perjantai 18. elokuuta 2017

Aleksanterinleivokset

Siis vau, näistähän tuli ihan aidon näköisiäkin! En tiedä, miksi en ole oikeastaan koskaan tykännyt aleksanterinleivoksista. Näissä pitäisi olla kaikki kohdallaan eikä mitään kovin erikoista: murotaikinaa, hilloa, sokerikuorrutusta ja suklaata. Jostain syystä aleksanterinleivokset ovat silti vaan tökkineet. Nyt päätin kuitenkin kokeilla itsekin näiden tekemistä, ja olivatpahan paljon parempia kuin kaupasta ostetut.



Pohja:
250 g voita
1 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunan keltuaista
6 dl vehnäjauhoja
Täyte:
150 g paistonkestävää vadelmamarmeladia
Kuorrutus:
2 ½ rkl vettä
3 ½ dl tomusokeria
punaista karamelliväriä
50 g taloussuklaata

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää keltuaiset ja jauhot. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Taikina on tässä vaiheessa murumaista. Painele se tiiviiksi möykyksi ja kääri kelmuun. Anna vetäytyä jääkaapissa tunnin ajan.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen osista leivinpaperin päällä n. 20*30 cm kokoiseksi levyksi. Leikkaa tämän levyn mukaan muotti leivinpaperista, ja kauli toinen taikinaosa muotin päällä saman kokoiseksi kuin ensimmäinenkin. Siirrä ensimmäinen levy leivinpapereineen uunipellille ja levitä sille marmeladi. Kumoa päälle toinen taikinalevy ja irrota leivinpaperi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. Jäähdytä.

Sulata suklaa ja laita se valmiiksi pursotuspussiin. Tee heti sen jälkeen kuorrutus sekoittamalla ainekset keskenään. Levitä kuorrutus pohjalle. Raidoita heti suklaalla kuorrutteen pinta. Vedä veitsellä kevyet viillot kohtisuoraan raitoihin nähden niin, että pintaan muodostuu aaltomainen kuvio.

Anna kuorrutuksen kovettua ja leikkaa levy sitten annospaloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti