahat irti fileistä ja siinäpä se. Olivat herkullisia ja juuri sopivalla kypsyysasteella. Ja sopivat salaattiin mainiosti.


Ainekset:
300 g ankan rintafileetä
250 g kirsikkatomaatteja
½ rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
½ tl sokeria
½ tl mustapippuria
1 kurkku
4 rkl pinjansiemeniä
400 g salaattisekoitusta
Kastike:
½ dl appelsiinimehua
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sinappia
1 tl sokeria
½ tl suolaa
Lisäksi:
25 g parmesaanilastuja

Viillä ankan nahkaan ruudukkokuvio. Mausta pinta suolalla ja mustapippurilla. Paista 180-asteisessa airfryerissä nahkapuoli ylöspäin, kunnes sisälämpötila on 63 astetta (8-10 minuuttia). Kääri filee folioon ja anna vetäytyä 10 minuuttia. Poista nahka ja leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.

Paahda pinjansiemenet kuivalla, kuumalla pannulla. Kuori ja viipaloi kurkku.

Sekoita yhteen kaikki kastikkeen ainekset. Anna maustua jääkaapissa.

Puolita kirsikkatomaatit. Mausta puolikkaat oliiviöljyllä, mustapippurilla, sokerilla ja suolalla. Levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 125-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Levitä tarjoiluastian pohjalle järjestyksessä salaattisekoitus, kurkku, tomaatit ja ankkasiivut. Ripottele pinnalle pinjansiemenet ja parmesaanilastut. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Valuta sekaan kastike.

Harissapaahdettu karitsa

Karitsanpaisti oli ikävä kyllä vähän sitkeää ja jänteistä, vaikka pahimmat paikat poistinkin ennen paistamista. Maku oli silti niin hyvä, että pienet lihan sitkeydet unohtuivat.


Harissatahna:
1 punainen paprika
2 tl sambal oelekia
1 tl jauhettua korianteria
½ tl kuminansiemeniä
3 valkosipulinkynttä
kourallinen tuoretta persiljaa
½ tl suolaa
1 rkl tomaattipyreetä
40 g mantelirouhetta
Lisäksi:
1 kg luutonta karitsanpaistia
2 punaista paprikaa
1 munakoiso
8 salottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl tuoretta persiljaa

Puolita harissatahnan paprika pituussuunnassa. Poista siemenet ja valkoiset osat. Nosta paprikat kupera puoli ylöspäin leivinpaperoidulle uunipellille. Paahda 200-asteisessa uunissa, kunnes kuori alkaa mustua. Anna jäähtyä. Kuori paprikat halutessasi. Kuori valkosipulinkynnet. Silppua persilja. 

Soseuta sambal oelek, jauhettu korianteri, kumina, valkosipuli ja tuore persilja monitoimikoneen leikkuuterällä varustetussa kulhossa. Lisää paprika ja tomaattipyree. Soseuta karkeaksi tahnaksi. Lisää mantelirouhe.

Hiero harissatahna paistiin. Nosta paisti uuninkestävään vuokaan. Paista 190-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Kuutioi lisäksi tarkoitettu munakoiso. Poista paprikoista siemenet ja valkoiset osat ja viipaloi paprikat pituussuunnassa. Kuori salottisipulit ja pilko niitä, jos ovat kovin suuria. Levitä kasvikset vuokaan lampaanpaistin ympärille. Valuta päälle oliiviöljyä. Jatka paistamista 45 minuuttia. Kääntele kasviksia kahdesti paistamisen aikana.

Ripottele pinnalle persilja. Tarjoile heti.

Kasvislasagne

Ihanan juustoista lasagnea. Tämä olisi mennyt ihan pääruoasta, mutta tänään sillä oli pääsiäisaterian lisukkeen rooli.


Ainekset:
lasagnelevyjä
500/250 g mozzarellaa
Tomaattikastike:
2 sipulia
1 munakoiso
200 g sieniä
1 rkl oliiviöljyä
1 ruukku persiljaa
400 g tomaattimurskaa
1 rkl kuivattua oreganoa
suolaa
mustapippuria
Béchamelkastike:
60 g voita
1 dl vehnäjauhoja
7 ½ dl Kiehu-maitoa
2 tl kasvisfondia
1 dl parmesaaniraastetta

Kuori ja silppua sipulit. Leikkaa munakoiso pieniksi kuutioiksi. Kuutioi sienet tarvittaessa. Valuta ja kuutioi mozzarella. Silppua persilja.

Kuullota sipuli pannulla öljyssä pehmeäksi. Lisää munakoiso, sienet ja persilja. Jatka paistamista n. 5 minuuttia. Lisää tomaattimurska. Mausta oreganolla, suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna kiehuvaksi ja siirrä sivuun. Anna jäähtyä.

Kuumenna béchamelkastikkeen maito höyryäväksi. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja anna niiden kypsyä pari minuuttia. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Mausta kasvisfondilla ja parmesaaniraasteella.

Levitä lasagnevuoan pohjalle ohut kerros béchamelkastiketta ja sen päälle kerros lasagnelevyjä, kasvisseosta ja mozzarellakuutioita. Toista, kunnes ainekset on käytetty. Jätä päällimmäiseksi béchamelkastiketta ja mozzarellaa. Paista 220-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

torstai 2. huhtikuuta 2026

Kaiserschmarrn

Tämä oli tosi kiitollinen paistettava. Ei tarvinnut ottaa paineita paistojäljestä, kun tarkoitus oli joka tapauksessa lopulta rikkoa koko pannari. Palat paistuivat ihanan ruskeiksi. Oli tosi hyvää taas kerran.


4 kananmunaa
ripaus suolaa
3 rkl sokeria
2 ½ dl maitoa
150 g vehnäjauhoja
50 g voita sulatettuna
2 rkl rommia
½ dl rusinoita
Pinnalle:
1 rkl tomusokeria

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Lisää valkuaisten joukkoon ripaus suolaa ja sokeri. Vatkaa kovaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaisten joukkoon maito ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon vielä rommi ja puolet voisulasta. Anna taikinan turvota noin kymmenen minuuttia.

Kääntele valkuaisvaahto taikinaan. Kuumenna loput voisulasta suurella pannulla. Kaada taikina pannulle ja ripottele sen päälle rusinat tasaisesti. Paista pannukakkua viitisen minuuttia, kunnes pohja alkaa saada väriä. Käännä pannukakku neljäsosa kerrallaan. Paista hetki ja paloittele pannari sitten n. peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja jatka edelleen paistamista. Ruskista palat kauttaaltaan. Kun palat ovat kypsät eivätkä enää yritä takertua toisiinsa, kaiserschmarrn on valmista.

Anna jäähtyä hetken aikaa. Siivilöi vielä vähän lämpimille paloille tomusokeria ja tarjoile hillon kanssa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Raparperipiirakka

Tästä ainakin tuli tarpeeksi makeaa kaiken sokerinsa kanssa. Ja sitä myöten sitten erinomaisen herkullista. Tämän reseptin jujuna on pinnalle jo valmiiksi levitettävä vaniljakastike.


Pohja:
3 kananmunaa
3 ½ dl sokeria
100 g voita
1 ½ dl piimää
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 ½ tl leivinjauhetta
Päälle:
400 g raparperia
3 rkl sokeria
Kuorrutus:
3 dl Kiehu-maitoa
1 ½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 tl vaniljauutetta

Kuumenna pohjan piimää ja voita yhdessä, kunnes voi on sulanut. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi voi-piimäseos. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle. Ripottele pinnalle raparperipalat ja sokeri. Paista 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Mittaa kuorrutuksen ainekset kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes kiisseli sakenee. Levitä kuorrutus valmiin piirakan päälle.