sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Jälkiruokapizza

Ikinä en ole ennen syönyt pizzaa jälkkäriksi. Tämä oli kyllä niin hyvää, että taidanpa kokeilla toistekin jälkkäripizzan tekemistä. Pizzan kanssa syötiin vielä Sian lakkajäätelöä, ja se sopi ihan mahdottoman hyvin tämän pizzan kylkeen. Nuo Sian jäätelöt ovat muutenkin olleet tosi hyviä, näköjään pakastealtaisiin on ilmaantunut niitäkin jos jonkunlaista makua.



Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoja
¼ tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 ¾ dl vettä
½ rkl rypsiöljyä
Täyte:
200 g lakattoman lakkahilloa
1 dl paksua ruokakermaa
270 g leipäjuustoa
½ ruukkua mintunlehtiä
200 g lakkoja

Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon vesi pienissä erissä. Lisää öljy ja alusta taikinaksi. Anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa tunnin verran.

Vaivaa taikinaa hetki jauhotetulla pöydällä ja jaa se 8 osaan. Jauhota pinnat. Peitä kelmulla ja anna kohota vielä tunnin.

Painele taikinat sormin jauhotetulla pöydällä pizzapohjiksi (10 cm). Nosta pohjat leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä pohjille lakkahilloa ja valuta hiukan kermaa. Kuutioi juusto ja jaa kuutiot pohjille. Ripottele päälle minttua.

Paista 250-asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Koristele lakoilla. Tarjoile lakkajäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti