torstai 12. maaliskuuta 2020

Sipuliset kateleivät

Sipulia en leivissä varsinaisesti maistanut, mutta leivät olivat kumminkin jotenkin keskivertoranskanpullaa maukkaampia. Kateleiviksi (esim. keiton kanssa tarjoiltaviksi) nämä oli tarkoitettu, mutta toimittavat hyvin myöskin täytettävän sämpylän virkaa.



Ainekset:
2 tl oliiviöljyä
1 iso sipuli
5 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
17 g kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 ½ dl maitoa
1 tl voita
Voiteluun:
1 kananmunan valkuainen
1 tl vettä

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulia öljyssä keskilämmöllä viitisen minuuttia, koko ajan sekoitellen.

Sekoita yleiskoneen kulhossa yhteen 2 ½ dl jauhoista, sokeri, hiiva ja suola. Lämmitä maito ja voi kädenlämpöiseksi. Kaada maitoseos jauhoseokseen ja käynnistä kone. Lisää sipuli ja loput jauhot ja vaivaa kymmenisen minuuttia. Anna taikinan levätä peitettynä 10 minuuttia.

Jaa taikina 12 osaan. Pyöritä osat 20 cm pituisiksi tangoiksi ja solmi tangot löysiksi solmuiksi. Nosta solmut leivinpaperoidulle uunipellille ja anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä tunnin ajan.

Voitele leivät valkuais-vesiseoksella. Paista 175-asteisessa uunissa kullanruskeiksi (n. 15 minuuttia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti