lauantai 6. kesäkuuta 2026

Siskon suklaakakku

Illalla juhlittiin 89-vuotissyntymäpäivää, ja kahveille tein suklaakakkua. Alkuperäiseen reseptiin ei kuulunut mansikoita, mutta nehän sopivat tähän kuin nyrkki silmään. Puolalaisia olivat vielä tähän aikaan kesäkuusta, ja oikein hyvän makuisia. Ja kakku oli just niin ihanaa kuin miltä kuulostaakin.


Ainekset:
4 ½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl rypsiöljyä
2 dl kuumaa vettä
Täyte ja kuorrutus:
100 g voita sulatettuna
2 dl kaakaojauhetta
5 dl tomusokeria
200 g mascarponea
1/3 dl Bailey’siä
ripaus suolaa

Sekoita kakkupohjan kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja maito kevyesti. Lisää kuivat aineet, öljy ja lopuksi kuuma vesi. Jaa taikina kolmeen kakkuvuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.

Sekoita täytteen aineet tasaiseksi. Jaa osa täytteestä kakun kerrosten väliin ja levitä loput kakun päälle.

2 kommenttia:

  1. Tuo Fazerin pohja-ohje on mulla usein käytössä, mutta paistan sen isossa suoassa ja leikkaan kolmeen osaan ihan tavlliseen kakkupohjan tapaan. Täytteet ja päälykset laitan mitä milloinkin. Totta, mansikat sopivat suklaiseen aivan ihanasti. Meiltä yleensä loppuu tällainen kakku just kun se on parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  2. Ai se oli Fazerin ohje. En yhtään enää tiedä, mistä olen minkäkin poiminut. Minäkin meinasin levittää tämän uunipannulle ja leikata sitten kolmeen osaan, mutta sitten kumminkin jaoin sen kolmeen eri kokoiseen vuokaan, ei mulla kolmea samanlaista ole. Toimi ihan hyvin silläkin lailla.

    VastaaPoista