lauantai 16. toukokuuta 2020

Mustikkapiirakkajäätelö

Noin yleisesti ottaen suhtaudun aika karsaasti makukermoihin ym. vastaaviin. Kuitenkin heti kun näin että Valio on tuonut kermahyllyyn kinuskikerman, tiesin että sitä on päästävä kokeilemaan. Ja nimenomaan jäätelön valmistuksessa. Vähän mietin, että tuleekohan tästä turhankin makeaa kun kinuskikerman lisäksi laitoin jäätelömassaan vielä purkillisen kondensoitua maitoa. Ja sitten vielä tuo keksitaikina. Ei tullut, jogurtti laimensi makeutta kivasti. Jogurttia olisi kyllä voinut jäätelössä olla vaikka hiukan enemmänkin. Mutta tuon verran oli purkin pohjalla, joten sillä mentiin. Lopputulos oli herkullinen. Ja kinuskikermaa tulen todennäköisesti käyttämään jatkossakin. Suunnittelin jo vatkaavani sitä ihan sellaisenaan kesän mansikoiden kaveriksi. Ja suklaakermaa voisi myöskin kokeilla samaan tarkoitukseen.



Keksitaikina:
2 rkl voita huoneenlämpöisenä
2 ½ rkl fariinisokeria
3 rkl hienosokeria
1 tl vaniljauutetta
2 rkl vettä
1 ¼ dl jauhoja
Jäätelö:
397 g kondensoitua maitoa
5 dl kinuskikermaa
250 g maustamatonta jogurttia
1 tl kardemummaa
250 g mustikoita

Vatkaa yhteen keksitaikinan sokerit ja voi. Lisää vaniljauute ja vesi. Lisää lopuksi joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa kinuskikerma vaahdoksi. Lisää kondensoitu maito, jogurtti ja kardemumma. Vatkaa tasaiseksi. Kaada jäätelömassa jäätelökoneeseen ja käytä konetta, kunnes jäätelö on haluamasi paksuista.

Pilko keksitaikina. Kumoa jäätelömassa jäähdytettyyn, pakastamisen kestävään astiaan. Kääntele jäätelömassaan (jäiset) mustikat ja keksitaikinan palat. Tarjoile heti tai nosta pakastimeen odottamaan tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti