sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Lady Baltimore -kakku

Tässä meni nyt kyllä niin moni asia pieleen, että hirveän paljon useampi ei olis voinut vaikka olisin oikein yrittämällä yrittänyt. Pohja jäi keskeltä raa´aksi. Sitten en taaskaan lukenut ohjetta tarpeeksi tarkkaan vaan otin 1/3 valkuaisvaahdosta sivuun ja sekoitin sen hedelmiin ennen kuin olin lisännyt vaahtoon sokeriliemen. Likööriksikin olisi oikeasti kuulunut appelsiinilikööri, mutta kun kaapissa sattui olemaan lemppariani Bailey´siä, laitoin sitä. Sitä ohjetta pitäis lukea jatkuvasti eikä luottaa omaan muistiinsa. No, onneksi ainekset taas maistuivat hyvältä, joten olettaisin että tämä kuitenkin maistuu sellaiselta että sitä syö ihan ilokseen.



Kakkupohja:
100 g huoneenlämpöistä voita
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 rkl Bailey´siä
1 ¼ dl maitoa
3 ½ kananmunan valkuaista
¾ dl sokeria
Täyte:
120 g rusinoita
100 g kirsikoita sokeriliemessä
6 kuivattua viikunaa
50 g pekaanipähkinöitä
5 rkl Bailey´siä
Marenkikuorrutus:
5 ½ kananmunan valkuaista
2 rkl + 3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa
1 dl vettä

Vaahdota pohjan voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää likööri tai mehu maitoon. Lisää vaahtoon vuorotellen kuivat aineet ja maitoseos. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto varovasti taikinaan.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (18 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia. Anna jäähtyä 15 minuuttia vuoassa ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään.

Hienonna täytteen hedelmät ja pähkinät. Laita hienonnetut ainekset likööriin maustumaan vähintään 20 minuutiksi.

Erottele kuorrutuksen valkuaiset metallikulhoon. Mittaa joukkoon 2 rkl sokeria ja vaniljasokeri. Nosta kulho kuumaa vettä sisältävän kattilan päälle ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää suola vaahtoon. Ota sivuun odottamaan.

Mittaa 3 dl sokeria ja vesi kattilaan. Anna veden imeytyä sokeriin. Kuumenna seosta kattilaa silloin tällöin ravistaen, kunnes sokeri on kokonaan sulanut. Keitä sokeria kunnes sen lämpötila on 124 astetta ja ota kattila pois liedeltä. Käytä apuna paistolämpömittaria. Kaada kuuma sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan sähkövatkaimella vatkaten. Jatka vatkaamista 10–15 minuuttia kunnes marenki on jäähtynyt viileäksi ja on kovaa ja kiiltävää.

Ota 1/3 marenkivaahdosta eri kulhoon. Sekoita liotetut hedelmät marengin joukkoon.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Aseta pohja kakkupaperille. Kaada hedelmiä sisältävä marenki paksuksi kerrokseksi pohjan päälle. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle.

Levitä loppu marenki kakun sivuille ja päälle. Jos haluat paahtaa marengin pinnan, tee se vasta juuri ennen tarjoamista. Koristele kakku esimerkiksi pekaanipähkinöillä. Säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti