sunnuntai 15. elokuuta 2021

Hasselpähkinäkrokanttijäädyke suklaa-kinuskikastikkeella

Tämä oli jopa mun kriittisen jätskinsyöntikaverin (jolle ei ihan aina kaikki jädet edes kelpaa…) mielestä arvosanan 5/5 arvoinen. Tykkäsin kovasti itsekin. Ainesosalistasta voikin helposti päätellä, että kyllähän tämä todellakin herkkua on. Lautasella jäden lisäksi myöskin pala maustekakkua.




Hasselpähkinäkrokantti:
65 g hasselpähkinärouhetta
½ dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
Jäädykemassa:
100 g valkosuklaata
1 ½ rkl Gallianoa
2 kananmunaa
3 rkl sokeria
3,3 dl kuohukermaa
Suklaa-kinuskikastike:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl tummaa siirappia
50 g taloussuklaata

Mittaa krokantin pähkinärouhe, sokeri ja siirappi pinnoitetulle paistinpannulle. Kuumenna varovasti, välillä sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Levitä seos välittömästi leivinpaperille ja anna jäähtyä. Rouhi jäähtynyt krokantti paloiksi.

Sulata jäädykemassan valkosuklaa. Sekoita suklaasulaan likööri. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa keltuaiset, sokeri ja hieman jäähtynyt valkosuklaamassa keskenään tasaiseksi. Vatkaa toisessa astiassa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa kolmannessa astiassa kerma vaahdoksi. Kääntele suklaa-keltuaismassaan ensin valkuaisvaahto ja lopuksi kermavaahto.

Kaada jäädykemassaa ja krokanttia kerroksittain pakastamisen kestävään vuokaan. Nosta vuoka peitettynä pakastimeen vähintään 6 tunniksi, mielellään yön yli.

Keitä reilunkokoisessa kattilassa kermaa, sokeria ja siirappia 10–15 minuuttia, tai kunnes kastike hieman sakenee. Siirrä kattila sivuun ja pilko sekaan suklaa. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hiukan.

Ota jäädyke huoneenlämpöön noin varttia ennen tarjoilua. Valuta kastike jäädykkeen päälle ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti