tiistai 29. elokuuta 2017

Pinaattia ja juureksia paprikakastikkeessa

Juuripersilja oli mulle taas aivan uusi tuttavuus. Raakana se tuoksui tosi voimakkaasti, mielestäni vähän sellerimäiseltä. Kypsennettynä maku muuttui paljon pehmeämmäksi. Kokonaisuudessaan tämä oli tosi hyvää. Vähän makeahkoa, joten sopi suolaisen murekkeen kylkeen loistavasti.



Ainekset:
500 g pinaattia
250 g porkkanaa
175 g juuripersiljaa
12 kivetöntä oliivia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
Paprikakastike:
1 suuri punainen paprika
200 g ranskankermaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
valkopippuria
tuoreita yrttejä

Kuori porkkana ja persiljajuuri ja viipaloi ne ohuiksi kiekoiksi. Kuumenna öljy suurella paistinpannulla. Pyörittele porkkana- ja juuripersiljaviipaleita öljyssä. Lisää 2 dl vettä ja hiukan suolaa. Anna kiehua hiljalleen kannen alla. Anna nesteen kiehua lähes kokoon. Lisää pinaatinlehdet ja paloitellut oliivit. Lämmitä 2-3 minuutin ajan.

Huuhdo ja pilko paprika. Kuumenna oliiviöljyä kattilassa. Lisää joukkoon paprikapalat ja kuumenna samalla sekoittaen niin, että paprikat eivät ruskistu. Sekoita joukkoon ranskankerma ja anna kiehua 3-4 minuuttia niin, että syntyy punainen, kermainen kastike. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää joukkoon hienonnetut yrtit. Kaada kastike pinaatti-juurespaistoksen päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti