sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kermainen lohikeitto

Jaahas, lohikeiton ohjetta en ollutkaan vielä laittanut muistiin. Yleensä lohikeittooni kuuluu vain perunoita, porkkanoita, sipulia, lohta ja kermaa. Tällä kertaa kuitenkin kaupasta tarttui mukaan myös miniluumutomaatteja ja paprikaa, jotka ajattelin laittaa keittoon antamaan vähän makua ja väriä. Oikein onnistunut kokeilu, lisäkasviksista tuli soppaan mukavasti makua.



Ainekset:
250 g miniluumutomaatteja
1 paprika
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
650 g perunoita
200 g porkkanoita
1 iso sipuli
550 g ruodotonta ja nahatonta lohifilettä
1 ½ l kasvislientä
1 dl kermaa

Kuutioi paprika ja puolita miniluumutomaatit. Siirrä paprika ja tomaatit uunivuokaan ja sekoita joukkoon oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Kuori ja kuutioi perunat. Kuori ja viipaloi porkkanat ja sipuli. Kuutioi tarvittaessa myös lohi. Suolaa lohikuutiot ja anna suolan imeytyä vihannesten kiehuessa.

Kuumenna kasvisliemi kattilassa ja keitä perunoita, porkkanoita ja sipulia, kunnes ne ovat kypsyneet. Lisää lohi ja anna kiehua hetken aikaa. Lisää sitten paprika, tomaatit ja kerma. Kiehauta, mutta älä enää keitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti