lauantai 7. huhtikuuta 2018

Persialainen basmatiriisi

Hetken aikaa jo mietin, että kannattaako tätä postata ollenkaan. Sitten kumminkin ajattelin laittaa tämän muistutukseksi itselleni: ei kannata nähdä näin paljon vaivaa yksinkertaisessa asiassa. Keitetty riisi on useimmiten mielestäni ihan paras lisuke ihan mille tahansa. Tämä oli myöskin ihan superhyvää, mutta rehellisesti sanoen en todellakaan maistanut mitään eroa ihan normaalisti vartissa keitettyyn riisiin. En edelleenkään onnistunut saamaan aikaan sitä rapeaa tahdig –pohjaa, se olisikin varmasti kääntänyt vaa´an tämän riisin puolelle. Mutta koska tahdig ei tunnu onnistuvan, en keksi syytä miksi kypsentäisin riisiä näin pitkän kaavan mukaan.



Ainekset:
500 g basmatiriisiä
sormisuolaa
1 rkl oliiviöljyä
60 g voita

Kiehauta reilu kattilallinen vettä. Lisää joukkoon riisi ja reilu kourallinen sormisuolaa. Esikeitä riisiä 6-8 minuuttia, kunnes riisinjyvät ovat muuttuneet kirkkaanvalkoisiksi, pidentyneet ja alkavat pehmetä.

Valuta riisi ja huuhtele juoksevan kylmän veden alla siivilässä pari minuuttia, jotta ylimääräinen tärkkelys lähtee pois. Vuoraa riisin keittämiseen käyttämiäsi kattilan pohja leivinpaperilla.

Laita kattila takaisin levylle. Mittaa pohjalle oliiviöljy, voi ja 1 rkl sormisuolaa. Ripottele riisi kattilaan ilmavasti. Kiedo kattilan kansi pyyhkeeseen (jotta höyry pysyy tiiviisti kattilassa) ja kypsennä riisiä kannen alla 1,5 tuntia matalalla keskilämmöllä.

Kumoa riisi tarjoilualustalle ja kippaa päälle mahdollisesti muodostunut rapea paistokerros (tahdig) leivinpaperista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti