sunnuntai 20. elokuuta 2017

Georgialaiset munakoisorullat

Munakoisoviipaleet kaipaisivat pinnalleen ehkä hiukan suolaa ja pippuria paistovaiheessa. Vaikka voihan niitä lisätä hyvin valmiisiin rulliinkin (vink vink). Täyte oli maukasta ja kokonaisuus oikein hyvä. Täytyy vielä jälkikäteen lisätä, että vuorokauden jääkaapissa muhittuaan nämä olivat maustuneet vielä paremmiksi. Kannattaa siis tehdä rullat hyvissä ajoissa etukäteen; nämä ovat loistavia esim. juhlien noutopöydässä.



Ainekset:
2 munakoisoa
½ dl oliiviöljyä
Täyte:
150 g saksanpähkinöitä
2 valkosipulinkynttä
½ dl kuumaa vettä
½ g sahramia
3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
3 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl jauhettua korianteria
1 tl suolaa
½ tl cayennepippuria
Lisäksi:
1 dl pakastettuja punaviinimarjoja

Leikkaa munakoisot pituussuunnassa ½-1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Sivele munakoisoviipaleet molemmin puolin öljyllä. Nosta viipaleet leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Rouhi pähkinät monitoimikoneessa hiekkamaiseksi. Siirrä jauhe kulhoon. Sekoita keskenään kuuma vesi ja sahrami. Purista joukkoon kuoritut valkosipulinkynnet. Sekoita tasaiseksi liemeksi. Sekoita liemi pähkinäjauheeseen.

Hienonna yrtit. Sekoita yrttisilppu, valkoviinietikka ja mausteet täytteeseen.

Jaa täyte munakoisoviipaleille ja kääri viipaleet rullalle. Koristele rullat punaviinimarjoilla. Tarjoile huoneenlämpöisenä tai kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti