keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Lihavartaat maapähkinäkastikkeessa

En tiedä, olenko koskaan syönyt mitään näin hyvää. Liha oli ihan täydellisen mureaa ja täydellisellä kypsyysasteella. Ja kastike oli niin kermaista ja sopivan mausteista, että se oli lähestulkoon täydellistä. Mahtava lopetus tälle ruokavuodelle.


Vartaat:
800 g takuumureaa naudan ulkofileetä
Marinadi:
2 tl kurkumaa
1 tl currya
1 tl juustokuminaa
1 tl sambal oelekia
1 tl sitruunankuoriraastetta
1 tl suolaa
1 rkl fariinisokeria
4 rkl kondensoitua kookosmaitoa
Kastike:
3 tl kookosöljyä
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 rkl sambal oelekia
2 ½ dl kookosmaitoa
50 g maapähkinävoita
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
suolaa

Leikkaa liha 2 cm kuutioiksi. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Kun sokeri on kokonaan liuennut, sekoita lihat marinadiin. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Kääntele välillä.

Kuori ja silppua kastikkeen sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Lisää sipuli ja valkosipuli. Sekoittele, kunnes sipuli on hiukan pehmennyt. Lisää sambal oelek ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua viitisen minuuttia. Lisää maapähkinävoi ja soijakastike. Kuumenna sekoitellen, kunnes kastike on sakeaa ja kermaista. Mausta sitruunamehulla ja suolalla.

Pujota lihapalat vartaisiin ja grillaa 200-asteisessa air fryerissä 6 minuuttia. Tarjoile kastikkeen ja esim. lohkoperunoiden kera.

tiistai 30. joulukuuta 2025

Porkkana-kukkakaalimureke

En tiedä, minkä kokoiseen leipävuokaan tämä oikein oli tarkoitettu. Laitoin jokaista kasvista 50 g vähemmän kuin alkuperäisessä reseptissä (ihan siitä yksinkertaisesta syystä että käytin sekä kukkakaalin että pinaatin pakasteena ja niiden pussikoot sattuivat olemaan sellaisia). Mulla on mielestäni melko suuri leipävuoka, mutta siinä vaiheessa kun olin levittänyt pinaattiseoksen sen pohjalle, totesin että vuoka ei millään tule riittämään. Onneksi siinä vaiheessa, koska otin sitten käyttöön toisenkin vuoan. Herra 14-v ei ehkä ollut lopputuloksesta täysin vaikuttunut, mutta minun mielestäni tämä oli tosi hyvää. Ja vielä kivan näköistäkin, sopisi vaikka johonkin noutopöytään.


Ainekset:
450 g porkkanoita
450 g kukkakaalia
1 tl rakuunaa
¼ tl muskottia
450 g pinaattia
1 suuri sipuli
1 suuri valkosipulinkynsi
1 ½ rkl oliiviöljyä
150 g kolmen juuston raastetta
5 kananmunaa
1 ½ tl suolaa

Kuori ja pilko porkkanat. Irrottele kukkakaali kukinnoiksi. Keitä ainekset kypsiksi erikseen ja survo ne muhennoksiksi. Muhennoksiin saa jäädä sattumia. Mausta porkkanat muskotilla ja kukkakaalit rakuunalla.

Kuullota pinaattia oliiviöljyssä, kunnes se on sulanut. Siirrä pinaatti kulhoon.

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynsi. Kuullota ne pehmeiksi samalla pannulla, jolla paistoit pinaatin. Anna jäähtyä ja jaa seos tasan porkkana-, kukkakaali- ja pinaattikulhoihin.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi suolaripauksen kera. Sekoita juustoraaste ja keltuaiset yhteen.

Jaa juusto-keltuaismassa ja valkuaisvaahto tasan kasvisten sekaan. Mausta seokset suolalla. Levitä leivinpaperoidun leipävuoan pohjalle pinaattiseos, sen päälle kukkakaaliseos ja lopuksi porkkanaseos. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla n. tunnin ajan. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen kumoamista.

maanantai 29. joulukuuta 2025

Karviais-chorizognocchit

Olipa todella hyvää. Herra 14-v oli kylläkin sitä mieltä, että perunagnocchien sijaan olisi pitänyt käyttää joko perunoita tai tavallista pastaa. En yhtynyt mielipiteeseen. Karviaisia olis voinut laittaa vaikka vähän enemmänkin, ne olivat kivan pirteitä tuolla kaiken pastan, fetan ja makkaran seassa.


Ainekset:
500 g perunagnoccheja
suolaa
1 valkosipulinkynsi
230 g chorizoa
150 g fetaa
100 g karviaisia
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl mustapippuria

Keitä gnoccheja n. 2 minuuttia suolalla maustetussa vedessä (kunnes ne nousevat veden pintaan). Valuta hyvin. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Viipaloi chorizot.

Kaada perunagnocchit uuninkestävän vuoan pohjalle. Ripottele päälle valkosipuli ja chorizo. Murustele pinnalle feta. Lisää myös karviaiset. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Ananas-appelsiinikiisseli ja sitruunaruohovanukas

Sitruunaruohoa en vanukkaassa maistanut, mutta se oli just sellaista kuin toivoinkin. Tytisevää, kookoksista ja vaniljaista. Etukäteen olin vähän huolissani siitä, miten vanukkaat irtoavat muoteistaan. Aivan turhaan, pikkuisen kun puristelin reunoja niin ne putosivat muoteista ihan itsestään. Kiisseli oli vähän turhan kitkerää. En ymmärrä miksi.


Kiisseli:
4 dl ananas-appelsiinimehua
1 dl tomusokeria
2 rkl perunajauhoja
½ tl vaniljauutetta
Vanukas:
1 ½ tl liivatejauhetta
3 rkl kylmää vettä
2 tl sitruunaruohotahnaa
2 ½ dl kookoskermaa
4 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl maitoa

Laita vanukkaan liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kuumenna kookoskerma ja sitruunaruohotahna yhdessä höyryäväksi. Siirrä sivuun ja anna maustua 10 minuuttia. Kuumenna uudelleen ja lisää liivateseos. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää maito.

Jaa seos silikonisiin muffinssivuokiin. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Mittaa kattilaan kiisselin ainekset. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa kerran. Anna jäähtyä.

Kumoa vanukkaat tarjoilulautasille ja valuta päälle ananaskiisseliä.

lauantai 27. joulukuuta 2025

Hasselpähkinäräiskäleet

Ihanan pähkinäisiä lättyjä. Yritin ensin paistaa suuria räiskäleitä, mutta eihän siitä tullut mitään. Jaoin sitten taikinan pienemmiksi lätyiksi, ja johan alkoi paistaminen onnistua. Herra 14-v (pähkinöiden vihaaja) ei kelpuuttanut näitä aamupalakseen, mutta omapahan oli häpeänsä. Riittää paremmin itselleni iltapaloiksi. Minä kyllä tykkäsin.


Ainekset:
1 dl piimää
4 dl maitoa
160 g hasselpähkinäjauhetta
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl sitruunankuoriraastetta
2 kananmunaa
2 rkl sokeria
1 tl kanelia
ripaus suolaa
Paistamiseen:
2 rkl voita

Vatkaa kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.

Paista taikinasta räiskäleitä voissa.

perjantai 26. joulukuuta 2025

Cheddarteeleivät

Helppoja ja herkullisia pikku leipäsiä.


Ainekset:
680 g vehnäjauhoja
1 ½ rkl leivinjauhetta
1 rkl suolaa
140 g voita
70 g cheddar-raastetta
4 dl piimää

Nypi voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää cheddar-raaste ja piimä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kauli taikina n. 1 cm paksuiseksi levyksi. Ota levystä muotilla teeleipiä. Nosta leivät leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa kauniin värisiksi (n. 10 minuuttia). Tarjoile lämpiminä.

Itämainen liemifondyy

Kastikkeet puuttuu kokonaan kuvasta ja lihatkin ovat piiloutuneet lautaspinon taakse. Vähän taas olin epäileväinen sen suhteen, että näinköhän ainekset kypsyvät mielestäni tarpeeksi muutamassa minuutissa. Kyllä kypsyivät. Ja tulivat myöskin tarpeeksi maustetuiksi kastikkeilla, ei tarvittu enää edes suolaa. Oli tosi hyvää, ja satsi riitti 11 hengen päivälliseksi. Sapuskojen kypsennyt oli myöskin ihan kiva iltanumero tapaninpäiväkekkereille.


Ainekset:
2 kesäkurpitsaa
4 punaista paprikaa
500 g herkkusieniä
4 porkkanaa
300 g vihreitä papuja
1000 g naudanfileetä
2 l lihalientä
Maapähkinäkastike:
50 g maapähkinävoita
2 rkl sherryä
1 dl appelsiinimehua
1 rkl soijakastiketta
Inkiväärikastike:
1 dl soijakastiketta
2 rkl inkivääritahnaa
1 1/3 dl riisiviinietikkaa
2 rkl seesamiöljyä
1 ½ rkl sokeria

Laita naudanfilee pariksi tunniksi pakastimeen. Leikkaa kohmeinen filee mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi viipaleet.

Puolita kesäkurpitsat ja leikkaa puolikkaat ½ cm viipaleiksi. Poista paprikoista siemenet ja valkoiset osat ja suikaloi malto. Kuori porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi (koneella!). Valuta ja pilko bambunversot.
Sekoita kaikki maapähkinäkastikkeen ainekset tasaiseksi. Sekoita toisessa astiassa yhteen kaikki inkiväärikastikkeen ainekset.

Kuumenna liemi kattilassa. Jokainen ruokailija saa kypsentää haluamansa ruoka-aineet liemikattilassa ja dippaa sen jälkeen haluamissaan kastikkeissa.

Mäiskyperunasalaatti

Perunoiden ja kastikkeen yhdistelmä oli aivan mielettömän hyvä. Salaatit olivat ihan kiva lisä, mutta ei niitä oikeastaan olis tarvittu.


Ainekset:
1 kg perunoita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
70 g rucolaa
150 g salaattisekoitusta
Kastike:
170 g ranskankermaa
50 g majoneesia
3 rkl ruohosipulia
3 tl sipulijauhetta
1 ½ tl valkosipulijauhetta
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Pese perunat huolellisesti ja keitä ne juuri ja juuri kypsiksi. Paina keitetyt perunat litteiksi esim. juomalasin pohjalla. Sekoita perunoihin öljy, suola ja pippuri. Grillaa murskatut perunat 250-asteisen uunin grillivastusten alla molemmin puolin rapeiksi.

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.

Levitä salaatit ja perunat tarjoiluvadille. Lusikoi päälle kastike.

torstai 25. joulukuuta 2025

Suklaiset piparit marsipaanilla

Mun ei pitäis koskaan yrittää koristella mitään leivonnaisia. Nämäkin olisivat olleet paljon kauniimpia ilman tuota onnetonta ”koristelua”. Mutta toisaalta, niistä tuli mukavasti mausteita. Laitoin osaan sokerikuorrutusta, osaan kahvi-Daimia (sattui olemaan kaapissa yksi tanko jemmassa) ja osaan taloussuklaata. Sekä talvisia koristerakeita. Näistä tuli kyllä hyviä. Tänä vuona en leiponut ollenkaan tavallisia pipareita, joten nämä olivat nyt hauska kokeilu.


Ainekset:
270 g vehnäjauhoja
30 g maizenaa
30 g kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g sokeria
¼ tl kanelia
¼ tl kardemummaa
ripaus inkivääriä
ripaus neilikkaa
ripaus pomeranssinkuorta
ripaus muskottipähkinää
30 g marsipaania
2 rkl appelsiininkuoriraastetta
150 g voita sulatettuna
1 kananmuna

Sekoita jauhot, kaakao, suola, sokeri, mausteet ja leivinjauhe keskenään. Murenna sekaan marsipaani. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.

Kauli taikina levyksi ja ota levystä muotilla pipareita. Paista 170-asteisen uunin keskitasossa 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä täysin. Koristele haluamallasi tavalla.

keskiviikko 24. joulukuuta 2025

Talvinen salaatti

Joulupöydän viimeinen osanen. Tässä on aika paljon kaikkea, jotka erikseen ainakin olivat tosi hyviä. Saas nähdä, miten pelaavat yhteen.


Ainekset:
300 g myskikurpitsaa
300 g punajuurta
2 sipulia
2 rkl hunajaa
2 rkl voita sulatettuna
½ tl suolaa
mustapippuria
2 omenaa
200 g salaattisekoitusta
1 dl saksanpähkinöitä
150 g fetaa
Omenavinaigrette:
½ dl omenamehua
2 rkl hunaja-omenaviinietikkaa
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
ripaus suolaa

Sekoita kaikki omenavinaigreten ainekset tasaiseksi. Anna maustua jääkaapissa.

Kuori ja kuutioi kurpitsa ja punajuuret. Kuori ja lohko sipulit. Sekoita keskenään hunaja ja voisula. Pyörittele kasvikset seoksessa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä seos leivinpaperoidulle uunipellille ja paahda 225-asteisen uunin yläosassa n. 20 minuuttia.

Kuori ja kuutioi omenat. Rouhi saksanpähkinät karkeasti. Kuutioi feta.

Kääntele yhteen salaattisekoitus, omenakuutiot ja omenavinaigrette. Levitä seos laakealle tarjoilualustalle. Lusikoi päälle paahdetut juurekset. Ripottele pinnalle saksanpähkinät ja feta.

Jouluinen piimälimppu

Leipää joulupöytään. Näistä tuli vähän likilaskuisen näköisiä, kun levähtivät uunissa. Toivottavasti maku korvaa ulkonäön.


Ainekset:
5 dl piimää
1 dl leipäsiirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
½ tl neilikkaa
½ tl pomeranssinkuorta
1 tl suolaa
17 g kuivahiivaa 
350 g grahamjauhoja
400 g vehnäjauhoja
50 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl rusinoita
Voitelu:
1 dl siirappia
1 dl vettä

Liuota siirappi, mausteet ja hiiva hiukan kättä lämpimämpään piimään. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Lisää voi ja rusinat alustamisen loppuvaiheessa. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi (n. 45 minuuttia).

Jaa taikina kahteen osaan. Leivo osista limput ja nosta ne leivinpaperoidulle uunipellille. Anna kohota n. 45 minuuttia.

Painele kohonneisiin leipiin haarukalla muutamia reikiä. Sekoita vesi ja siirappi yhteen ja voitele leivät seoksella. Paista 200-asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia. Voitele leivät siirappivedellä kolmesti paistamisen aikana. Voitele leivät vielä kertaalleen paistamisen jälkeen.

tiistai 23. joulukuuta 2025

Paras porkkanalisuke

Tämä aamu on mennyt joululaatikoita valmistaessa. Ihan kaikki kokkailu ei kuitenkaan kohdistunut jouluun, vaan lisäksi laitoin myös tällaisia porkkanoita. Ei mennyt ainakaan pahasti pieleen tuo määritelmä ”paras” porkkanalisuke.


Ainekset:
600 g porkkanoita
1 rkl oliiviöljyä
½ dl vettä
suolaa
mustapippuria
1 rkl ruokosokeria
4 rkl marsalaviiniä
1 ruukku persiljaa

Kuori porkkanat ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi (koneella!). Silppua persilja.

Kuullota porkkanoita öljyssä viitisen minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Lisää pannulle vesi, suola ja mustapippuri. Anna hautua kannen alla n. 5 minuuttia. Ota kansi pois ja kuumenna silloin tällöin sekoittaen, kunnes neste on haihtunut.

Lisää sokeri ja sekoittele muutama minuutti. Lisää viini ja jatka paistamista pari minuuttia. Siirrä porkkanat tarjoiluastiaan. Ripottele pinnalle persiljasilppu. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

maanantai 22. joulukuuta 2025

Imelletty kardemumma-perunalaatikko

Laatikoita uunista ottaessani luulin, että tämä on ihan piloille palanut. Tökkäsin kuorta veitsenkärjellä ja vielä mitä. Laatikolla on rapea kuori, jonka alta paljastuu juuri sellainen sisus kuin pitääkin: löysä ja makea. Kardemumma oli perunalaatikkoon ihana lisä, koko koti tuoksuu jo jouluisen kardemummaiselta.


Ainekset
1 kg jauhoisia perunoita
½ dl vehnäjauhoja
50 g voita
5 dl maitoa
1 ½ tl suolaa
½ tl kardemummaa
2 rkl siirappia

Keitä perunat kypsiksi suolattomassa vedessä ja höyrytä kuiviksi tai valuta hyvin. Kuori kuumat perunat ja soseuta ne kattilassa. Sekoita soseeseen jauhot. Anna imeltyä peitettynä 4-5 tuntia 50-60 asteen lämpötilassa. Sekoita joitakin kertoja imeltymisen aikana.

Lisää soseeseen voisula, maito, mausteet ja siirappi. Vatkaa tasaiseksi. Kaada seos kevyesti voideltuun uunivuokaan niin, että vuokaan jää noin 1/3 kuohumisvaraa. Paista 150-asteisessa uunissa noin 2 tuntia.

Imelletty bataattilaatikko

Ekat joululaatikot tehty. Ei toi imellyttäminen taaskaan mennyt ihan niin kuin olis pitänyt. Laitoin bataatit ja perunat kymmenen aikaan 50-asteiseen uuniin ja lähdin itse lenkille ja kauppaan. Kun tulin takaisin, oli sose 40-asteista eikä luonnollisestikaan mitään ollut tapahtunut. Loppuillan (kahdeksaan saakka!) vuoroin lisäsin ja vähensin lämpöä niin että soseiden lämpötila pysyi 50-60 asteen tienoilla. Lopulta sain laatikot uuniin ja luulen että ne onnistuivat oikeinkin hyvin. Vähän kyllä ehkä itsekseni hymähtelin ajatukselle imelletystä bataattilaatikosta. Bataatti kun on muutenkin melko makeaa.


Ainekset:
1 ½ kg bataattia
½ dl vehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa
1 rkl siirappia
1 ½ tl suolaa
40 g voita

Kuori ja viipaloi bataatit. Keitä viipaleet pehmeiksi. Valuta ja soseuta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Ripottele sekaan vehnäjauhot. Anna imeltyä peitettynä 4-5 tuntia 50-60 asteen lämpötilassa. Sekoita joitakin kertoja imeltymisen aikana.

Sekoita mukaan ruokakerma, siirappi ja suola. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja levitä pinnalle voilastuja. Paista 150-asteisessa uunissa n. 2 tuntia.

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Paneroidut jauhelihapihvit, sipulimarmeladi ja kermainen sinappikastike

En yleensä jaksa paistella pihvejä pannulla, mutta nyt paistoin. Halusin, että paneroidusta pinnasta tulee kivasti rapea. Ja niinhän siitä tulikin. Nämä olivat kyllä ehdottomasti kaiken vaivansa arvoisia. Pihvien kanssa keitin riisiä, ja siihen olikin kiva sekoittaa kastike.


Jauhelihapihvit:
200 g jauhelihaa
1 rkl voita
50 g kantarelleja
1 pieni sipuli
200 g perunaa
½ dl persiljaa
1 kananmuna
1 tomaatti
½ tl mustapippuria
1 tl suolaa
Paneroimiseen:
1 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 dl korppujauhoja
Paistamiseen:
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
Sipulimarmeladi:
1 rkl rypsiöljyä
2 punasipulia
1 rkl hunajaa
3 rkl kasvislientä
Kermainen sinappikastike:
1 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
2 rkl sinappia
2 dl lihalientä
2 dl ruokakermaa
½ tl mustapippuria
1 tl suolaa

Kuori ja kuutioi pihvien perunat. Keitä kuutiot kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Silppua sienet. Kuori ja silppua sipuli. Silppua persilja. Leikkaa tomaatti pieniksi kuutioiksi.

Kuullota sipuli pehmeäksi voissa pannulla. Lisää sienet ja jatka paistamista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Sekoita kaikki taikinan ainekset yhteen ja muotoile taikina pihveiksi.

Mittaa panerointiin tarkoitetut vehnäjauhot yhdelle lautaselle, kananmuna toiselle ja korppujauhot kolmannelle. Kääntele pihvit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista pihvit molemmin puolin kypsiksi ja kauniin värisiksi voi-öljyseoksessa.

Kuori ja viipaloi marmeladin punasipulit. Kuullota renkaat pehmeiksi öljyssä. Lisää hunaja ja sekoita hyvin. Lisää kasvisliemi, kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua n. 10 minuuttia.

Kuori ja silppua kastikkeen sipuli. Kuullota sipuli pehmeäksi öljyssä. Lisää sinappi ja lihaliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes kastike sakenee. Lisää kerma ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Keitä, kunnes kastike sakenee. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

lauantai 20. joulukuuta 2025

Pistaasifudge

Yleensä en muista, mistä olen minkäkin reseptin kopioinut. Tämän muistan, sillä löysin sen vasta ihan pari päivää sitten Viimeistä murua myöten -sivulta. Kuulosti niin hyvältä, että oli pakko kokeilla. Minulla ei ollut tarvis tehdä fudgesta vegaanista, joten käytin sitä mitä sattui kaapissa olemaan eli voita. Toimii hyvin. Lisäksi kasvatin annosta niin että tähän menee just sopivasti Pirkka Parhaat -pistaasikreemipurkillinen. Fudgemassa oli aivan liian herkullista. Sellainen pikku vinkki, että jos laittaa pinnalle pistaasirouhetta ja suklaasulaa, niin kannattaa ensin ripotella se pistaasirouhe jotta sitä voi hiukkasen painella kiinni fudgemassaan.


Ainekset:
350 g pistaasikreemiä
175 g voita
210 g tomusokeria
ripaus suolaa
Koristeluun:
50 g pistaasipähkinöitä
50 g taloussuklaata

Sulata pistaasikreemi ja voi yhdessä. Lisää tomusokeri ja suola ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä seos leivinpaperille.

Rouhi koristeluun tarkoitetut pistaasipähkinät. Sulata suklaa. Ripottele pistaasirouhe ja valuta suklaasula fudgelevyn päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa levy annospaloiksi ennen tarjoilua.

perjantai 19. joulukuuta 2025

Mango-appelsiini-marenkikakku

Ei näytä kovin kummoiselta, mutta oli aivan mielettömän hyvää. Parasta mitä olen vähään aikaan syönyt tai tehnyt. Mangotkin ovat tähän aikaan vuodesta just ihanan makeita (joskaan eivät mitään verrattuna kevättalven thaimaalaismangoihin). Kermavaahdossa oli ihan tarpeeksi sokeria, vaikka sitä ensin ehkä vähän epäilinkin. Kuvakaan ei tee kakulle oikeutta, se oli oikeasti ihan nätti. Alkuperäiseen reseptiin kuului lemon curdia, mutta minä en oikein siitä niin perusta. Päätinkin sitten laittaa tähän joku aika sitten tekemääni chili-appelsiinimarmeladia, ja se oli tuolla välissä ihan omiaan.


Pohja:
6 kananmunan valkuaista
3 dl Siro-sokeria
50 g taloussuklaata
Täyte:
4 dl Flora Vispiä
250 g mascarponea
½ dl tomusokeria
1 mango
Koristeluun:
1 mango
80 g suklaarusinoita

Sulata suklaa. Anna jäähtyä hiukan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vatkaamisen aikana. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää.

Piirrä leivinpaperille kaksi samankokoista, neliön mallista kuviota. Levitä marenki kuvioiden sisään. Valuta suklaa marengin päälle ja marmoroi pinta cocktail-tikulla. Paista 100-asteisessa kiertoilmauunissa 1 ½ tuntia. Vaihda peltien paikkaa paistamisen puolivälissä. Käännä uunin lämpö pois päältä ja anna marenkien kuivua uunissa jälkilämmöllä vielä muutama tunti.

Kuori mangot. Vuole toinen mango kuorimaveitsellä leveiksi ja pitkiksi suikaleiksi. Kuutioi toinen mango. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan mascarpone ja tomusokeri.

Nosta toinen marenkilevy tarjoilualustalle. Levitä päälle appelsiini-chilimarmeladi, ½ mascarponevaahdosta ja mangopalat. Lusikoi loput mascarponevaahdosta kakun päälle.

Pyörittele mangosuikaleet ruusukkeiksi. Koristele kakku mangoruusukkeilla ja suklaarusinoilla.

torstai 18. joulukuuta 2025

Paistettu lohi punaisen peston kera

Tämä ei ollut ihan niin herkullista ja mehukasta kuin toivoin ja odotin. Ihan jees, mutta ei mitään superherkkua. Hiukkasen kuivaa ja mautontakin.


Kala:
2 tl sitruunankuoriraastetta
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl persiljaa
suolaa
mustapippuria
700 g kirjolohifileetä
Pesto:
1 rkl oliiviöljyä
25 g pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
25 g aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita basilikamausteliemessä
2 rkl parmesaaniraastetta
12 basilikanlehteä
½ dl sitruunamehua
1 rkl tomaattipyreetä
Lisäksi:
4 dl couscousia
4 dl vettä
suolaa

Nosta kala sopivan kokoiseen vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna seistä hetken aikaa ja irrota kalan nahka. Leikkaa kala annospaloiksi.

Silppua kalan marinadiin tarkoitettu persilja. Sekoita yhteen sitruunankuoriraaste, oliiviöljy, persilja ja mausteet. Valuta marinadi kalojen päälle. Anna maustua 30 minuuttia. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Mittaa peston ainekset sitruunamehua ja tomaattipyreetä lukuunottamatta maustemyllyyn ja soseuta tasaiseksi. Lisää sitruunamehu ja tomaattipyree. 

Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä (15 minuuttia). Levitä riisi tarjoilualustalle. Nosta kalapalat riisin päälle. Lusikoi pinnalle pesto. Tarjoile heti.

tiistai 16. joulukuuta 2025

Wasabicoleslaw

Tämä oli valitettavasti tylsää, mautonta ja mitäänsanomatonta. Herra 14-v tosin oli sitä mieltä, että oli ”kerrankin oikeasti hyvää salaattia”. Taidan kumminkin käydä kaupasta hakemassa jotain makeaa hedelmää lopun wasabicoleslawin kaveriksi.

Ainekset:
900 g savoijinkaalia
1 sipuli
100 g kevätsipulia
Wasabikastike:
200 g kermaviiliä
50 g majoneesia
1 tl wasabitahnaa
¼ dl sitruunamehua
suolaa

Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi puolirenkaiksi. Suikaloi kevätsipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.

Sekoita kaikki salaatin ainekset yhteen ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ennen tarjoilua.

maanantai 15. joulukuuta 2025

Kalkkunanakki-lasinuudelivokki

Tähän olis alkuperäisen reseptin mukaan tullut kalkkunafileetä, mutta ainoa kaupasta löytämäni oli ihan jäätävän hintaista (lähes 30 € / kg). Nuukailin ja otin sen sijaan nakkeja. Ne olivatkin sitten loppujen lopuksi tosi hyvä vaihtoehto. Ihanaa nuudelimättöä nakkien kera. Mausteita olis voinut olla vähän enemmän.


Ainekset:
2 rkl seesaminsiemeniä
300 g lasinuudeleita
1 sipuli
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 purjo
560 g kalkkunanakkeja
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl inkivääritahnaa
3 rkl soijakastiketta
suolaa
mustapippuria
1 tl seesamiöljyä
1 ruukku korianteria

Paahda seesaminsiemenet kuivalla, kuumalla pannulla. Siirrä siemenet lautaselle odottamaan.

Laita nuudelit kulhoon. Kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna liota n. 20 minuuttia. Valuta hyvin.

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori porkkanat ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Halkaise, huuhtele ja silppua purjo. Viipaloi nakit.

Vokkaa sipulia, valkosipulia ja inkivääriä öljyssä pari minuuttia. Lisää porkkanat ja purjo ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää nakit ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää soijakastike ja anna hautua kannen alla kymmenisen minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä seos lautaselle odottamaan.

Kuumenna seesamiöljy samalla pannulla. Lisää nuudelit ja kuumenna sekoitellen. Lisää nakki-kasvisseos takaisin pannulle. Kuumenna uudelleen. Ripottele pinnalle seesaminsiemenet ja korianteri. Tarjoile heti.

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Banaani-suklaakevätrullat ja pehmeä kookosjäätelö

Oli niin vähän aikaa jäätelön valmistamiseen, että jädeparka ei kerennyt ihan vielä tälle aterialle jätskiytyä. Huomenna onkin sitten jo ihan eri juttu. Kääryleet olivat ihania (vaikkakin herra 14-v sanoi että paljon parempaa olisi ollut pelkästä suklaasta tehty täyte). Samoin jäätelö, vaikka se vielä olikin lähinnä kylmää kastiketta.


Kevätrullat:
8 arkkia kevätrullataikinaa
3 kypsää banaania
2 rkl ruokosokeria
60 g taloussuklaata
1 rkl tummaa rommia
Voiteluun:
1 rkl rypsiöljyä
Pehmeä kookosjäätelö:
5 dl Kiehu-maitoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta
6 kananmunan keltuaista
½ tl liivatejauhetta
1 rkl kylmää vettä
2 ½ dl Flora Vispiä
½ dl kookoshiutaleita

Laita jäätelön liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan maito ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja siirrä sivuun. Lisää vaniljauute. Vatkaa keltuaiset vaaleaksi ja kuohkeaksi. Kaada lämmin maito keltuaisten sekaan ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on 85-asteista. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä 80-asteiseksi. Lisää liivateseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä kylmävesihauteessa. Lisää kerma ja kookoshiutaleet. Kaada seos jäätelökoneen kulhoon ja anna koneen käydä, kunnes jäätelö on koostumukseltaan sopivaa.

Kuori kevätrullien banaanit ja halkaise ne pituussuunnassa. Nosta banaanit leivinpaperoituun uunivuokaan. Ripottele päälle sokeri. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes sokeri on sulanut (5-7 minuuttia). Siirrä banaanit kulhoon. Anna jäähtyä ja soseuta ne haarukalla.

Rouhi suklaa. Sekoita suklaarouhe banaanimuusin ja rommin kanssa tasaiseksi. Levitä kevätrulla-arkit leikkuulaudalle. Kostuta ne yksitellen lämpimässä vedessä, jotta ne pehmenevät hiukan. Jaa banaaniseos arkkien keskelle. Kääri taikinapalat rulliksi. Voitele rullat rypsiöljyllä ja friteeraa 200-asteisessa air fryerissä kauttaaltaan kauniin värisiksi (friteeraa 10 minuuttia, käännä rullat ja jatka friteeraamista 5 minuuttia). Nosta rullat talouspaperille valumaan ja tarjoile kookosjäätelön kera.

perjantai 12. joulukuuta 2025

Kuninkaantorttu valkosuklaakuorrutuksella

Kai näitäkin voi jonkun sortin joulutortuiksi halutessaan kutsua. Olivat tosi hyviä. Pikku ongelma vaan syntyy kylmässä kovettuvasta taikinasta ja päällisen suklaasta. Torttua kun ei oikein voi lykätä mikroon pehmenemään, jos haluaa ettei suklaa valu päältä pois.


Taikina:
120 g voita huoneenlämpöisenä
210 g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
150 g maitorahkaa
Täyte:
100 g voita huoneenlämpöisenä
100 g sokeria
2 kananmunaa
125 g mantelijauhetta
1 tl vaniljauutetta
2 rkl appelsiininkuoriraastetta
1 ½ rkl appelsiinimehua
Voiteluun:
½ kananmuna
Kuorrutus:
100 g valkosuklaata
10 g voita

Sekoita taikinan ainekset tasaiseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran.

Vatkaa täytteen voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen, edelleen vatkaten. Lisää mantelijauhe ja mausteet ja sekoita tasaiseksi.

Kauli taikina levyksi ja leikkaa levystä ympyröitä. Voitele taikinaympyröiden reunat kananmunalla. Siirrä puolet taikinaympyröistä leivinpaperoiduille uunipelleille. Jaa täyte taikinaympyröiden keskelle. Nosta loput taikinaympyröistä mantelitäytteen päälle ja painele reunat tiiviisti kiinni. Tee terävällä veitsellä pieni reikä leivonnaisen keskelle. Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä täysin.

Sulata kuorrutuksen valkosuklaa ja voi yhdessä. Anna jäähtyä, kunnes kuorrutus on koostumukseltaan sopiva. Levitä kuorrutus torttujen päälle.

torstai 11. joulukuuta 2025

Kylmä ruohosipulikastike

Ei mitään mullistavaa, mutta silti tosi hyvää kastiketta. Tämän kanssa laitoin air fryeriin munakoisoa ja kesäkurpitsaa. Sopis hyvin vaikka kalan kastikkeeksi, ja sitä aionkin huomenna kokeilla.


Ainekset:
2 dl ranskankermaa
2 rkl majoneesia
1 rkl ruohosipulia
1 tl yrttisuolaa
1 valkosipulinkynsi

Silppua ruohosipuli. Kuori valkosipulinkynsi.

Sekoita majoneesi, ranskankerma ja yrttisuola tasaiseksi. Purista sekaan valkosipulinkynsi. Lisää ruohosipuli. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

tiistai 9. joulukuuta 2025

Talonpojan lihapata

Tästä tuli keittoa. Ei haitannut ollenkaan, keitto oli harmaaseen ja sateiseen joulukuun päivään ihan omiaan. Oli tosi hyvää ja lämmintä ja sopivan pippurista. Lihatkin hautuivat ihanan mureiksi. Minä annoin padan olla uunissa tunnin, sitten sammutin uunin ja jätin padan sinne oleilemaan vielä pariksi tunniksi.


Ainekset:
600 g naudan patapaloja
2 rkl voita
2 sipulia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
250 g porkkanoita
1 savoijinkaali
1 kg perunoita
1 tl kuminaa
7 ½ dl lihalientä

Kuori porkkanat ja leikkaa ne vinoviipaleiksi. Suikaloi kaali. Kuori ja viipaloi perunat. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi.

Ruskista lihat kauttaaltaan voissa. Lisää sipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua kannen alla n. 15 minuuttia.

Siirrä puolet lihapaloista sivuun. Lisää pataan puolet kasviksista. Mausta suolalla, pippurilla ja kuminalla. Tee toinen kerros samoin. Jätä päällimmäiseksi perunaviipaleita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pataan liemi. Anna hautua kannen alla 175-asteisessa uunissa vähintään tunnin ajan.

maanantai 8. joulukuuta 2025

Vaniljakripferit

Aivan superhelppoja, nättejä ja herkullisia pikku leivonnaisia.


Ainekset:
200 g voita huoneenlämpöisenä
1 ¼ dl sokeria
1 kananmuna
100 g mantelijauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Sokeroimiseen:
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna, edelleen vatkaten.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään tunniksi.

Leivo taikinasta n. pikkusormen paksuisia ja 9 senttiä pitkiä tankoja. Taivuta tangot sarvien muotoon. Paista 200-asteisen uunin yläosassa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita tomusokeri ja vaniljasokeri keskenään. Siivilöi sokeriseos sarvien päälle ennen tarjoilua.

lauantai 6. joulukuuta 2025

Vadelmakakku

Aivan mahtava kakku. Pohjalevy oli ihanan pehmeä ja mehevä. Ihan kuin sitä olisi kostutettu, vaikka ei oikeasti ollutkaan. Täytteeseen otin pakkasesta parin kesän takaisia villivadelmia. Oli kyllä todella herkullista.


Pohja:
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g vadelmahilloa
150 g vadelmia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa
Kuorrutus:
250 g mascarponea
200 g ranskankermaa
2 dl tomusokeria
punaista elintarvikeväriä
25 g vaniljakreemijauhetta
pinkkejä koristekuulia

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kumoa taikina silikonireunaiseen irtopohjavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä täysin, mielellään yön yli.

Leikkaa kakku kahteen osaan. Sekoita täytteen marjat ja hillo keskenään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan tuorejuusto. Siirrä toinen kakkulevy tarjoilualustalle. Levitä pohjalle marja-hilloseos ja sen päälle kerma-tuorejuustoseos. Nosta toinen kakkulevy kanneksi.

Vatkaa kuorrutuksen ainekset kuohkeaksi. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Koristele haluamallasi tavalla.

Kalaa purjopaketissa

Purjoja olis ehkä voinut keittää kauemmin. Nyt ne jäivät melko sitkeiksi. Muuten kyllä hyvä ja hyvällä tavalla erilainen kalaruoka. Riisi sopi kaveriksi kivasti.


Ainekset:
2 suurta purjoa
suolaa
600 g pakasteseitiä
mustapippuria
¼ dl sitruunamehua
1 dl valkoviiniä
2 dl kasvislientä
1 laakerinlehti
25 g voita
1 rkl sinappia
2 tl maissitärkkelystä
1 dl ranskankermaa
½ tl kuivattua rakuunaa

Poista purjosta kanta, lehtien päät ja uloin kerros. Irrota varovasti 12 lehteä. Huuhtele hyvin. Keitä lehtiä 2 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin.

Leikkaa kalat 12 palaan. Mausta palat suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Kiedo palat purjonlehtiin. Nosta kääryleet uuninkestävään vuokaan, saumapuoli alaspäin. Kaada päälle viini ja kasvisliemi. Lisää laakerinlehti. Peitä vuoka foliolla ja paista 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia.

Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon sinappi. Lisää kalan paistoliemi. Kuumenna kiehuvaksi. Poista laakerinlehti. Sekoita maissitärkkelys ja ranskankerma keskenään. Lisää seos kattilaan. Mausta suolalla, mustapippurilla ja rakuunalla.

Valuta kastike tasaisesti kalapakettien päälle. Tarjoile esim. keitetyn riisin kera.

perjantai 5. joulukuuta 2025

Kinkku-kananmunasalaatti

Tästä tuli just sopiva salaatti kasvisburgereiden rinnalle. Ihan hämmästyin, miten tästä tuli vieläkin parempaa kuin olisin olettanut. Kastikettakin oli ihan tarpeeksi, vaikka etukäteen toisin uumoilin.


Ainekset:
200 g joulukinkkua
2 kananmunaa
1 punainen paprika
2 persimonia
250 g kirsikkatomaatteja
2 porkkanaa
1 keräsalaatti
1 ruukku persiljaa
Viinietikkakastike:
1 ½ rkl oliiviöljyä
1 ½ rkl hunaja omenaviiniviinietikkaa
1 tl suolaa
¼ tl valkopippuria
1 tl sinappia

Keitä kananmunat koviksi (n. 8 minuuttia, tai air fryer 140 astetta ja 9 minuuttia). Anna jäähtyä.

Sekoita keskenään kastikkeen suola, pippuri ja viinietikka. Vatkaa sekaan sinappi ja öljy.

Poista paprikasta siemenet ja valkoiset osat. Leikkaa malto pieniksi kuutioiksi. Kuori persimonit ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Puolita tomaatit. Kuori porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi. Suikaloi kinkku. Kuori ja lohko kananmunat. Revi salaatti paloiksi. Silppua persilja.

Asettele salaatinlehdet tarjoiluastiaan. Levitä päälle paprika, persimonit, porkkanat ja kinkku. Koristele persiljalla, kananmunalla ja tomaateilla. Valuta sekaan kastike.

torstai 4. joulukuuta 2025

Munakoisoburgerit

Burgeri ei näytä juuri miltään, mutta maistui erinomaiselta. Myös herra 14-v:n mielestä (vaikka ensimmäinen kysymys olikin että ”miksei täällä ole myös lihapihviä”).


Munakoisopihvit:
650 g munakoisoa
1 tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä
1 kananmuna
1 dl pankojauhoja
½ dl maapähkinävoita
ripaus cayennenpippuria
80 g cheddar-raastetta
seesaminsiemeniä
Lisäksi:
salaatinlehtiä
maustekurkkua
kermaviiliä

Halkaise munakoisot pituussuunnassa. Tee viillot munakoisojen leikkuupintaan ja nosta puolikkaat uunivuokaan leikkuupinta ylöspäin. Ripottele pinnalle suolaa ja valuta päälle öljy. Paahda 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Kaavi munakoisojen sisus kulhoon. Sekoita joukkoon kananmuna, maapähkinävoi ja cayennepippuri. Soseuta tasaiseksi. Lisää pankojauhot ja anna taikinan turvota huoneenlämmössä 15 minuuttia. Sekoita joukkoon cheddar-raaste.

Muotoile taikinasta 8 pihviä leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele pihveille seesaminsiemeniä. Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Lämmitä sämpylät. Jaa täytteet sämpylöiden väliin ja tarjoile heti.

tiistai 2. joulukuuta 2025

Juusto-valkosipulileipä

Olis voinut samalla vaivalla tehdä tupla-annoksen. Nyt tästä tuli vaan yksi onneton leipä. Onneton siksi, että leipä oli niin hyvää että olishan sitä syönyt enemmänkin. Nyt tämä ei riitä kuin hetkeksi.


Ainekset:
5 dl vehnäjauhoja
5 ½ g kuivahiivaa
2 ½ dl vettä
2 valkosipulinkynttä
75 g mozzarellaraastetta
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
2 tl oreganoa

Kuori valkosipulinkynnet ja purista ne pieneen astiaan.

Sekoita hiiva jauhoihin. Sekoita jauhot hiukan kättä lämpimämpään veteen. Lisää loput ainekset ja alusta tasaiseksi taikinaksi.

Siirrä taikina leivinpaperoituun leipävuokaan. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Paistoin ensin uunin keskitasolla 10 minuuttia ja sitten siirsin leivän tasoa alemmaksi ja jatkoin paistamista vielä 10 minuuttia.

maanantai 1. joulukuuta 2025

Osso bucco 2

Valitettavasti kaupassa, jossa kävin, ei ollut saatavilla kuin yksi ainokainen naudan potkakiekko. En sitten ottanut sitäkään vaan korvasin potkakiekot erittäin epäasianmukaisesti keittolihalla. Mutta voi kuinka hyvää tästä tuli näinkin. Ja paljon helpompaa syötävää, kun lihoja ei tarvinnut irrotella niistä potkakiekoista. Kaiken kukkuraksi tämä valmistui ihan itsekseen.


Ainekset:
700 g naudan keittolihaa luulla
1 rkl voita
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
3 sellerinvartta
suolaa
mustapippuria
2 laakerinlehteä
2 tl ruokosokeria
1 kanelitanko
200 g tomaattimurskaa
300 g paseerattua tomaattia
2 dl valkoviiniä
1 tl kuivattua oreganoa
½ tl kuivattua timjamia

Kuori ja viipaloi sipulit, valkosipulinkynnet ja porkkanat. Viipaloi sellerinvarret. Kuutioi liha.

Ruskista lihakuutiot voissa padassa. Lisää loput ainekset yrttejä lukuunottamatta. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua puolisen tuntia.

Lisää yrtit ja anna hautua vielä tunnin ajan. Tarjoile esim. keitetyn riisin kera.