sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Ricotta-marjapizza

Tässä täytteiltään hiukan erikoinen ja maultaan erikoisen hyvä pizza. Erikoismaininnan voisin antaa yrttiöljylle, jota voisin kuvitella syöväni kastikkeena vaikka minkä kanssa (ensimmäiseksi mieleeni tuli uudet perunat).



Pohja:
1 ½ dl vettä
5 g kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
3 dl durumjauhoja
Täyte:
250 g ricottaa
1 dl parmesaaniraastetta
100 g mustikoita
125 g karhunvatukoita
100 g serranonkinkkua
Yrttiöljy:
50 g tuoreita yrttejä (laitoin basilikaa ja persiljaa)
2 rkl oliiviöljyä
2 tl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
ripaus suolaa

Sekoita yleiskoneen kulhossa jauhot, suola ja kuivahiiva. Tee seoksen keskelle kuoppa ja kaada siihen kädenlämpöinen vesi ja öljy. Vaivaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 30 minuuttia tai jääkaapissa muutaman tunnin ajans.

Kauli taikina ohueksi levyksi leivinpaperoidulle uunipellille. Sekoita yhteen ricotta ja parmesaaniraaste. Levitä seos pizzapohjalle. Ripottele marjat tasaisesti pizzan päälle. Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsä.

Mittaa yrttiöljyn aineet tehosekoittimen leikkuuterällä varustettuun kulhoon ja soseuta tasaiseksi. Pilko kinkut.

Levitä kinkut ja yrttiöljy kuuman pizzan päälle ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti