sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Omena-riisivanukas

Meillä ei tänä äitienpäivänä ollutkaan ollenkaan kakkua, vaan jälkkäriksi syötiin omena-riisivanukasta vaniljajäätelön kera. En edelleenkään ole ihan varma tästä. Olihan se ihan hyvää, mutta jotain omituista (jota en kuitenkaan tarkemmin osaa nimetä) siinä oli. Mutta rusinat tuolla joukossa joka tapauksessa olivat hautuneet ihanan pehmeiksi ja pulleiksi, juuri sellaisiksi kuin rusinoiden kuuluu jälkkärissä ollakin.



Ainekset:
3 dl vettä
1 ½ dl puuroriisiä
¾ l Kiehu-maitoa
¾ tl suolaa
2 rkl sokeria
2 tl sitruunankuoriraastetta
2 kananmunaa
1 dl rusinoita
Vuokaan:
1 rkl voita
3 omenaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
Pinnalle:
½ dl mantelilastuja

Sekoita kiehuvaan veteen riisi ja keitä 5 minuuttia. Lisää maito ja anna puuron kiehua hiljalleen noin 35 minuuttia välillä sekoittaen.

Mausta valmis puuro suolalla, sokerilla ja sitruunankuoriraasteella. Anna puuron jäähtyä ja sekoita sitten joukkoon kananmunat ja rusinat.

Kuori ja lohko omenat neljään osaan. Poista siemenkodat. Sulata voi uunivuoassa ja voitele vuoka kauttaaltaan. Nosta omenanlohkot pyöreä puoli ylöspäin uunivuokaan. Mausta sitruunamehulla. Ripottele omenoille sokeria ja kanelia.

Kaada riisipuuro vuokaan omenoiden päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti