keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Mustikka-juustokakku

Cantuccini-keksit olivat hyvä valinta tämän juustokakun pohjaksi. Tai no, ei sitä oikeastaan tässä voi valinnaksi kutsua. Cantuccineja sattui olemaan kaapissa persikkapiiraan jäljiltä ja meillä nuo keksit kuluvat sellaisenaan aika huonosti, joten en ostanut tähän niitä perinteisiä digestivejä. Hyvä etten ostanut, mantelisattumat pohjassa olivat tosi hyviä. Hiukan minua epäilytti myöskin tuo kevyttuorejuuston käyttö leivonnaisessa, mutta päätin kumminkin kokeilla kun sitä oli käytetty alkuperäisessäkin reseptissä. Eroa normaalituorejuustoon en huomannut. Kuorrutuskin oli oikein onnistunut, vaikka sitäkin ensin vähän ihmettelin – kermaviiliä ja rahkaa yhdistettynä – what? Kokonaisuus oli ihana, ja todellakin maistui erinomaisesti jälkkärinä kahvin kanssa. Jos olisi tuoreiden mustikoiden aika, niin olisin laittanut myös kakun koristeeksi metsämustikoita. Mutta koska niitä ei nyt ollut saatavilla kuin pakasteena, päätin käyttää koristelussa pensasmustikoita.



Pohja:
130 g cantuccini-keksejä
50 g voita sulatettuna
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
200 g Philadelphia Lightia
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 ½ dl mustikoita
Päälle:
100 g kermaviiliä
150 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
125 g pensasmustikoita

Murskaa pohjan keksit. Sekoita joukkoon voisula ja vesi. Painele taikina leivinpaperoidun irtopohjavuoan (22 cm) pohjalle.

Vatkaa täytteen tuorejuusto, rahka ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Kääntele lopuksi sekaan mustikat. Kaada täyte pohjalle ja paista 175-asteisessa uunissa n. tunti, kunnes täyte on hyytynyt. Avaa uunin luukku raolleen ja anna kakun tasoittua jälkilämmössä n. tunnin ajan. Nosta kakku uunista ja anna jäähtyä kokonaan.

Irrota kakku vuoasta. Sekoita yhteen kermaviili, rahka, vaniljasokeri ja sokeri. Levitä seos kakulle ja koristele pensasmustikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti