maanantai 7. elokuuta 2017

Broileri-perunapaistos

Ihanaa peruskotiruokaa viikon lomamatkan ja ravintolaruokien jälkeen. Uunin lämpötila olisi voinut olla hiukkasen kovempi. Näissä astemäärissä perunat jäivät esikypsennyksestä huolimatta vähän liiankin al denteksi.



Ainekset:
500 g perunoita
4 broilerin rintafilettä
suolaa
mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
3 pienehköä sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 tl vehnäjauhoja
3 ½ dl kanalientä
1 tl oreganoa
3 tomaattia
tuoretta oreganoa

Kuori ja viipaloi perunat. Kiehauta perunaviipaleet miedosti suolalla maustetussa vedessä, n. 2 minuuttia. Valuta.

Mausta broilerinfileet suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista fileet molemmin puolin. Nosta fileet pannulta, peitä foliolla ja pidä lämpiminä.

Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja valkosipulia pannulla keskilämmöllä n. 5 minuuttia. Sekoita joukkoon jauhot. Lisää kanaliemi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kuumenna sekoitellen, kunnes kastike hieman sakenee. Lisää tomaatti ja oregano. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita broilerinfileet uunivuokaan. Lado päälle puolet perunoista. Levitä niiden päälle sipulikastike ja aseta loput perunat kauniisti päälle. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja paista 175-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Poista kansi ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. Koristele tuoreella oreganolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti