keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Jouluhalko

Oikein harmittaa, miten huono kuva tuli nyt kun leivonnainen itsessään oli kerrankin kivan näköinen. Jouluhalkoa oli tarkoitus tehdä jo jouluksi, mutta se jäi kun oli niin paljon kaikkea muutakin. Nyt sitten maisteluun menee tammihalko. Marengit ovat vielä uunissa tekeytymässä, mutta niistä tulee kivoja pikku lumipalloja halkolautaselle. Kuorrutusta tekisin ehkä kolmanneksen enemmän, jos rupeaisin tätä uudelleen tekemään. Kuorrutus ei nimittäin riittänyt kokonaan. Tortun väliinkin tuli niin pieni määrä kuorrutusta, että sitä ei enää olisi voinut vähentää.



Pohja:
75 g sokeria
4 kananmunan keltuaista
75 g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
3 kananmunan valkuaista
25 g voisulaa
Kuorrutus:
150 g voita
100 g tomusokeria
3 rkl lakkalikööriä
2 rkl kaakaojauhetta
Lisäksi:
marenkeja (paista marengit siitä jäljellejääneestä valkuaisesta)

Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot ja suola ja siivilöi ne keltuaisvaahtoon. Kääntele taikinaan voisula ja viimeiseksi kovaksi vatkatut valkuaiset. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 200-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Kumoa pohja puhtaalle leivinpaperille ja pane pannu päälle painoksi. Anna jäähtyä.

Vatkaa kuorrutuksen voi ja tomusokeri kuohkeaksi. Lisää lakkalikööri ja kaakaojauhe koko ajan sekoittaen.

Levitä puolet voitäytteestä kakkupohjalle. Kääri kuten kääretorttu. Leikkaa kummastakin päädystä viisto pala. Pursota jäljelle jäänyt täyte halon pinnalle pursottimella ja asettele päätypalat halon päälle ”oksiksi”. Koristele marengeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti