lauantai 17. maaliskuuta 2018

Ambrosiakakku

No tämä oli todellakin nimensä mukaisesti jumalten ruokaa. Kuulostaa reseptinä hyvältä ja maistuu vieläkin paremmalta kuin voisi kuvitella. Nappasin reseptin jostain ihan viimeaikaisesta leivontalehdestä ja jutusta jäi mieleeni kuva, että yleensä ambrosiakakku leivotaan sitruunaisena. Nyt sitten kakkua maistettuani googlettelin lisää ohjeita ja niitähän löytyi ihan pilvin pimein. Osa sitruunaisia, osa appelsiinisia ja joku suklainenkin vilahti näkökentässäni. Jotkut oli täytetty ja toiset taas ei. Täytynee kokeilla joskus jotain sitruunaista, täytettyä versiotakin.



Pohja:
150 g voita sulatettuna
3 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiini
Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
1 rkl appelsiinimehua
50 g kuivattuja appelsiininkuoripaloja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon. Raasta pestyn appelsiinin kuori ja purista mehu. Ota mehua 1 rkl syrjään kuorrutusta varten. Sekoita voisula, appelsiininkuoriraaste ja appelsiinimehu taikinaan.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (24 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisen uunin alatasolla n. 40 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa.

Sekoita kuorrutuksen tomusokeri ja appelsiinimehu. Levitä kuorrutus kakun päälle ja ripottele pinnalle hillottu appelsiininkuori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti