Tämä oli todella herkullista ja just sopivan jouluista. En ollut aiemmin nähnyt tuota Fazerin joululeipää kaupoissa, ja siksi halusin sitä kokeilla. Se oli voimakkaasti joulun tuoksuinen ja makuinen. Ja tykkäsin erityisesti siitä, että seassa oli myös rusinoita. Leipien lisäksi laitoin herra 13-v:n toiveesta air fryer -ranskiksia.
Ainekset:
500 g broilerin rintafileetä
½ tl mustapippuria
suolaa
100 g joulukinkkua
12 viipaletta joululeipää (Fazer)
8 salaatinlehteä
300 g minitomaatteja
Kastike:
170 g maustamatonta jogurttia
2 rkl sinappia
½ rkl hunajaa
ripaus kanelia
Mausta broilerit suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä 180-asteisessa air fryerissä n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Viipaloi fileet.
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset yhteen. Pilko salaatinlehdet. Viipaloi tomaatit.
Jaa puolet jogurttiseoksesta 4 leipäviipaleelle. Levitä päälle puolet salaatista, tomaatista, broilerista ja kinkusta. Tee toiset kerrokset samoin. Nosta kolmannet leipäviipaleet kansiksi. Leikkaa leivät kulmasta kulmaan kolmioiksi. Kiinnitä kerrokset toisiinsa cocktailtikuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti