perjantai 19. lokakuuta 2018

Cookie dough -jäätelö

Onneksi tuli syötyä kunnon ateria ennen tämän jäätelön ja viime viikonloppuisen mansikkapiiraan kimppuun käymistä. Muuten en olis ehkä malttanut lopettaa ollenkaan. Tämä jäde oli ihan käsittämättömän hyvää jo yksinäänkin, saatika sitten tuohon mansikkapiiraaseen yhdistettynä. Ja hämmästyksekseni myös koostumus oli ihan jäätelön koostumus, vaikka en massaa jäätelökoneessa pyörittänytkään. Ehkä suli hiukan keskivertojätskiä nopeammin.



Ainekset:
397 g karamellisoitua kondensoitua maitoa
2 ½ dl kuohukermaa
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 tl vaniljatahnaa
Taikinasattumat:
50 g huoneenlämpöistä voita
¾ dl ruokosokeria
2 rkl maitoa
½ tl suolaa
1 ¾ dl vehnäjauhoja
50 g rouhittua taloussuklaata

Vatkaa kondensoitu maito, kerma, vaniljakastike ja vaniljatahna pehmeäksi vaahdoksi. Nosta vaahto jääkaappiin.

Vaahdota taikinan voi ja sokeri. Lisää maito, suola ja jauhot. Sekoita joukkoon suklaa.

Kaada kolmannes jäätelömassasta pakastuksen kestävään astiaan. Jaa taikina kahtia. Painele palat kahdeksi suurin piirtein vuoan muotoiseksi levyksi. Nosta toinen taikinalevy vuokaan jäätelömassan päälle. Ei haittaa vaikka levy repeilisi. Lisää jäätelömassaa, toinen taikinalevy ja loppu massa.

Peitä vuoka ja nosta se pakastimeen vähintään 6 tunniksi. Jäätelöä ei tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti