perjantai 7. toukokuuta 2021

Turskaa vietnamilaisittain

Tämä oli onnistunut kokonaisuus. Toi kalakastike on siitä kummallinen aine, että se haisee melko kammottavalle mutta maistuu kuitenkin hyvälle. Ja omituista, miten pienellä lisäyksellä riisistä saa erityisen maistuvaa.




Ainekset:
800 g turskafileetä
1 tl mustapippuria
1 rkl sitruunaruohotahnaa
4 rkl ruokosokeria
2 ½ dl lämmintä vettä
4 rkl kalakastiketta
1 rkl rypsiöljyä
1 punainen chili
Parsakaali:
1 parsakaali
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
mustapippuria
Lisäksi:
5 dl vettä
2 ½ dl basmatiriisiä
1 ruukku korianteria

Poista chilistä siemenet ja silppua malto. Irrottele parsakaali kukinnoiksi ja kuutioi varsi. Silppua korianteri.

Höyrytä parsakaalit napakan kypsiksi. Sekoita oliiviöljy ja soijakastike keskenään. Sekoita parsakaaliin oliiviöljy ja soijakastike. Mausta mustapippurilla.

Huuhtele kalafileet ja taputtele ne kuivaksi talouspaperilla. Leikkaa fileet 2-3 osaan. Mausta kalat molemmin puolin mustapippurilla ja sitruunaruohotahnalla.

Liuota ruokosokeri lämpimään veteen ja sekoita joukkoon kalakastike. Kuumenna rypsiöljy pannulla. Lisää kalapalat ja kypsennä ne öljyssä molemmin puolin. Lisää pannulle vesi-sokeri-kalakastikeseos. Alenna lieden lämpöä heti nesteiden lisäyksen jälkeen. Lisää chili jatka paistamista vielä noin reilut 5 minuuttia. Käännä kalat kerran varovasti, ettei niiden rakenne rikkoonnu.

Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Sekoita joukkoon korianteri ja kokoa lautaselle pieni riisikeko. Lisää riisin kylkeen parsakaalia ja turskapaloja. Valuta turskapalojen kastiketta myös riisin päälle.

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Viikunahilloke

Olin melko varma, että näin vapun tienoilla ei glögiä ole saatavilla muutoin kuin ehkä tuurilla Alkosta. Jouduin kumminkin toteamaan olevani väärässä, kyllähän glögiä löytyy vaikka mistä ja vielä erilaisiakin. Niinpä sitten kokeilin tätä viikunahilloketta, ja siitähän tuli erinomaista.




200 g kuivattuja, pehmeitä viikunoita
2 dl vaaleaa glögiä
1 tl vaniljajauhetta
1 kanelitanko
¾ dl juoksevaa hunajaa

Poista viikunoista kovat kannat. Leikkaa viikunat neljään osaan. Laita viikunat ja glögi kattilaan. Lisää vaniljajauhe, kanelitanko ja hunaja. 

Anna kiehua hiljalleen kannen alla n. 20 minuuttia. Sekoita välillä. Poista kanelitanko. Soseuta sauvasekoittimella ja purkita puhtaaseen, kuumennettuun lasipurkkiin.

tiistai 4. toukokuuta 2021

Gratinoidut jauhelihatäytteiset cannellonit

Cannelloniputkien täyttäminen on mielestäni tosi kypsää hommaa. Onneksi niitä ei näin kotioloissa ole kovin monta täytettävänä. Mutta mietin tuossa kun työntelin täytettä putkiin joihin se ei meinannut mahtua, että mitäs jos olisin suurtalouskokki ja näitä tarttisi täyttää 18 sijaan 1800. Huh. Hyvän makuisia näistä tuli, en ollutkaan pitkään aikaan tehnyt jauhelihakastiketta kermalla höystettynä.




Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 rkl tomaattipyreetä
1 dl kermaa
1 dl lihalientä
suolaa
mustapippuria
1 tl oreganoa
Béchamel-kastike:
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl Kiehu-maitoa
suolaa
mustapippuria
Lisäksi:
180 g cannelloniputkea
200 g ranskankermaa
75 g mozzarellaraastetta

Kuori ja silppua jauhelihakastikkeen sipuli. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja jatka paistamista, kunnes sipuli on pehmennyt. Mausta suolalla, pippurilla, oreganolla ja tomaattipyreellä. Lisää kerma ja lihaliemi ja anna hautua 15 minuuttia.

Kuumenna béchamel-kastikkeen maito kiehuvaksi. Sulata voi toisessa kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää kuuma maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä vähintään 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Jaa jauhelihakastike cannelloni-putkiin. Laita jokaiseen putkeen lisäksi nokare ranskankermaa. Nosta rullat tiiviisti uuninkestävään vuokaan. Kaada päälle béchamel-kastike ja ripottele pinnalle juustoraaste. Nosta vuoka uuniin, laske uunin lämpötila 155 asteeseen ja paista n. 30 minuuttia.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Juusto-basilikafileet

Ihania, mehevän juustoisia broilerinfileitä. Täytettä olisi vaan saanut olla enemmänkin.




Ainekset:
3 broilerin rintafilettä
1 rkl oliiviöljyä
50 g mozzarellaraastetta
1 rkl tuoretta basilikaa
Täyte:
4 rkl tuoretta basilikaa
2 rkl maitorahkaa
2 rkl juustoraastetta
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
½ tl mustapippuria

Silppua basilika. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi.

Sekoita täytteen ainekset yhteen. Leikkaa jokaiseen fileeseen pituussuunnassa syvähkö viilto ja jaa täyte taskuihin. Sulje aukot cocktailtikuilla.

Kuumenna öljy uuninkestävällä pannulla ja ruskista fileet molemmin puolin kauniin värisiksi.

Nosta pannu liedeltä. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste ja basilika. Paista 225-asteisen uunin alaosassa läpikypsiksi, n. 20 minuuttia.

lauantai 1. toukokuuta 2021

Mustikkatassut

Eihän se ole vappu eikä mikään, jos ei munkkeja saa vetää mahan täydeltä. Nämä paistoinkin nyt sitten ihan perinteisesti öljyssä keittämällä, ja kyllä se on ainoa oikea tapa munkkien valmistukseen. Itse munkit olivat ihania, ja täytteeksi keittämäni mustikkahillo oli täytteenä ihan nappivalinta. Ainut mikä vähän meni pieleen oli ulkomuoto. En uskaltanut leikata lovia tarpeeksi syviksi ettei hillo valu paistaessa ulos, joten ei näistä oikein tassun näköisiä tullut.




Taikina:
2 ½ dl punaista maitoa
25 g hiivaa
1 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna
25 g kuivattuja mustikoita
8 dl vehnäjauhoja
75 g voita huoneenlämpöisenä
Täyte:
150 g mustikoita
75 g hillo-marmeladisokeria
Paistamiseen:
½ dl rypsiöljyä
Pinnalle:
1 dl Siro-sokeria

Jauha taikinan kuivatut mustikat yleiskoneen leikkuuterällä varustetussa kulhossa muruiksi. Mittaa kattilaan täytteen mustikat ja hillosokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola, kananmuna, mustikkajauhe ja 2 dl vehnäjauhoista. Alusta sekaan loput jauhot vähitellen. Lisää voi alustamisen loppuvaiheessa. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota levystä pyöreällä muotilla paloja. Jaa täyte palojen keskelle. Taita taikinapalat puolikuiksi ja nipistele reunat tiukasti kiinni. Leikkaa reunaan veitsellä muutama lovi.

Paista munkit 180-asteisessa öljyssä kauniin värisiksi. Nosta munkit valumaan hetkeksi talouspaperille ja sokeroi vielä lämpimät munkit.

Paahdettu perunasalaatti

Kolmioleipien kaveriksi tein perunasalaattia, johon sain viimeinkin ujutettua sitä jo pitkään kaupasta himoitsemaani parsaa. Täytyykin ostaa sitä toisenkin kerran, ja kokeilla millaista siitä tulee air fryerissä. Perunasalaatista tuli sinappikastikkeen kera todella maukasta.




Ainekset:
1 kg perunoita
2 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa
500 g parsaa
100 g kevätsipulia
Kastike:
2 rkl sinappia
1 tl omenaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
¼ tl mustapippuria

Kuori ja kuutioi perunat. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Poista parsoista puumaiset tyviosat ja pilko jäljelle jääneet osat.

Sekoita perunoihin oliiviöljy, valkosipuli ja suola. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Lisää parsat uunipellille perunoiden päälle. Jatka paahtamista vielä noin 5 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Silppua kevätsipuli. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen.
 
Siirrä perunat ja parsat tarjoiluastiaan. Sekoita joukkoon kastike ja ripottele pinnalle kevätsipuli.

Kolmioleipätrio

Nämä olivat juuri vapuksi sopivia pieniä suolapaloja. Olin ostanut myös paketin nakkeja, mutta se jäi kokonaan käyttämättä. Tässä oli vähän niin kuin monta eri voileipäkakkua samalla lautasella. Ehdoton suosikkini oli tuo kalkkunaversio, vaikka eivät nuo muutkaan todellakaan huonoja olleet.




Juustotäyte:
½ kurkku
6 tillinoksaa
60 g ruohosipulituorejuustoa
1 dl maitorahkaa
Tonnikalatäyte:
100 g tonnikalaa vedessä
30 g majoneesia
½ dl maitorahkaa
2 tl kapriksia
1 tl sitruunamehua
pala kurkkua
Kalkkunatäyte:
1 dl maitorahkaa
30 g majoneesia
1 rkl mangochutneytä
4 viipaletta palvikalkkunaa
50 g omenaa
Lisäksi:
6 suurta salaatinlehteä
12 viipaletta ohutta kaurapaahtoleipää
suolaa
mustapippuria

Raasta juustotäytteen kurkku kuorineen. Valuta raastetta hetken aikaa siivilässä. Silppua tilli. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuori kalkkunatäytteen omena ja poista siemenkota. Viipaloi omena ohuiksi renkaiksi. Sekoita yhteen rahka, majoneesi ja mangochutney. Mausta suolalla ja pippurilla.

Valuta ja silppua tonnikalatäytteen tonnikala ja kaprikset. Kuori ja viipaloi kurkku. Sekoita yhteen tonnikala, kaprikset, majoneesi ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet hyvin. Laita kuudelle viipaleelle salaatinlehti.

Levitä kahdelle leivälle salaatinlehden päälle tuorejuustotäytettä. Paina kanneksi toiset leivät.

Levitä kahdelle leivälle mangorahka, kalkkuna- ja omenaviipaleet. Paina kanneksi toiset leivät.

Levitä kahdelle leivälle tonnikalamajoneesi ja kurkkuviipaleet. Paina kanneksi toiset leivät.

Paina jokaiseen leipään neljä cocktailtikkua niin, että leivät voi leikata kulmasta kulmaan neljään osaan. Leikkaa leivät ja nosta osat tarjoiluvadille.