keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Fatayer

Kutsuin itseni kaverille vappupäivän aamukahville. Tein näitä piirakoita kahvin kaveriksi. Vielä en siis maistanut, mutta ainekset ovat hyvät ja tuoksu ihana.



Ainekset:
1 dl vettä
1 dl maitoa
5 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
Täyte:
300 g pakastepinaattia
200 g fetajuustoa
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 tomaattia
1 rkl sitruunamehua
1 ½ rkl sumakkia
suolaa
mustapippuria
Voiteluun:
2 rkl oliiviöljyä

Lämmitä vesi ja maito haaleaksi. Sekoita jauhoihin kuivahiiva, sokeri ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää myös öljy. Vaivaa taikinaa yleiskoneella n. 5 minuuttia tai käsin n. 10 minuuttia. Pyöräytä palloksi ja jätä kohoamaan jääkaappiin yön yli tai huoneenlämpöön n. 2 tunniksi.

Valmista täyte. Sulata pinaatti ja laita se tiheään siivilään. Puristele siitä vesi tarkasti pois lusikalla painellen. Laita pinaatti kulhoon. Murustele joukkoon feta.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia 5 minuuttia. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista hetki. Siirrä sipulit öljyineen pinaatin joukkoon.

Halkaise tomaatit neljään lohkoon. Poista kanta ja siemenosa. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi. Sekoita pinaattiin.

Lisää seokseen sitruunamehu, sumakki, suola ja pippuri.

Kaulitse taikina jauhojen avulla ohueksi levyksi. Ota levystä ympyröitä, halkaisijaltaan n. 10-senttisellä muotilla. Laita n. 1 rkl täytettä ympyrän keskelle. Nosta reunat kolmesta kohdasta keskelle yhteen, jotta saat kolmion muotoisen piiraan. Nipistä reunat hyvin yhteen.

Laita piiraat leivinpaperoidulle uunipellille ja voitele ne kevyesti oliiviöljyllä. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Voitele piiraat vielä uunista ottamisen jälkeen kevyellä sipaisulla oliiviöljyä.

5 kommenttia:

  1. Tämä meidän perheen luotto-ohje! Niin hyviä! 😋

    VastaaPoista
  2. Olipa hyvä kun nostit tämän kommentilla taas esiin. Muistin heti tämän luettuani ajatelleeni näitä maistettuani, että täytyy tehdä joskus uudelleenkin. En vaan ollut muistanut ennen tätä.

    VastaaPoista
  3. Meillä näitä tehty kesästä asti aika säännöllisesti (kun löysin sun reseptin). ❤️ Monesti näiden kanssa tarjolla couscousia eri variaatioin ja sitten persilja/sipuli salaattia. Niin herkkua!

    VastaaPoista